Matthew McConaughey

yhdysvaltalainen näyttelijä

Matthew David McConaughey (s. 4. marraskuuta 1969 Uvalde, Texas) on yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä.

Matthew McConaughey
Matthew McConaughey vuonna 2019.
Matthew McConaughey vuonna 2019.
Henkilötiedot
Syntynyt4. marraskuuta 1969 (ikä 54)
Uvalde, Texas, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Puoliso Camila Alves (2012–)
Lapset 3
Näyttelijä
Aktiivisena 1991–
Palkinnot

Parhaan miespääosan Oscar
2013 Dallas Buyers Club

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Nuoruus muokkaa

McConaughey syntyi Uvaldessa Texasissa vuonna 1969. Hänellä on kaksi isoveljeä. Huoltoaseman omistanut isä Jim ja opettajaäiti Katherine olivat konservatiivisia kristittyjä.[1] Perhe muutti Longview’hun, missä McConaughey kävi high schoolin.[2]

Valmistuttuaan high schoolista McConaughey muutti vuodeksi Australiaan, sillä hän ei vielä tiennyt mitä tekisi elämällään. Palattuaan Yhdysvaltoihin hän opiskeli ensin lakia Texasin yliopistossa ja sen jälkeen elokuvantekoa.[1] Hän valmistui elokuvakoulusta vuonna 1993.[2]

Ura muokkaa

McConaughey esiintyi vuonna 1991 muutamassa opiskelijaelokuvassa ja olutmainoksessa. Seuraavana vuonna hän ohjasi lyhytelokuvan Chicano Chariots. Sen jälkeen hän palasi näyttelijäksi ja esiintyi muun muassa draamaelokuvassa Surutta? Sekaisin (1993). Sitä seurasi päärooli lakimiehenä elokuvassa On aika tappaa (1996). Samoihin aikoihin McConaughey pääsi Variety-lehden kanteen ja nousi kuuluisaksi. Seuraavina vuosina hän esiintyi monessa rakkauselokuvassa, kuten Kuinka hukata kundi 10 päivässä, Häät mielessä ja Muuttohaluton poikamies.[1] McConaugheyn muita menestyselokuvia ovat esimerkiksi Amistad, Oikeuden palvelija, Interstellar ja Magic Mike.[2] Vuonna 2014 McConaughey voitti Oscarin ja Golden Globen pääosasuorituksestaan aidspotilaana elokuvassa Dallas Buyers Club.[1]

Vuonna 2010 McConaughey esiintyi HBO:n komediasarjassa Eastbound & Down ja vuonna 2014 rikossarjassa True Detective.[2]

Yksityiselämä muokkaa

McConaughey on seurustellut muun muassa Penélope Cruzin kanssa. McConaughey avioitui brasilialaissyntyisen mallin Camila Alvesin kanssa vuonna 2012. Heillä on kolme yhteistä lasta: heinäkuussa 2008 syntynyt poika, tammikuussa 2010 syntynyt tytär[3] ja 2012 syntynyt poika.

Vuonna 2020 julkaistussa elämäkertakirjassaan Greenlights McConaughey kertoo joutuneensa teini-ikäisenä seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.[4]

McConaughey on perustanut Just Keep Livin Foundation -säätiön tukemaan high school -opiskelijoita.[2]

Vuonna 2005 People-lehti nimesi McConaugheyn seksikkäimmäksi elossa olevaksi mieheksi.[5]

Filmografia muokkaa

Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1993 Suuteleva Zombie My Boyfriend's Back Guy #2
Surutta? Sekaisin Dazed and Confused David Wooderson
1994 Enkelit Angels in the Outfield Ben Williams
Texasin moottorisahamurhaaja – uusi sukupolvi Texas Chainsaw Massacre: The Next Generation Vilmer Slaughter
1995 Boys on the Side – Matka ystävyyteen Boys on the Side Officer Abe Lincoln
Parhaassa iässä Glory Daze Rental Truck Guy
1996 On aika tappaa A Time to Kill Jake Tyler Brigance
Lone Star Buddy Deeds
Yllätysperintö Larger than Life Tip Tucker
Autiomaan vangit Scorpion Spring El Rojo
1997 Amistad Roger Sherman Baldwin
Ensimmäinen yhteys Contact Palmer Joss
1998 Legendaariset Newtonin pojat The Newton Boys Willis Newton
1999 EDtv Ed "Eddie" Pekurny
2000 U-571 Lt. Andrew Tyler
2001 Häät mielessä The Wedding Planner Steve "Eddie" Edison
2002 Tulen valtakunta Reign of Fire Denton Van Zan
13 keskustelua yhdestä asiasta Thirteen Conversations About One Thing Troy
Pahuuden kosketus Frailty "Fenton Meiks"/Adam Meiks
2003 Varpaisillaan Tiptoes Steven Bedalia
Kuinka hukata kundi 10 päivässä How To Lose a Guy In 10 Days Benjamin Barry
2005 Rahantekijä Two for the Money Brandon Lang
Sahara Dirk Pitt
2006 We Are Marshall Jack Lengyel
Muuttohaluton poikamies Failure to Launch Tripp
2008 Fool’s Gold Ben "Finn" Finnegan
Tropic Thunder Rick Peck
Surfer, Dude Steve Addington
2009 Pelimiehen painajainen Ghosts of Girlfriends Past Connor Mead
2011 The Lincoln Lawyer – Oikeuden palvelija The Lincoln Lawyer Mickey Haller
2012 Mud Mud
Bernie Danny Buck Davidson
Killer Joe Killer Joe Cooper
Magic Mike Dallas
The Paperboy Ward James
2013 Dallas Buyers Club Ron Woodroof
The Wolf of Wall Street Mark Hanna
2014 Interstellar Cooper
2016 Gold Wells
2017 Musta torni The Dark Tower Walter Padick
2018 White Boy Rick Richard Wershe Sr.
2019 Serenity Baker Dill
The Beach Bum Moondog
The Gentlemen Mickey Pearson
Televisio
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli Jakson nimi/Jaksojen määrä
1992 Unsolved Mysteries Larry Dickens Jakso #5.12
1999 Kukkulan kuningas King of the Hill Rad Thidbodeaux (äänirooli) Jakso: "The Wedding of Bobby Hill"
2000 Sinkkuelämää Sex and the City itsenään Jakso: "Escape From New York"
2010–2012 Eastbound & Down Roy McDaniel / Texas Scout
2014 True Detective Rustin "Rust" Cohle

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa