Markionismi oli kristinoppia lähellä ollut gnostisismin haara. Roomassa gnostikko Markion Sinopelainen perusti vuonna 144 seurakunnan, joka lähestyi kristinuskoa (ollen sen vakavin kilpailija 200-luvun alkuun saakka), mutta hylkäsi Vanhan testamentin oikukkaan ja itsevaltiaan Luoja-Jumalan korostaen Kristuksen julistaman lempeän Jumalan eroavaisuutta siitä.

Uudesta testamentista Markion hyväksyi vain kriittisesti karsitun Luukkaan evankeliumin ja useimmat Paavalin kirjeet korostaen tekstin kirjaimellista tulkintaa ja vierastaen teologisia spekulaatioita. Markionin kaanon oli liikkeen pyhä kirja. Paavali oli ainoa oikea apostoli, joka yksin oli ymmärtänyt Jeesuksen radikaalit opetukset. Markion esitti dokeettista kristologiaa ja torjui ruumiin ylösnousemuksen.

Markionilainen kirkko oli järjestynyt vanhakatolisen kirkon tavoin: sillä oli piispoja, presbyteerejä ja diakoneja, samoin se omaksui kasteen ja ehtoollisen. Markionin kuoltua noin vuonna 160 hänen opetuslapsensa jatkoivat kirkon rakentamistyötä ja kehittivät oppia edelleen. Vanhakatolisen kirkon (mm. Irenaeuksen ja Tertullianuksen) vastustuksen vuoksi markionismi menetti merkityksensä lännessä 200-luvun aikana (idässä se piti puolensa 300-luvulle saakka), ja monet markionilaiset sulautuivat manikealaisuuteen.

Markionilaislahkon presbyteeri Metrodoros mainitaan naulitun ja poltetun yhdessä presbyteeri Pionioksen kanssa Smyrnassa noin 350-luvulla jaa. Eusebios ajoittaa tapahtuman Marcus Aureliuksen aikaan.[1]

Lähteet muokkaa

  1. Koskenniemi, Heikki: Veren ja tulen läpi - Vanhan Kirkon marttyyrien todistus, s. 121. Perus Sanoma Oy, 2005. ISBN 951-888-391-2 (sid.).
Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.