Wikipedia

Martin Wetzer

suomalainen jalkaväenkenraali

Paul Martin Wetzer (7. elokuuta 1868 Pfronten, Baijeri – 29. syyskuuta 1954 Helsinki)[1] oli suomalainen jalkaväenkenraali ja juristi, joka toimi Suomen sisällissodassa valkoisten Hämeen Ryhmän ja Länsiarmeijan komentajana sekä lyhyen aikaa valkoisten päämajan esikuntapäällikkönä. Hän oli myös Viron vapaussotaan osallistuneiden suomalaisten vapaaehtoisten komentajana vuonna 1919.

Martin Wetzer
Martin Wetzer.
Martin Wetzer.
Henkilötiedot
Muut nimet Paul Martin Wetzer
Syntynyt7. elokuuta 1868
Pfronten, Baijeri
Kuollut29. syyskuuta 1954 (86 vuotta)
Helsinki
Sotilashenkilö
Taistelut ja sodat
Sotilasarvo jalkaväenkenraali

Sukutausta muokkaa

Wetzer oli sukutaustaltaan puoliksi saksalainen.[2] Hänen isänsä Martin Wetzer vanhempi (1816–1882) oli Baijerin Pfrontenista kotoisin ollut kelloseppä ja mekaanikko, joka muutti ensin Pietariin ja sieltä Helsinkiin johtamaan työpajaa, joka valmisti astronomisessa tutkimuksessa käytettyjä kojeita Helsingin yliopistolle sekä eräässä vaiheessa revolvereita Suomen kaartille.[3] Myöhemmin Wetzer vanhempi oli Suomen luotsihallituksen insinööri. Wetzerin äiti oli Amalie Schramm.[1] Teatterinjohtaja Konni Wetzer oli Martin Wetzerin veli.[4]

Ura ennen Suomen itsenäisyyttä muokkaa

Wetzer kävi Haminan kadettikoulun vuosina 1882–1889 ja valmistui aliluutnantiksi. Hän palveli Suomen kaartissa vuosina 1889–1906 ja yleni luutnantiksi 1893, alikapteeniksi 1897 sekä kapteeniksi 1901.[1] Hän myös suoritti Helsingin yliopistossa voimistelunopettajan tutkinnon vuonna 1898.[5] Kun Suomen kaarti lakkautettiin vuonna 1905, lakkautuspalkalle joutunut Wetzer alkoi opiskella Helsingin yliopistossa oikeustiedettä. Auskultoinnin hän suoritti Salmin käräjillä. Valmistuttuaan oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1910 hän toimi asianajajana vuoteen 1914. Hän oli asianajotoimisto Wetzer & Wahlbergin osakas Viipurissa 1910–1917 ja sai varatuomarin arvon 1913.[1][6]

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä vuonna 1914 Wetzer liittyi vapaaehtoisena Venäjän armeijaan. Hän oli 46-vuotiaana vanhimpia maailmansodan aikana Venäjän armeijaan reservin ulkopuolelta liittyneistä vapaaehtoisista suomalaisupseereista.[7] Toisen tiedon mukaan hänet kutsuttiin Venäjän armeijaan osana liikekannallepanoa.[2] Saapuessaan lokakuussa 1914 rintamalle Wetzer ylennettiin everstiluutnantiksi.[7] Hän toimi kahden ensimmäisen sotavuoden aikana jalkaväen pataljoonankomentajana Podoliassa, Galitsiassa, Karpaateilla, Liettuassa ja Valko-Venäjällä.[1][2] Kunnostauduttuaan Naklon taistelussa hänet ylennettiin toukokuussa 1915 everstiksi. Hän oli lokakuusta 1916 alkaen 257. jalkaväkirykmentin komentajana ja elokuusta 1917 alkaen 65. divisioonan prikaatinkomentajana Bukovinassa.[7][1] Hänet palkittiin sodan aikana Pyhän Yrjön miekalla ja useilla muilla kunniamerkeillä.[7]

Wetzer jätti käytännössä Venäjän armeijan jo ennen vuoden 1917 lokakuun vallankumousta saapumalla lomalle Helsinkiin ja jättämällä palaamatta rintamalle, sillä hän katsoi vallankumouksen torjumisen Suomessa tärkeämmäksi. Hän oli keskustellut Suomen tulevaisuudesta jo kesällä 1917 kenraali Gustaf Mannerheimin kanssa. Virallisesti Wetzerille myönnettiin ero Venäjän armeijasta joulukuussa 1917.[7] Suomessa hän liittyi sotilaskomitean jäseneksi.[4]

Suomen sisällissota muokkaa

Wetzeristä tuli heti Suomen sisällissodan alussa tärkeä henkilö valkoisen armeijan organisoimisessa, sillä hän oli ylipäälliköksi nimitetyn kenraali Mannerheimin läheinen ystävä.[1] Muodostaessaan esikuntansa tammikuussa 1918 Mannerheim nimitti Wetzerin ensimmäiseksi esikuntapäällikökseen. Wetzer sai myös johtaa sodan ensimmäisenä päivänä venäläisten aseistariisuntaa Vaasassa, jossa oli Etelä-Pohjanmaan suurin venäläinen varuskunta.[8]

Jo 5. helmikuuta Wetzer siirrettiin Hämeen Ryhmän komentajaksi ja hän sai vastuulleen keskeisen Vilppulan rintaman, jossa punaiset toistuvasti hyökkäsivät päästäkseen valtaamaan rautateiden risteyspaikkana strategisesti tärkeän Haapamäen.[8] Hämeen Ryhmä torjui punaisten hyökkäykset Vilppulassa, mutta ei kyennyt aloittamaan suunniteltua etenemistä kohti Tamperetta ennen kuin eversti Karl Wilkmanin komentama Jämsän Ryhmä iski punaisten selustaan Orivedellä ja pakotti nämä perääntymään.[9] Wetzerin komentama ryhmä oli kuitenkin avainasemassa Tampereen valtauksessa huhtikuun alussa.[1] Ratkaisevassa vaiheessa maalis–huhtikuun vaihteessa kaikki Tampereen keskikaupungille idästä ja etelästä hyökänneet joukot alistettiin Wetzerille.[10] Hänet ylennettiin Tampereen valtauksen jälkeen kenraalimajuriksi.[1]

Kun valkoisten sodanjohto organisoitiin uudelleen, Wetzeristä tuli 7. huhtikuuta[5] koko Länsiarmeijan komentaja, ja hänen vastuullaan olivat Lempäälän, Tuuloksen, Lammin ja Hämeenlinnan suunnalla käydyt taistelut sodan viimeisinä viikkoina.[1] Hän erosi vakinaisesta palveluksesta kesäkuussa 1918 pian sen jälkeen, kun Mannerheim oli eronnut ylipäällikkyydestä.[1][2]

Viron vapaussota muokkaa

Wetzer liittyi tammikuussa 1919 vapaaehtoisena Viron armeijaan ja toimi 9. tammikuuta alkaen Virossa sotineiden vapaaehtoisten suomalaisjoukkojen ylipäällikkönä.[11][1] Viron ylipäällikkö Johan Laidoner ylennettiin everstistä kenraalimajuriksi, jotta Wetzer ei joutuisi olemaan itseään alempiarvoisen upseerin alaisuudessa.[11][12] Koska suomalaiset yksiköt – ensimmäinen suomalainen vapaajoukko ja Pohjan Poikain rykmentti – oli sijoitettu Virossa eri rintamille eikä niitä siksi voinut käyttää mielekkäästi yhdessä, Laidoner määräsi 25. tammikuuta Wetzerin Viron etelärintaman komentajaksi. Mannerheimin ohjeita seuraten Wetzer kielsi suomalaisia joukkoja etenemästä Viron kansallisten rajojen ulkopuolelle.[11]

Wetzer joutui Virossa pahoihin ristiriitoihin Pohjan Poikia komentaneen virolaissyntyisen eversti Hans Kalmin kanssa.[1] Heidän välinsä menivät pian täysin poikki, ja Kalm valtasi vastoin Wetzerin määräystä latvialaisalueella sijainneen Marienburgin.[11] Virolaiset eivät luottaneet Wetzeriin, koska hänen pääosin ruotsinkielinen esikuntansa Tartossa oli hyvissä väleissä virolaisten vihaaman baltiansaksalaisen aatelin kanssa, ja hänet nähtiin baltiansaksalaisten ja valkoisten venäläisten etujen puolustajana. Kalm otti yhteyttä suoraan Viron ylimpään sodanjohtoon ja hyödyntämällä näiden saksalaisvastaisuutta sai aikaiseksi Wetzerin tosiasiallisen syrjäyttämisen, joka tosin verhoiltiin terveysmatkaksi kotimaahan.[11][12] Wetzer erosi Viron etelärintaman päällikkyydestä 5. maaliskuuta 1919 ja palasi muutamaa päivää myöhemmin Suomeen. Pian sen jälkeen hän erosi myös vapaajoukkojen ylipäällikkyydestä ja ehdotti Viron Avustamisen Päätoimikunnalle esikuntansa lakkauttamista.[11]

Myöhempi ura muokkaa

Palattuaan Suomeen Wetzer toimi Suomen armeijan 3. Divisioonan komentajana vuosina 1919–1920.[1] Suomen aloittaessa huhtikuussa 1920 Rajajoella aseleponeuvottelut Neuvosto-Venäjän kanssa Wetzer erosi divisioonankomentajuudesta mutta toimi kuitenkin Suomen aselepovaltuuskunnan puheenjohtajana.[2][13] Oltuaan vuoden ajan asianajotoimisto Antell & Söderhjelmin palveluksessa hän palasi vielä armeijaan, ja oli 2. Divisioonan komentajana vuosina 1921–1925.[1] Hän oli lisäksi puolustusrevision jäsen vuosina 1923–1926. Kun vaatimukset vanhojen tsaarinupseerien väistymisestä lisääntyivät 1920-luvun puolivälissä, Wetzer erosi armeijasta vuonna 1925 ja sai eronsa yhteydessä kenraaliluutnantin arvon. Jalkaväenkenraaliksi hänet ylennettiin vuonna 1928.[1]

Sotilasuransa jälkeen hän työskenteli Helsingin raastuvanoikeudessa notaarina 1926 ja oikeusneuvosmiehenä 1927–1938. Eläkevuosinaan hän oli 1938–1945 Teollisuuden Keskinäisen Palovakuutusyhtiön palveluksessa. Talvi- ja jatkosodan aikana 1939–1944 Wetzer toimi ylipäällikön erikoistehtävissä, mikä tarkoitti pääasiassa kunniamerkkien jakamista sotasairaaloissa haavoittuneille sotilaille.[1]

Perhe muokkaa

Wetzerin puolisona oli vuodesta 1897 vapaaherratar Ingrid Marie Silfverhjelm, jonka isä oli kenraalimajuri Paul Erik Silfverhjelm. Heille syntyi vuonna 1906 yksi poika.[1] Wetzer on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaan vanhalle alueelle samaan hautaan isänsä kanssa.[3]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Mikko Uola: Wetzer, Martin (1868 - 1954) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.7.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. ↑ a b c d e Mirko Harjula: ”Ryssänupseerit”: Ensimmäisen maailmansodan Venäjän asevoimien suomalaistaustaiset upseerit 1914–1956, s. 82, 95, 129, 160, 259, 261–262, 326, 350, 367–368, 425. Books on Demand (omakustanne), Helsinki 2013.
  3. ↑ a b Marja Pehkonen: Hauraita muistoja Helsingin hautausmailta, s. 103. Narinkka-sarja. Helsingin kaupunginmuseo, Helsinki 2008.
  4. ↑ a b Wetzer, Martin hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi) Uppslagsverket Finland.
  5. ↑ a b Martin Wetzer Mannerheim.fi. Viitattu 25.5.2015.
  6. ↑ Tanner, Väinö: Nuorukainen etsii sijaansa yhteiskunnassa, s. 420-421. Tammi, 1951.
  7. ↑ a b c d e Tuomas Hoppu: Historian unohtamat: Suomalaiset vapaaehtoiset Venäjän armeijassa 1. maailmansodassa 1914–1918, s. 17, 82, 144, 178, 181. Bibliotheca Historica 100. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2005.
  8. ↑ a b Ohto Manninen (päätoim.): Itsenäistymisen vuodet 1917–1920. osa 2: Taistelu vallasta, s. 24–26, 30, 183–184. Valtionarkisto, Helsinki 1993.
  9. ↑ Tuomas Hoppu: Vilppulan rintama (Arkistoitu – Internet Archive) Mänttä-Vilppulan Sisällissotamuseo. Viitattu 25.5.2015.
  10. ↑ Itsenäistymisen vuodet 2, s. 346–347.
  11. ↑ a b c d e f Seppo Zetterberg: Viro ja Suomi 1917–1920, s. 206, 208, 214, 278–280, 289. Docendo, Jyväskylä 2018.
  12. ↑ a b Jouni Sillanmäki: Viron Vapaussotamuseo – kadonnut museo! Panssari-lehti 3/2007 (Internet Archive). Panssarikilta. Viitattu 13.5.2023.
  13. ↑ Kuka kukin on 1954, s. 966 Runeberg.org.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Martin_Wetzer&oldid=22162464”