Matti Lehtelä

suomalainen näyttelijä

Matti Jalmari Johannes Lehtelä (28. toukokuuta 1906 Riihimäki13. huhtikuuta 1971 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Hänet muistettaneen parhaiten Juutas Käkriäisen osasta Roland af Hällströmin ohjaamassa elokuvassa Putkinotko (1954), joka perustuu Joel Lehtosen samannimiseen romaaniin. Lehtelä loi myös huomattavan teatteriuran Tampereella ja Helsingissä.

Matti Lehtelä 1930-luvun alussa.

Matti Lehtelä syntyi Hausjärven Riihimäellä 1906 Riihimäen SDP:n johtoon kuuluneen maalari Juho Heikki Lehtelän[1] ja Olga Maria Niemisen perheeseen. Hän harrasti jo lapsena näyttelemistä ja esitti jo parikymppisenä suuria rooleja Riihimäen Työväen Näyttämöllä. Lehtelällä oli kiinnitykset Tampereen Työväen Teatteriin 1927–1935, Tampereen Teatteriin 1935–1941 ja Helsingin Kansanteatteriin 1942–1946. Hänen merkittävimmät näyttämöroolinsa olivat Othello sekä Kustaa Vaasa -näytelmän kuningas Erik XIV. 1950-luvulla Lehtelä esiintyi revyyteatteri Punaisessa Myllyssä, teatterikiertueilla ja radiossa.

Lehtelä teki lähes sata elokuvaroolia vuosina 1934–1969. Hän näytteli koomisten renkien lisäksi usein poliisia, konnaa tai juoppoa. Putkinotkon lisäksi Lehtelän suurimpia rooleja olivat muun muassa Siltalan pehtoorin Aaretti-renki, Kaikki rakastavat -elokuvan Hiski-renki, Rakuuna Kalle Kollolan nimiosa ja Varjoja Kannaksella -elokuvan miespääosa kirjailija Somero. Kenties tunnetuimman retkuroolinsa hän teki vuoden 1948 elokuvassa Ihmiset suviyössä Mettälän Jukkana. Ryysyrannan Joosepissa (1955) Lehtelä oli poliisi Pirhonen sekä Nummisuutarien kolmannessa filmatisoinnissa eno Sakeri.

Lehtelän viimeiseksi elokuvarooliksi jäi valokuvaaja Risto Jarvan elokuvassa Ruusujen aika (1969). Hän näytteli 1960-luvulta alkaen muutamissa televisiosarjoissa, kuten Pekka Lipposen seikkailut (1964) ja Mummoni ja Mannerheim (1971).

Lehtelä oli vuodesta 1938 avioliitossa näyttelijä Sylva Rossin kanssa. Hän kuoli 64-vuotiaana vuonna 1971 ja hänet on haudattu Riihimäelle.

Lähteet muokkaa

  • Rytkönen, Sisko: Matti Lehtelä Elonet. 2.2.2014. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti.

Viitteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.