Marten de Roon

alankomaalainen jalkapalloilija

Marten de Roon (s. 29. maaliskuuta 1991 Zwijndrecht) on alankomaalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustava keskikenttäpelaaja. Hän edustaa Italian Serie A:ssa pelaavaa Atalantaa.[1]

Marten de Roon vuonna 2016.

De Roon nousi Sparta Rotterdamin junioreista edustusjoukkueeseen kauden 2009–2010 lopulla. Kesällä 2012 hän siirtyi Heerenveeniin, jossa hän pelasi kolme kautta. Kauden 2015–2016 hän pelasi Italian Serie A:ssa Atalantan joukkueessa ja kauden 2016–2017 Englannin Valioliigassa Middlesbrough'n joukkueessa, jonka pudottua mestaruussarjaan hän palasi Atalantaan elokuussa 2017. Hän on vuoden 2023 loppuun mennessä pelannut 257 Serie A -ottelua, joissa hän on tehnyt 15 maalia, ja 33 valioliigaottelua, joissa hän on tehnyt neljä maalia. Mestarien liigassa hän on kaudella 2019–2020 pelannut yhdeksän ottelua, joista kahdeksassa täydet minuutit, kaudella 2020–2021 kuusi ottelua, joista viidessä täyden ajan, ja kaudella 2021–2022 kuusi ottelua, joista neljä alusta loppuun. Eurooppa-liigassa hän on pelannut 19 ottelua.[1]

De Roon pelasi Alankomaiden A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran marraskuussa 2016 MM-karsintaottelussa Luxemburgia vastaan. Vuoden 2023 loppuun mennessä hän on pelannut 35 maaottelua, joissa 27 kertaa avauskokoonpanossa. Ainoan maalinsa hän on tehnyt EM-karsintaottelussa Kreikkaa vastaan syyskuussa 2023. Kesän 2021 EM-kilpailuissa hän pelasi avauskokoonpanossa kaksi ensimmäistä alkulohko-ottelua ja tappiollisen neljännesvälieräottelun Tšekkiä vastaan. MM-kilpailuissa 2022 hän tuli kahdessa ensimmäisessä ottelussa vaihdosta kentälle ja pelasi loput kolme ottelua avauskokoonpanossa.[1]

Lähteet muokkaa