Markus Nordlund

suomalainen jääkiekkoilija

Markus Nordlund (s. 27. heinäkuuta 1985 Eurajoki) on suomalainen entinen jääkiekkopuolustaja. Hän pelasi urallaan SM-liigaa Rauman Lukossa, Kalevan Pallossa, Turun Palloseurassa, Jokereissa ja Vaasan Sportissa yhteensä 432 runkosarjaottelua tehopistein 48+105=153 ja 41 playoff-ottelua tehopistein 6+13=19. Nordlund voitti Suomenmestaruuden TPS:ssä vuonna 2010. Seuraavalla kaudella 2010–2011 hän voitti SM-liigan puolustajien maalipörssin ja palkittiin Juha Rantasila -palkinnolla. Nordlund saavutti myös SM-pronssia Jokereissa vuonna 2012 ja Spengler Cupin voiton sveitsiläisessä Genève-Servette HC:ssä vuonna 2013. Hän pelasi urallaan myös Sveitsissä, Ruotsissa, Saksassa ja Italiassa. Nordlund pelasi kolme A-maaottelua.[2]

Markus Nordlund
Nordlund (nro 40) Turun Palloseuran paidassa ottelussa Oulun Kärppiä vastaan joulukuussa 2009. Kuvassa Kärpistä Lukáš Kašpar (kesk.) ja Mika Viinanen.
Nordlund (nro 40) Turun Palloseuran paidassa ottelussa Oulun Kärppiä vastaan joulukuussa 2009. Kuvassa Kärpistä Lukáš Kašpar (kesk.) ja Mika Viinanen.
Henkilötiedot
Syntynyt27. heinäkuuta 1985 (ikä 38)
Eurajoki, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Jääkiekkoilija
Lempinimi Masto[1]
Pelipaikka puolustaja
Maila vasen
Pituus 195 cm
Paino 96 kg
Pelaajaura
Pääsarjaura 2005–2019
Seurat Lukko (SML)
KalPa (SML)
TPS (SML)
Jokerit (SML)
HC Ambrì-Piotta (NLA)
Genève-Servette HC (Spengler Cup)
Djurgårdens IF (SHL)
Sport (SML)
Krefeld Pinguine (DEL)
HC Bolzano (EBEL)

Pelityyli muokkaa

Elite Prospects -sivuston Matias Strozykin mukaan Nordlund oli isokokoinen puolustaja, joka ei kuitenkaan käyttänyt kokoaan kovin usein hyödykseen. Strozykin mukaan hän tykkäsi pitää kiekkoa, mutta Nordlund ajoittain otti kuitenkin tarpeettomia riskejä ja menetti kiekon. Hänellä oli kova laukaus. Nordlundilla oli kuitenkin puutteita oman puolustuspään pelaamisessa.[2]

Ura muokkaa

Seuraura muokkaa

Nordlund on Eurajoen Lätkän kasvatti, mutta hän siirtyi jo varhain juniorina Rauman Lukkoon. Nordlund oli lähellä SM-liigaan pääsyä useampana kautena A-nuorissa, mutta hän kärsi paljon loukkaantumisista. Kaudella 2005–2006 Nordlund nousi lopulta SM-liigaan, jossa tulokaskausi toi 28 runkosarjaottelussa tehot 2+1=3. Hän teki liigadebyyttinsä 15. lokakuuta 2005 Helsingin IFK:ta vastaan.[3] SM-liigauransa avausmaalin Nordlund teki 9. maaliskuuta 2006 vieraissa samaa joukkuetta vastaan.[4] Hän pelasi ison osan kaudestaan vielä myös Lukon A-nuorissa, joiden tehokkain puolustaja Nordlund oli Mikko Saaren kanssa tehoilla 7+11=18.[5] Nordlund pelasi myös kolme ottelua lainalla Mestis-joukkue Kajaanin Hokissa marraskuussa 2005.[2][6]

Kauden 2006–2007 Nordlund aloitti lainalla Mestis-joukkue Forssan Palloseurassa. Lokakuussa 2006 hän siirtyi kahdeksan ottelun mittaiselle koeajalle Kalevan Palloon.[7] Nordlund pelasi siellä kaikkiaan 13 ottelua lainalla, kunnes hän palasi joulukuussa Lukkoon, kun joukkueen puolustus kärsi loukkaantumisista.[8]

Huhtikuussa 2008 Nordlund teki kaksivuotisen sopimuksen Turun Palloseuran kanssa.[9] Hän oli kaudella 2008–2009 tehoilla 9+14=23 joukkueen tehokkain puolustaja.[10] Nordlund oli sitä myös seuraavalla kaudella 2009–2010 tehoilla 6+15=21.[11] Hän jakoi SM-liigan pudotuspelien tehotilaston voiton joukkuetoverinsa Lee Sweattin kanssa. Nordlund voitti kauden päätteeksi Suomenmestaruuden. Saman vuoden toukokuussa hän teki yksivuotisen jatkosopimuksen TPS:n kanssa.[12] Kaudella 2010–2011 Nordlund teki todellisen läpimurtonsa SM-liigassa tehoilla 16+20=36, joilla hän voitti puolustajien maalipörssin (Juha Rantasila -palkinto)[2][13] ja sijoittui puolustajien pistepörssissä toiseksi Ässien Ville Uusitalon jälkeen.[14]

Kaudeksi 2011–2012 Nordlund siirtyi kaksivuotisella sopimuksella Jokereihin.[15] Kovista odotuksista huolimatta hänen kauden avausmaalinsa syntyi kuitenkin vasta syyskauden päätösottelussa 11. joulukuuta 2011 Saimaan Palloa vastaan.[16] Nordlund voitti SM-pronssia keväällä 2012.[2] Saman vuoden joulukuussa hän teki vuoden mittaisen jatkosopimuksen Jokereiden kanssa.[17]

Elokuussa 2013 Nordlundin kerrottiin väistyvän Jokereiden puolustuksesta joukkueen hankittua Jere Karalahden.[18] Hän liittyi kauden 2013–2014 kynnyksellä toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella Mestis-joukkue Kiekko-Vantaan riveihin. Muutaman siellä pelatun ottelun jälkeen Nordlund siirtyi lähtökohtaisesti kuukauden mittaisella lainasopimuksella Sveitsin National League A:ssa pelaavaan HC Ambrì-Piottaan.[19][20] Hän purki sittemmin sopimuksen Jokereiden kanssa ja teki marraskuussa loppukauden kattavan sopimuksen Ambrì-Piottan kanssa.[21] Nordlund vahvisti kauden aikana myös Genève-Servette HC:hen joukkuetta Spengler Cupissa, joka päättyi joukkueen voittoon. Hän voitti myös koko turnauksen tehotilaston lukemalla +6[22] ja valittiin tähdistökentälliseen.[2]

Kaudeksi 2014–2015 Nordlund siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella Ruotsiin ja SHL-joukkue Djurgårdens IF:n riveihin.[23][24] Hänellä oli yli puolet kaudesta pelanneista joukkueen paras teholukema (+2).[2] Nordlund oli kauden jälkeen pitkään ilman sopimusta, kunnes hän palasi lopulta marraskuussa 2015 aluksi neljän ottelun koeajalle HC Ambrì-Piottaan paikkaamaan Mikko Mäenpään loukkaantumista.[25]

Nordlund siirtyi kaudeksi 2016–2017 vuoden mittaisella sopimuksella Vaasan Sportiin.[26] Hänet hankittiin johtavaksi puolustajaksi, mutta Nordlundin kausi osoittautui kuitenkin pettymykseksi, kun hän teki runkosarjassa vain 16 tehopistettä ja keräsi heikon teholukeman –19. Kauden 2017–2018 alussa, syyskuussa 2017 Nordlund siirtyi try-outille Saksan DEL-liigan Krefeld Pinguineen.[27] Hän sai joukkueeseen vuoden mittaisen sopimuksen jo ennen ensimmäistäkään ottelua vain pari päivää myöhemmin.[28] Kaudeksi 2018–2019 Nordlund siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella monikansallisen Erste Bank Eishockey Ligan italialaisjoukkue HC Bolzanoon. Joukkuetta valmensi hänelle TPS:stä tuttu Kai Suikkanen.[29] Nordlund oli yhdeksällä osumallaan Bolzanon eniten maaleja tehnyt puolustaja.[30]

Elokuussa 2019 Nordlund ilmoitti omalla Instagram-tilillään lopettaneensa pelaajauransa.[31]

Ville Peltoseen kohdistunut taklaus muokkaa

Kaudella 2012–2013, 23. helmikuuta 2013 Nordlund taklasi paikallisottelussa Helsingin IFK:n kapteenin Ville Peltosen laitaan. Taklauksen seurauksena Peltoselle tuli lievä aivovamma, rintakehävamma ja lohkesi kaksi hammasta. Nordlund sai ottelussa 5+20 minuutin rangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta ja automaattisen pelirangaistuksen käytöksestä.[32] SM-liigan kurinpitoryhmän sijaan hallitus antoi hänelle kahden ottelun pelikiellon. Hallitus perusteli ratkaisussaan tilanteessa täyttyneen laitataklauksen ja kohtuuttoman kovan pelin tunnusmerkit, vaikka Nordlundin taklauksessa kyse ei ollut ryntäyksestä, eikä tahallisesta teosta.[33] Kurinpitoryhmän puheenjohtajan Sami Kyntölän mukaan ryhmä ei olisi antanut hänelle pelikieltoa.[34] Samana päivänä SM-liigan hallitus erotti kurinpitoryhmän. Sekä Peltosen vakava loukkaantuminen että Nordlundin saama pelikielto aiheuttivat paljon kohua. Ennen kurinpitopäätöstä Aller Media Oy katkaisi sponsorisopimuksen HIFK:n ja Jokereiden kanssa. Toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälän mukaan ei ole sponsorin tehtävä laatia kaukaloon käyttäytymissääntöjä. Hän kommentoi päätöstään:

»Tämä Ville Peltosen toiseen kertaan tajuttomaksi telominen oli meille viimeinen pisara, vaikka väkivalta on trendi, joka on vaivannut jääkiekkoliigaa jo jonkin aikaa.»

[35]

SM-liigan hallituksen tapa käsitellä Nordlundin puhtaaksikin luonnehdittu taklaus sai osakseen paljon negatiivisiä reaktioita.[36][37]

Maajoukkueura muokkaa

Nordlund pelasi Suomen A-maajoukkueessa kolme A-maaottelua tehden yhden maalin.[2] Hän teki A-maajoukkuedebyyttinsä Channel One Cupissa joulukuussa 2010, jolloin Nordlund korvasi loukkaantuneen Ilkka Heikkisen.[38] Turnauksen Espoossa 16. joulukuuta 2010 pelattu avausottelu Tšekkiä vastaan oli näin ollen hänen ensimmäinen A-maaottelunsa. Nordlundin ensimmäinen A-maajoukkuemaali syntyi saman turnauksen päätösottelussa 19. joulukuuta isäntäjoukkue Venäjää vastaan.[39]

Nordlund pelasi myös 13 nuorten maaottelua.[40]

Tilastot muokkaa

    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM            
2005–2006 Hokki Mestis 3 0 0 0 0
Lukko SM-liiga 28 2 1 3 0
2006–2007 FPS Mestis 13 2 11 13 22
KalPa SM-liiga 13 0 0 0 4
Lukko SM-liiga 11 1 3 4 0
2007–2008 Lukko SM-liiga 51 1 11 12 10 3 0 2 2 2
2008–2009 TPS SM-liiga 56 9 14 23 26 7 0 3 3 4
2009–2010 TPS SM-liiga 58 6 15 21 24 15 4 4 8 6  
2010–2011 TPS SM-liiga 55 16 20 36 14
2011–2012 Jokerit SM-liiga 57 5 16 21 20 10 2 3 5 6
2012–2013 Jokerit SM-liiga 44 5 13 18 37 6 0 1 1 12
2013–2014 Kiekko-Vantaa Mestis 4 0 1 1 27
HC Ambrì-Piotta NLA 35 4 10 14 12 2 0 0 0 0
2014–2015 Djurgårdens IF SHL 45 2 11 13 26 1 0 0 0 0
2015–2016 HC Ambrì-Piotta NLA 9 1 2 3 0
2016–2017 Sport SM-liiga 59 3 13 16 12
2017–2018 Krefeld Pinguine DEL 50 6 19 25 16
2018–2019 HC Bolzano EBEL 53 9 18 27 8 4 2 4 6 0
9 kautta yhteensä SM-liiga 432 48 105 153 149 41 6 13 19 30
2 kautta yhteensä NLA 44 5 12 17 12 2 0 0 0 0
1 kausi yhteensä EBEL 53 9 18 27 8 4 2 4 6 0
1 kausi yhteensä DEL 50 6 19 25 16
1 kausi yhteensä SHL 45 2 11 13 26 1 0 0 0 0

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Markus Nordlund ulos Jokereista Veikkaajat.com. 6.8.2013. TSPM Media Group. Arkistoitu 5.11.2013. Viitattu 5.11.2013.
  2. a b c d e f g h Markus Nordlund Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi) Viitattu 5.11.2013
  3. Tilastot – Liiga liiga.fi. 15.10.2005. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 16.8.2011.
  4. Tilastot – Liiga liiga.fi. 9.3.2006. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 16.8.2011.
  5. Elite Prospects - Lukko U20 eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 22.8.2019. (englanniksi)
  6. Lukko-puolustaja Nordlund Kajaaniin Jatkoaika.com. 21.11.2005. Jatkoaika r.y. Viitattu 16.8.2011.
  7. Markus Nordlund KalPaan Jatkoaika.com. 19.10.2006. Jatkoaika r.y. Viitattu 16.8.2011.
  8. Markus Nordlund takaisin Raumalle Jatkoaika.com. 1.12.2006. Jatkoaika r.y. Viitattu 16.8.2011.
  9. TPS:lle nippu uusia sopimuksia Jatkoaika.com. 9.4.2008. Jatkoaika r.y. Viitattu 16.8.2011.
  10. Elite Prospects - TPS eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 22.8.2019. (englanniksi)
  11. Elite Prospects - TPS eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 22.8.2019. (englanniksi)
  12. Plihal ja Nordlund jatkavat Turussa Jatkoaika.com. 24.5.2010. Jatkoaika r.y. Viitattu 16.8.2011.
  13. Ville Peltonen palkittiin Kultaisella kypärällä Jatkoaika.com. 3.5.2011. Jatkoaika r.y. Viitattu 16.8.2011.
  14. Elite Prospects - Liiga Stats 2010-2011 eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 22.8.2019. (englanniksi)
  15. Markus Nordlund sopimukseen Jokereiden kanssa Jatkoaika.com. 10.4.2011. Jatkoaika r.y. Viitattu 16.8.2011.
  16. Tammilehto, Teemu: Auennut maalitili ei hetkauttanut Nordlundia Jatkoaika.com. 21.11.2011. Jatkoaika r.y. Viitattu 26.1.2012.
  17. Jokereille lisää jatkosopimuksia Jatkoaika.com. 11.12.2012. Jatkoaika r.y. Viitattu 11.12.2012.
  18. Tuominen, Eero: Markus Nordlund joutuu väistymään Jokereissa Karalahden tieltä is.fi. 6.8.2013. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 15.9.2013.
  19. Markus Nordlund il sostituto di Maxim Noreau hcap.ch. 23.9.2013. Hockey Club Ambrì Piotta SA. Arkistoitu 29.9.2013. Viitattu 25.9.2013. (italiaksi)
  20. Nordlund lainasopimuksella Sveitsiin Jatkoaika.com. 24.9.2013. Jatkoaika r.y. Viitattu 25.9.2013.
  21. Markus Nordlundin ura jatkuu Sveitsissä Jatkoaika.com. 7.11.2013. Jatkoaika r.y. Viitattu 7.11.2013.
  22. Elite Prospects - Spengler Cup Stats 2013-2014 eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 22.8.2019. (englanniksi)
  23. Pettersson, Robert: Djurgården värvar finsk back Hockeysverige.se. 21.5.2014. NewsMe. Viitattu 7.11.2013. (ruotsiksi)
  24. DIF värvar meriterad back difhockey.se. 21.5.2014. Djurgården Hockey AB. Viitattu 7.11.2013. (ruotsiksi)
  25. Kokenut suomalaispuolustaja oli pitkään ilman seuraa – kuukausien odotus yllätti suomikiekko.com. 20.11.2015. Nordic Sport Media. Viitattu 3.5.2016.
  26. Sportille kaksi kokenutta puolustajavahvistusta – Newton jättää joukkueen Jatkoaika.com. 3.5.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 3.5.2016.
  27. Saastamoinen, Lauri: Ura pahasti laskussa – jättiläismäinen Liiga-puolustaja siirtyy uuteen osoitteeseen suomikiekko.com. 12.9.2017. Nordic Sport Media. Viitattu 15.10.2017.
  28. Lahtinen, Miikka: Mikä debyytti! SM-liigakonkari jätti Suomen ja iski välittömästi uudessa seurassaan Leijonat.com. 15.9.2017. Nordic Sport Media. Viitattu 15.10.2017.
  29. Saastamoinen, Lauri: Kova suomalaishankinta: Kai Suikkanen nappasi Jokereista ja TPS:stä tutun ex-Liiga-tähden joukkueeseensa! suomikiekko.com. 8.6.2018. Nordic Sport Media. Viitattu 24.2.2019.
  30. Elite Prospects - HC Bolzano eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 22.8.2019. (englanniksi)
  31. Lahtinen, Miikka: Hokkarit naulaan! Entinen Jokerit-puolustaja lopettaa uransa – koskettavat jäähyväiset suomikiekko.com. 22.8.2019. Nordic Sport Media. Viitattu 22.8.2019.
  32. Raportti – Liiga liiga.fi. 23.2.2013. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 2.3.2013.
  33. Nordlundille napsahti pelikieltoa – HIFK:n ja Pelicansin valitukset eivät menneet läpi Jatkoaika.com. 1.3.2013. Jatkoaika r.y. Viitattu 2.3.2013.
  34. Auremaa, Tomi: Kurinpitoryhmä ei olisi antanut Nordlundille pelikieltoa is.fi. 27.2.2013. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 2.3.2013.
  35. Tolkki, Kristiina: Kiekkoväkivalta vei HIFK:ltä ja Jokereilta Allerin sponsorisopimuksen yle.fi. 25.2.2013. Yleisradio Oy. Viitattu 2.3.2013.
  36. Wennström, Antti: Nordlund-päätös kumartaa ja pyllistää Jatkoaika.com. 1.3.2013. Jatkoaika r.y. Viitattu 2.3.2013.
  37. Fanit raivoissaan Nordlundin pelikiellosta – "SM-liiga veti totaalisesti vihkoon!" iltalehti.fi. 1.3.2013. Alma Media Suomi Oy. Viitattu 2.3.2013.
  38. EHT: TPS-puolustaja Nordlund korvaa Heikkisen Jatkoaika.com. 15.12.2010. Jatkoaika r.y. Viitattu 16.8.2011.
  39. Leijonat Venäjän EHT-turnauksen jumboksi finhockey.fi. 20.12.2010. Suomen Jääkiekkoliitto – Finlands Ishockeyförbund ry. Viitattu 5.11.2013.
  40. Mennander, Pasi: Pikahälytyksen Leijoniin saanut Nordlund on TPS:n yv-pelote Leijonat.fi. 15.12.2010. Suomen Jääkiekkoliitto – Finlands Ishockeyförbund ry. Arkistoitu 5.11.2013. Viitattu 5.11.2013.
Edeltäjä:
Markus Seikola
Juha Rantasila -palkinnon voittaja
2011
Seuraaja:
Markus Seikola