Matti Semi

suomalainen kunnallispoliitikko ja kansanedustaja

Veli Matti Semi (s. 26. tammikuuta 1957 Varkaus) on suomalainen entinen kansanedustaja ja kunnallispoliitikko.[1] Hänet valittiin vasemmistoliiton edustajaksi Savo-Karjalan vaalipiiristä 2 140 äänellä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.[2] Hän keräsi kotikaupungistaan Varkaudesta äänistään peräti 1300, mikä oli 11,6 prosenttia kaikista kaupungissa annetuista äänistä.[3] Hän on Varkauden kaupunginvaltuuston pitkäaikainen jäsen.[4]

Matti Semi
Matti Semi vuonna 2019
Matti Semi vuonna 2019
Kansanedustaja
22.4.2015–4.4.2023
Ryhmä/puolue Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Savo-Karjalan vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt26. tammikuuta 1957 (ikä 67)
Varkaus
Ammatti rakennusmies
Tiedot
Puolue vasemmistoliitto
Aiheesta muualla
Kotisivu

Matti Semi valittiin vuoden 2019 vaaleissa uudelleen eduskuntaan yli 3 400 äänellä.[5] Eduskunnassa Semi toimii hallintovaliokunnan jäsenenä (vuodesta 2015–) ja puolustusvaliokunnan varajäsenenä (vuodesta 2019–).

Semi on toiminut vasemmistoliiton eduskuntaryhmän toisena varapuheenjohtajana 2015–.[6] Vuodesta 2015 Semi on ollut myös Yleisradion hallintoneuvoston jäsen.[7]

Kotikaupungissaan Varkaudessa Matti Semi on kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja. Hän on myös urheiluseura Varkauden Tarmon puheenjohtaja.

Semi on kilpaillut nyrkkeilyssä. Hän saavutti lajissa SM-pronssia 71 kg:n sarjassa vuosina 1978 ja 1979.[8][9]

Vaalimenestys muokkaa

Kunnallisvaalit
Vuosi Kunta Äänet Tulos
1996 Varkaus 204 valittiin [10]
2000 Varkaus 200 valittiin [11]
2004 Varkaus 418 valittiin [12]
2008 Varkaus 540 valittiin [13]
2012 Varkaus 518 valittiin [14]
2017 Varkaus 554 valittiin [15]
2021 Varkaus 456 valittiin [16]
   
Eduskuntavaalit
Vuosi Vaalipiiri Äänet Tulos
2003 Pohjois-Savo 3 257 varalla [17]
2007 Pohjois-Savo 2 958 varalla [18]
2011 Pohjois-Savo 1 859 varalla [19]
2015 Savo-Karjala 2 140 valittiin [20]
2019 Savo-Karjala 3 468 valittiin [21]
2023 Savo-Karjala 1 559 ei valittu [22]

Lähteet muokkaa

  1. Matti Semi Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 31.5.2016.
  2. Valitut ehdokkaat Savo-Karjalan vaalipiiri Oikeusministeriö. Viitattu 23.4.2015.
  3. Ehdokkaiden äänet Oikeusministeriö. Viitattu 24.4.2015.
  4. Upea suoritus, Matti Semi! Varkauden lehti. Arkistoitu 25.5.2015. Viitattu 23.4.2015.
  5. Valitut ehdokkaat Savo-Karjalan vaalipiiri Oikeusministeriö. Viitattu 30.1.2020.
  6. http://yle.fi/uutiset/aino-kaisa_pekosesta_vasemmistoliiton_eduskuntaryhman_puheenjohtaja/7949991
  7. Näin Yle toimii: Ylen hallintoneuvosto 12.01.2015. Yleisradio. Viitattu 7.6.2017.
  8. SM-mitalistit 1951–1999 – Suomen Nyrkkeilyliitto Ry nyrkkeilyliitto.com. Arkistoitu 24.9.2016. Viitattu 23.6.2016.
  9. Moilanen, Vesa: Matti Semi: Elämän kiertokulku pitää saada kuntoon Sykkeessä. 14.11.2014. Viitattu 23.6.2016.
  10. Tilastokeskuksen PxWeb-tietokanta pxdata.stat.fi. Viitattu 30.1.2020. [vanhentunut linkki]
  11. Tilastokeskuksen PxWeb-tietokanta pxdata.stat.fi. Viitattu 30.1.2020. [vanhentunut linkki]
  12. Tilastokeskuksen PxWeb-tietokanta pxdata.stat.fi. Viitattu 30.1.2020. [vanhentunut linkki]
  13. Oikeusministeriön tieto- ja tulospalvelu tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 30.1.2020.
  14. Oikeusministeriön tieto- ja tulospalvelu tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 30.1.2020. [vanhentunut linkki]
  15. Oikeusministeriön tieto- ja tulospalvelu tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 30.1.2020.
  16. Oikeusministeriön tieto- ja tulospalvelu tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 22.7.2022.
  17. Tilastokeskus - vaalitilastot stat.fi. Viitattu 30.1.2020.
  18. Oikeusministeriön tieto- ja tulospalvelu tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 30.1.2020.
  19. Oikeusministeriön tieto- ja tulospalvelu tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 30.1.2020. [vanhentunut linkki]
  20. Oikeusministeriön tieto- ja tulospalvelu tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 30.1.2020.
  21. Oikeusministeriön tieto- ja tulospalvelu tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 30.1.2020.
  22. Oikeusministeriön tieto- ja tulospalvelu tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 6.4.2023.

Aiheesta muualla muokkaa