Markus Mustajärvi

suomalainen poliitikko

Markus Mustajärvi (s. 24. helmikuuta 1963 Savukoski) on suomalainen vasemmistoliiton poliitikko. Hän on toiminut Lapin vaalipiirin kansanedustajana vuosina 2003–2023. Mustajärvi edusti syyskuusta 2011 huhtikuuhun 2015 vasenryhmää.[1]

Markus Mustajärvi
Mustajärvi eduskunnan istuntosalissa helmikuussa 2009
Mustajärvi eduskunnan istuntosalissa helmikuussa 2009
Kansanedustaja
19.03.2003–4.4.2023
Ryhmä/puolue Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Lapin vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt24. helmikuuta 1963 (ikä 61)
Savukoski
Tiedot
Puolue vasemmistoliitto
Koulutus yhteiskuntatieteiden maisteri, metsätalousinsinööri
Aiheesta muualla
Kotisivu

Ura muokkaa

Mustajärvi valmistui ylioppilaaksi Savukosken lukiosta vuonna 1982, metsätalousinsinööriksi Rovaniemen metsäopistosta vuonna 1988 ja yhteiskuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 1993.[1]

Mustajärvi oli ehdolla eduskuntaan jo vuoden 1999 vaaleissa, mutta hänet valittiin ensimmäisen kerran vuoden 2003 vaaleissa. Hän tavoitteli vasemmistoliiton puheenjohtajuutta Suvi-Anne Siimeksen erottua tehtävästä vuonna 2006. Hän putosi kisasta ensimmäisellä kierroksella saavuttaen yhteensä 69 ääntä, ja vasemmistoliiton puheenjohtajaksi valittiin Martti Korhonen.[2]

Vuosien 2007 ja 2011 vaaleissa Mustajärvi valittiin jatkokausille eduskuntaan. Kevään 2011 vaalien jälkeen vasemmistoliitosta tuli hallituspuolue. 30. kesäkuuta 2011 Mustajärvi erotettiin yhdessä Jyrki Yrttiahon kanssa vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä, koska he äänestivät Jyrki Kataisen pääministerivalintaa vastaan ja hallitukselle epäluottamusta hallitusohjelmaa koskevassa äänestyksessä.[3] Saman vuoden syyskuussa Mustajärvi ja Yrttiaho perustivat vasenryhmä-nimisen eduskuntaryhmän.[4] He pysyivät kuitenkin vasemmistoliiton jäseninä.[5] Mustajärvi oli vasemmistoliiton ehdokkaana kevään 2015 eduskuntavaaleissa uusien paikkansa ja liittyen jälleen vasemmistoliiton eduskuntaryhmään.[6]

Vuosina 2005–2012 Mustajärvi oli Kemijärven kaupunginvaltuutettu.[1] Kunnallisvaaleissa 2012 hänet valittiin Savukosken kunnanvaltuustoon.[7] Vuoden 2017 kuntavaaleissa Mustajärvi sai 39 ääntä ja tuli valituksi jatkokaudelle Savukosken valtuustoon.[8]

Lokakuussa 2018 Mustajärvi kirjoitti Twitterissä presidentti Martti Ahtisaareen liittyen, että ”Ahtisaari saa painua alimpaan helvettiin, kun kommentoi asioita, mistä ei mitään ymmärrä”. Kommentti liittyi pari vuotta vanhaan uutiseen, jossa Ahtisaari kritisoi sosiaalidemokraattien ja ay-liikkeen olevan ”romuttamassa” hyvinvointivaltiota. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoi, että Mustajärven kielenkäyttö oli asiatonta eikä edusta puolueen linjaa.[9] Andersson on kritisoinut Mustajärveä myös osallistumisesta Suomen Kansa Ensin -liikkeen itsenäisyyspäivän mielenosoitukseen.[10]

Toukokuussa 2022 Mustajärvi jätti eriävän mielipiteen eduskunnan puolustusvaliokunnan lausuntoon, jossa päädyttiin suosittamaan Suomen liittymistä sotilasliitto Naton jäseneksi. Mustajärvi vaati, että mikäli Suomi päätyisi hakemaan Nato-jäsenyyttä, Suomen on tehtävä selväksi, ettei se salli ydinaseiden sijottamista alueelleen missään olosuhteissa, eikä Suomen maa-alueita, ilmatilaa tai merialueita käytetä ydinaseiden kuljetukseen tai läpikulkuun. Mustajärvi vaati lisäksi, että Suomen Nato-jäsenyydestä oli järjestettävä neuvoa-antava kansanäänestys.[11]

Yksityiselämä muokkaa

Mustajärvellä on kolme lasta.[12] Sotilasarvoltaan hän on kapteeni[13].

Vaalimenestys muokkaa

Kunnallisvaalit
Vuosi Kunta Äänet Tulos
2004 Kemijärvi 422 valittiin [14]
2008 Kemijärvi 390 valittiin [14]
2012 Savukoski 64 valittiin [14]
2017 Savukoski 39 valittiin [14]
   
Eduskuntavaalit
Vuosi Vaalipiiri Äänet Tulos
1999 Lappi 2 247 ei valittu [15]
2003 Lappi 4 895 valittiin [14]
2007 Lappi 7 675 valittiin [14]
2011 Lappi 7 621 valittiin [14]
2015 Lappi 5 743 valittiin [14]
2019 Lappi 5 525 valittiin [16]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Markus Mustajärvi Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Vasemmistoliiton johtoon Martti Korhonen Ilta-sanomat. 14.5.2006. Viitattu 5.5.2012. [vanhentunut linkki]
  3. Yrttiaho ja Mustajärvi erotettiin vasemmistoryhmästä Yle Uutiset. 30.6.2011. Viitattu 19.9.2013.
  4. Uusi eduskuntaryhmä sai nimen Iltasanomat.fi. 7.9.2011. Arkistoitu 4.3.2014. Viitattu 5.5.2012.
  5. Eduskunnan Vasenryhmän kotisivut vasenryhma.net. 8.2.2012. Arkistoitu 23.12.2014. Viitattu 19.9.2013.
  6. Ruokangas, Perttu: Vasemmistoliitto haluaa kaksi kansanedustajaa Lapista Yle Uutiset. 10.11.2014. Viitattu 10.11.2014.
  7. Kunnallisvaalit 28.10.2012: Valitut ehdokkaat Savukoski Vaalit.fi. 14.6.2013 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 10.11.2014.
  8. Kuntavaalit 2017 - Savukoski - Valitut
  9. Koistinen, Perttu: Li Andersson: Kansanedustajamme Ahtisaari-kommentti oli asiaton Verkkouutiset. 7.10.2018. Viitattu 7.10.2018.
  10. Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi puolustaa puheenvuoroaan Suomen Kansa Ensin -liikkeen mielenosoittajille ESS.fi. 7.12.2018. Viitattu 23.12.2018.
  11. Kotkavirta, Johannes: Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi jäi yksin –vaatii Natosta kansanäänestystä 10.5.2022. Ilta-Sanomat.
  12. Mustajärvi Markus (VAS) HS.fi: Vaalikone. Arkistoitu 10.11.2014. Viitattu 10.11.2014.
  13. Jussi Virkkunen: Lajinsa viimeinen. KU, 2023, nro 6, s. 22. Kansan Uutiset. ISSN 0357 1521.
  14. a b c d e f g h Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat (Valitse vaalit.) pxdata.stat.fi. Viitattu 3.7.2016.
  15. Eduskuntavaalit 1999 (ks. Luettelo ehdokkaista) Tilastokeskus. Viitattu 21.5.2014.
  16. Eduskuntavaaleissa 2019 valitut kansanedustajat www.eduskunta.fi. Viitattu 23.4.2019.

Aiheesta muualla muokkaa