Marinointi on ruoankäsittelytapa, jossa ruoan raaka-aine, kuten liha, riista, kala tai kasvikset, maustetaan pitämällä sitä hieman happamassa mausteliemessä eli marinadissa. Marinadin ainesosia voivat olla esimerkiksi viini, olut, vesi, viinietikka, ruokaöljy, sipuli ja mausteet.[1]

Miekkakalapihvi oliiviöljyä, sitruunamehua, paprikaa ja minttua sisältävässä marinadissa.

Lihaa marinoitaessa marinoinnin kestolla voidaan vaikuttaa lopputulokseen. Lyhytkestoinen, tunnin tai parin, marinointi lähinnä maustaa lihaa, kun taas pitkäkestoinen, yleensä vähintään vuorokauden mittainen marinointi öljypohjaisessa marinadissa myös mureuttaa lihaa.

1990- ja 2000-lukujen aikana markkinoille on tullut erilaisia valmiiksi marinoituja liha-, kala- ja kanatuotteita, niin kutsuttuja puolivalmisteita, joita käytettäessä marinoinnin vaatima aika jää pois ja varsinainen ruoanlaittoaika lyhenee.

Sana marinointi (< ransk. marinade < lat. marinus, 'merta koskeva') tarkoittaa alun perin ruoka-aineitten käsittelyä niin, että ne säilyvät purjelaivoilla pitkillä merimatkoilla. Aikoinaan ennen jääkappeja ja pakastimia ainoa keino oli joko suolata tai marinoida ruokatarvikkeet.

Terveysvaikutukset muokkaa

Teollisesti marinoitua lihaa voi nauttia vain 20 grammaa päivässä ilman, että kuolemanriski kasvaa[2]. Jos sitä nauttii tätä enemmän, se lisää 18 prosentilla riskiä kuolla muuta väestöä nuorempana jokaista päivittäin nautittua 50 gramman annosta kohti. Ylimääräiset kuolemat johtuvat etenkin sydän- ja verenkiertoelinten sairauksista ja syövistä.[3]

Marinoituna myydyt lihasuikaleet saattavat sisältää jopa 16 erilaista lisäainetta,[4] joita epäillään syyllisiksi niiden haitallisiin terveysvaikutuksiin[5].

Lähteet muokkaa

  1. Kaarina Turtia: Gastronomian sanakirja, s. 334. Otava, 2009. ISBN 978-951-1-18546-8.
  2. Meat consumption and mortality - results from the European Prospective Investigation into Cancer and Nutrition. Taulukko 2. https://bmcmedicine.biomedcentral.com/articles/10.1186/1741-7015-11-63
  3. Meat consumption and mortality - results from the European Prospective Investigation into Cancer and Nutrition. https://bmcmedicine.biomedcentral.com/articles/10.1186/1741-7015-11-63
  4. Tehdaspakattu marinadikaan ei miellytä kaikkia yle.fi. Viitattu 18.2.2020.
  5. Processed red meat linked to higher risk of heart failure, death in men 12.6.2014. Science Daily. Viitattu 16.6.2014.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä ruokaan, juomiin, ravintoon tai ruoanlaittoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.