Wikipedia

Meningokokki

bakteeri

Meningokokki (Neisseria meningitidis) on tunnetuin bakteeriperäisen aivokalvontulehduksen eli bakteerimeningiitin aiheuttaja. Meningokokki löydettiin ensimmäisen kerran vuonna 1887, kun Weichselbaum tutki aivokalvontulehduspotilaan aivoselkäydinnestettä[1].

Meningokokki
Neisseria meningitidis -bakteeri mikroskoopissa
Neisseria meningitidis -bakteeri mikroskoopissa
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Bakteerit Bacteria
Kunta: Bakteerit Bacteria
Pääjakso: Proteobacteria
Luokka: Betaproteobacteria
Lahko: Neisseriales
Heimo: Neisseriaceae
Suku: Neisseria
Laji: meningitidis
Kaksiosainen nimi

Neisseria meningitidis
(Albrecht & Ghon 1901) Murray 1929

Seroryhmät
  • Seroryhmä A
  • Seroryhmä B
  • Seroryhmä C

Rakenne muokkaa

Neisseria meningitidis on gramnegatiivisesti värjäytyvä usein kapselillinen kokkibakteeri[1]. Se on myös diplokokki, joka viittaa sen kykyyn muodostaa kahden solun pareja. Meningokokkin uloin kerros, eli kapseli, koostuu hiilihydraattiketjuista. Kapselin alla on ulkokalvo, joka sisältää proteiineja ja lipopolysakkaridia eli endotoksiinia[1]. Meningokokin ulkokalvon tärkeimpiä pintaproteiineja ovat tyypin IV pilukset, joilla bakteeri tarttuu isäntäsolun pintarakenteisiin. Lisäksi ulkokalvolla on mm. Opa ja Opc -tarttumisproteiineja ja poriinikanavia. Meningokokki käyttää pintarakenteitaan isäntäsolun sisälle tunkeutuakseen ja siirtyäkseen verenkiertoon. Meningokokki pystyy muuntelemaan bakteerisolun pinnan rakenteita huomattavasti, mikä mahdollistaa isännän immuunipuolustuksen välttelyn.[2] Meningokokit voidaan jakaa serologisiin ryhmiin sekä sero-, ala- ja immunotyyppeihin kapselin sokeriketjujen ja muiden pintarakenteiden perusteella. Seroryhmiä on 13, joista tautien kannalta tärkeimmät ovat seroryhmät A, B, C, X, Y ja W [3]. Suomessa yleisimmät seroryhmät ovat B, C ja Y. Seroryhmä määräytyy bakteerin polysakkaridikapselin perusteella, mihin perustuvat ryhmien A, C, X ja Y konjugaattirokotteet, joissa meningokokkibakteerista eristetyt pintapolysakkaridit on yhdistetty proteiineihin [4]. B seroryhmän rokote perustuu meningokokin pintaproteiineihin.

Tunnistaminen muokkaa

Immuunipuolustuksen vasta-aineet kehittyvät ennen kaikkea kapselin polysakkarideja kohtaan. Varsinkin pienillä lapsilla vasta-aineet kapselipolysakkarideihin kehittyvät hitaasti ja niitä myös syntyy vain vähän. Tämä osaksi selittää sen, että meningokokkitautia on suhteellisesti eniten pienillä lapsilla.

Immuunipuolustuksen välttely muokkaa

Meningokokki reagoi isäntäkehon lämmön nousuun lisäämällä immuunijärjestelmältä suojelevien proteiinien tuotantoa. Näihin proteineihin kuuluvat lipopolysakkariidin sialylaatioproteiini (Lst), komplementtijärjestelmän inhibiittorin tekijä H:ta sitova proteiini (fHbp) ja kapselia biosyntetisoiva proteiini (CssA)[5]. Lämmon aiheuttama muutos tapahtuu viesti-RNA tasolla, kun immuunipuolustukselta suojelevien proteiinien ei luettavassa RNA osuudessa oleva hiuspinnirakenne hajoaa ja vapauttaa rakenteessa jumissa olleen ribosomin sitomispaikan[5]. Immuunipuolustusjärjestelmältä suojaamisen nostaminen lämmön noustessa on suora evolutiivinen reaktio tulehdusreaktion ja kuumeen nostamaan epätarkkaan mikrobien tappamiseen isännässä. Lämpöön reagoiva puolustuksen lisäys mahdollistaa meningokokin taudinaiheuttamisen muiden tautien aikana ja jälkeen. On raportoitu, että influenssa voi olla meningokokkille mahdollinen patogeneesin laukaiseva tekijä[5].

Esiintyminen muokkaa

Saharan eteläpuolinen Afrikka on meningokokkitaudin endeemistä aluetta, mutta epidemioita voi puhjeta missä tahansa. Meningokokin aiheuttamaa meningiittiä on Suomessa vain vähän, noin 50 tapausta vuodessa. Näistä meningiiteistä 80 prosenttia on B-ryhmän aiheuttamia. A- ja C-ryhmien meningokokkeja vastaan on olemassa yhdistelmärokotteita (Meningovax A+C, Mencevax ACWY). B-ryhmän meningokokkia vastaan on viime vuosina kehitetty rokotteita (Bexsero[6], Trumenba[7]), jotka eivät ole toistaiseksi mukana suomalaisessa rokotusohjelmassa[8].

Noin 8-25% ihmisistä kantavat meningokokkia kurkun ja nielun alueilla oireetta[1]. Näillä ihmisillä meningokokki esiintyy obligaattina kommensaalisena bakteerina. Meningokokki ei selviä isännän ulkopuolella kauaa, eikä sitä kanna mitkään muut eläimet, kuin ihmiset. Meningokokki tarttuu lähikontaktissa pisaratartuntana tai kosketusteitse oireilevasta potilaasta tai vaihtoehtoisesti oireettomasta nielunkantajasta [3]. Lähikontaktit lisäävät tartuntariskiä, minkä takia tiiviit asumisolosuhteet ovat riskitekijä altistumiselle [9]. Tämän vuoksi altistumisriski kasvaa esimerkiksi varusmiespalveluksessa ja yliopistoasuntoloissa.

Altistustapauksessa meningokokkitaudin ehkäisy perustuu antibioottiprofylaksiin eli estolääkitykseen[3]. Meningokokin kasvu antibioottien aiheuttaman valintapaineen alla voi kuitenkin johtaa antibioottiresistenssin kehittymiseen. Fluorokinolonien ryhmään kuuluvan antibiootin, siproflokasasiinin resistenssi on yleinen Kiinassa eristetyissä meningokokkikannoissa, jossa sitä käytettiin meningokokkitaudin estolääkityksenä vuonna 2005 [10]. Kiinassa esiintyvistä meningokokkikannoista yli 70% on omaksunut itselleen resistenssin tuottavan geenimutaation. Resistenssin leviämistä meningokokkien sekä muiden Neisseria-suvun lajien välillä edistävät sisäänottosignaalisekvenssit, jotka suosivat geenien siirtoa Neisseria-suvun lajien välillä[11]. Antibioottiresistenssiin johtavien geenien on havaittu siirtyneen meningokokkikantoihin kommensaaleilta Neisseria-suvun lajeilta [10].

Taudit muokkaa

Meningokokki aiheuttaa useita erilaisia tauteja, kuten aivokalvontulehdusta, verenmyrkytyksiä sekä virtsaputken tulehduksia[1][12]. Meningokokkin aiheuttamista taudeista vaarallisimmat ovat aivokalvontulehdus eli bakteerimeningiitti sekä bakteerin aiheuttaman verenmyrkytys (sepsis). Näistä meningiitti on yleisempi ja helpompi diagnosoida. Se on myös helppohoitoinen ja sen tappavuus on vain 0–3 prosenttia, jos se hoidetaan nopeasti. Hoitamattomana tauti on hengenvaarallinen.

Meningokokkisepsis on vaikeampi tauti, sen tappavuus on jopa 15–80 prosenttia ja sen jälkitaudit ovat pahoja. Meningokokkisepsiksen diagnoosi on pitkälti kliininen, sen oireet ilmaantuvat nopeasti ja potilaan tila usein heikkenee nopeasti. Noin 50 prosentilla meningokokkipotilaista on petekkioita eli hiussuoniverenvuotoja eli alle 3 mm läpimittaisia pieniä, punaisia ja tarkkarajaisia verenpurkaumia.

Meningokokki voi aiheuttaa myös keuhkokuumetta, ylähengitystieinfektioita, konjunktiviittia, septistä artriittia sekä lantionalueen infektioita, kuten virtsatien tulehduksia tai eturauhastulehdusta[1].

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f Nadine G. Rouphael, David S. Stephens: Neisseria meningitidis: Biology, Microbiology, and Epidemiology, s. 1–20. Totowa, NJ: Humana Press, 2012. ISBN 978-1-61779-345-5, 978-1-61779-346-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 14.12.2022). en
  2. ↑ Mumtaz Virji: Pathogenic neisseriae: surface modulation, pathogenesis and infection control. Nature Reviews Microbiology, 2009-04, nro 4, s. 274–286. doi:10.1038/nrmicro2097. ISSN 1740-1534. Artikkelin verkkoversio. en
  3. ↑ a b c Meningokokki - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 13.12.2023.
  4. ↑ Meningokokkirokotteet - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 29.11.2023.
  5. ↑ a b c Edmund Loh, Elisabeth Kugelberg, Alexander Tracy, Qian Zhang, Bridget Gollan, Helen Ewles, Ronald Chalmers, Vladimir Pelicic, Christoph M. Tang: Temperature triggers immune evasion by Neisseria meningitidis. Nature, 2013-10, 502. vsk, nro 7470, s. 237–240. PubMed:24067614. doi:10.1038/nature12616. ISSN 0028-0836. Artikkelin verkkoversio. en
  6. ↑ Uutta lääkkeistä: B-ryhmän meningokokkirokote - Sic! sic.fimea.fi. Arkistoitu 2.8.2016. Viitattu 20.5.2017.
  7. ↑ Meningokokkitaudit - Matkailijan terveysopas - THL / Duodecim www.terveyskirjasto.fi. Viitattu 20.5.2017.
  8. ↑ Lasten ja nuorten rokotusohjelma - Rokottaminen - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 20.5.2017.
  9. ↑ Mariagrazia Pizza, Rino Rappuoli: Neisseria meningitidis: pathogenesis and immunity. Current Opinion in Microbiology, 2015-02, 23. vsk, s. 68–72. PubMed:25461575. doi:10.1016/j.mib.2014.11.006. ISSN 1879-0364. Artikkelin verkkoversio.
  10. ↑ a b Mingliang Chen, Chi Zhang, Xi Zhang, Min Chen: Meningococcal Quinolone Resistance Originated from Several Commensal Neisseria Species. Antimicrobial Agents and Chemotherapy, 27.1.2020, 64. vsk, nro 2, s. e01494–19. PubMed:31740556. doi:10.1128/AAC.01494-19. ISSN 0066-4804. Artikkelin verkkoversio.
  11. ↑ Dominique A. Caugant, Martin C. J. Maiden: Meningococcal carriage and disease--population biology and evolution. Vaccine, 24.6.2009, 27 Suppl 2. vsk, nro 4, s. B64–70. PubMed:19464092. doi:10.1016/j.vaccine.2009.04.061. ISSN 1873-2518. Artikkelin verkkoversio.
  12. ↑ Yih-Ling Tzeng, Serena Giuntini, Zachary Berman, Soma Sannigrahi, Dan M. Granoff, David S. Stephens: Neisseria meningitidis Urethritis Outbreak Isolates Express a Novel Factor H Binding Protein Variant That Is a Potential Target of Group B-Directed Meningococcal (MenB) Vaccines. Infection and Immunity, 16.11.2020, 88. vsk, nro 12, s. e00462–20. doi:10.1128/IAI.00462-20. ISSN 0019-9567. Artikkelin verkkoversio. en

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Meningokokki.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Meningokokki&oldid=22045591”