Marky Ramone (oik. Marc Bell, s. 15. heinäkuuta 1956 New York, Yhdysvallat) oli Ramones-yhtyeen rumpali vuosina 19781983 ja 19871996.[1] Marky liittyi Ramonesiin vuonna 1978 alkuperäisen rumpalin, Tommy Ramonen lähdettyä yhtyeestä. Vuonna 1983 Marky erotettiin yhtyeestä hänen runsaan alkoholinkäyttönsä vuoksi, mutta hän palasi vuonna 1987 Richie Ramonen lähdettyä yhtyeestä.

Marky Ramone, 2009.

Ennen Ramonesia Marc Bell teki kaksi albumia Dust-nimisen hard rock -yhtyeen kanssa 1970-luvun alussa. Vuonna 1977 hän soitti Richard Hell & the Voidoidsin albumilla Blank Generation.

Hän toimi myös Misfits-yhtyeen rumpalina vuosina 2001–2004. Lisäksi hän on soittanut esimerkiksi yhtyeissä Marky Ramone And The Intruders, Marky Ramone & The SpeedKings ja Osaka Popstar.[2]

Hänet nimitettiin Rock and Roll Hall of Fameen Ramones-yhtyeen jäsenenä vuonna 2002. Lisäksi hän sai Ramonesin jäsenenä Grammy-palkinnon elämäntyöstä 2011.

Hänen kirjoittamansa omaelämäkerta ilmestyi tammikuussa 2015.

Lähteet muokkaa

  1. a b Ankeny, Jason: Artist Biography allmusic.com. All Media Network, LLC. Viitattu 12.7.2014. (englanniksi)
  2. [http://www.ramonesheaven.com RAMONES : RAMONES - THE MOST LARGE, UPDATED AND EXTENSIVE RAMONES HOMEPAGE SINCE 1995 BY JARI-PEKKA LAITIO-RAMONE = THE BLITZKRIEG'S PSYCHO THERAPY BOP. OFFICIAL FEELING.] www.ramonesheaven.com. Viitattu 9.7.2015.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.