Melkart-steela on Aleppon pohjoispuolelta Syyriasta löydetty steela, joka on yleensä ajoitettu 900-luvun toiselle puoliskolle tai 800-luvun alkupuoliskolle eaa. Steela sisältää Melkartin kuvan ja piirtokirjoituksen, jonka mukaan steelan pystytti Bar-Hadad. Täysin varmaa ei ole, kehen nimi viittaa. Piirtokirjoituksen teksti on arameaa. Nykyisin steela on Aleppon kansallismuseolla.

Melkart-steela.

Steela muokkaa

Melkart-steela löydettiin 1930-luvun lopulla osana roomalaisajalla rakennettua muuria Bredshin kylästä (noin 7 km Aleppon pohjoispuolella Syyriassa). Basaltista tehty steela kuvaa Melkart-nimistä jumalaa, joka pitää kirvestä yhdessä ja ankh-symbolia toisessa kädessä. Melkart oli erityisesti foinikialaisrannikolla ja Tyroksen kaupungissa palvottu jumala, mutta hänen palvontansa oli yleistä myös laajemmalla alueella. Melkart tulee foinikian sanoista mlk qrt, jotka tarkoittavat kaupungin kuningasta. Viisirivinen arameankielinen piirtokirjoitus sijaitsee jumalan kuvan alapuolella. Piirtokirjoituksen toinen rivi on huonosti säilynyt. Viidennellä rivillä on ainoastaan yksi kirjain, mutta ilmeisesti tekstiä ei kuitenkaan ole tuhoutunut tältä riviltä. Kirjoitustyylin ja kielen perusteella piirtokirjoitus voidaan ajoittaa 900-luvun toiselle puoliskolle tai 800-luvun alkupuoliskolle eaa.[1]

Steelan pystyttänyt Bar-Hadad (Heprealaisessa Raamatussa Ben-Hadad) on perinteisesti yhdistetty Damaskokseen, mutta löytöpaikka Aleppon lähellä sopii huonosti tämän kanssa. Damaskoksen ei tiedetä hallinneen näin laajoja alueita 900–800-luvuilla eaa. Kyseessä voi myös olla jonkun Aleppon lähellä sijainneen kuningaskunnan samanniminen hallitsija. Nimi tarkoittaa Hadadin poikaa, ja Hadad oli rautakautisen Syyrian yksi keskeisimmistä jumalista, jonka tunnettu kulttikeskus oli Aleppo. Bar-Hadad voisi siten olla melko yleinen nimi koko Syyrian alueella rautakaudella. Joidenkin tutkijoiden mukaan kyseessä on arvonimi, jonka Aramin kuninkaat omaksuivat noustuaan kuninkaaksi. Toisaalta piirtokirjoituksen pystyttäjä sanoo olevansa Aramin kuningas, mikä saattaisi kuitenkin viitata Aram-Damaskoksen kuningaskuntaan. On siksi mahdollista, että Damaskoksen Bar-Hadad on pystyttänyt steelan sotaretkellään pohjoiseen. Bar-Hadadin tiedetään käyneen sotia liittolaistensa tueksi myös Syyrian pohjoisosissa.[1]

Piirtokirjoitus steelassa muokkaa

(Tämän) steelan pystytti Bar-Hadad Hesionin poika […] poika Aramin kuningas herralleen Melkartille, jolle hän oli tehnyt lupauksen, ja (joka) kuuli hänen sanaansa.

[1]

”Hesionin poika” on erittäin huonosti säilynyt; muita ehdotuksia isän nimeksi on mm. Atarsamak, Attarhamek ja Tab-Rimmon. Jotkut tutkijat rekonstruoivat myös isoisän nimen, mutta ei ole täysin varmaan onko teksti jatkunut. Koska kuitenkin muiden rivien teksti on selvästi pidempi, on toden näköistä, että teksti on näiltä osin ajan myötä pyyhkiytynyt pois. Viidennellä rivillä on ainoastaan yksi kirjain (h), joka vastaa suomen possessiivisuffiksia (yks. 3. p., tässä vastaa päätettä -nsa).[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Pakkala, Juha (toim.): Tekstejä rautakauden Levantista, s. 150-152. julkaistu lisenssillä Creative Commons (CC BY 4.0). Suomen Eksegeettinen Seura, 2014. ISBN 978-951-9217-62-8. Helsingin yliopiston kirjasto (pdf).