Wikipedia

Marcello Piacentini

Marcello Piacentini (18. joulukuuta 1881 Rooma – 18. toukokuuta 1960 Rooma)[1] oli italialainen arkkitehti ja kaupunkisuunnittelija. Hän oli Italian johtava arkkitehti fasistien vallan aikana.

Marcello Piacentini nuorena vuonna 1900.

Ura ja päätyöt muokkaa

Marcello Piacentinin isä oli tunnettu arkkitehti Pio Piacentini. Piacentinin ensimmäinen merkittävä suunnittelutyö oli häneltä vain 26-vuotiaana tilattu Bergamon kaupungin uusi asemakaava. Piacentini suunnitteli paljon rakennuksia Italian silloiseen siirtomaahan Libyaan, erityisesti Kyrenaikan maakuntaan, jossa hän vastasi jonkin aikaa kaikista julkisista rakennushankkeista. Hän suunnitteli Bengasin kaupunkiin Albergo Italia -hotellin (1913), keskusrautatieaseman (1916), kaupungintalon sisätilat (1925) ja Berenice-teatterin (1928). Italiaan hän suunnitteli muun muassa ensimmäiseen maailmansotaan liittyviä muistomerkkejä, kuten Bolzanon voiton monumentin (1928) ja Arco della Vittoria -riemukaaren Genovassa (1931). Hän suunnitteli myös Rooman oopperatalon uudistustyöt vuosina 1926–1928.[2] Piacentini kuului vuonna 1924 asetettuun komissioon, joka valmisteli Rooman asemakaavan uudistuksen. Vuonna 1931 hyväksytty asemakaava mahdollisti monien historiallisten rakennusten purkamisen pääkaupungin keskustassa.[3]

Parhaiten Piacentini tunnetaan fasismin vallan aikana Roomaan suunnittelemistaan näyttävistä kohteista. Niitä ovat muun muassa vuosina 1932–1935 rakennettu Rooman Sapienza-yliopiston uusi kampusalue (Città universitaria) ja yhdessä Attilio Spaccarellin kanssa suunniteltu Pietarinkirkolle johtava Via della Conciliazione -katu, joka toteutettiin vuosina 1936–1950. Muita tämän kauden töitä ovat Sacro Cuore di Cristo Re -kirkko Roomassa (1920–1934), Piazza della Vittoria -aukio Bresciassa (1927–1932), Museo Nazionale della Magna Grecia -museorakennus Reggio di Calabriassa (1932–1941) ja Generali-yhtiön talo Jerusalemissa (1935).[2] Piacentini saavutti viimeistään 1930-luvun jälkipuoliskolla Italian johtavan arkkitehdin aseman, sillä hänen katsottiin luovan fasismin olemusta kuvaavaa arkkitehtuuria.[4] Hän johti Rooman esikaupunkialueelle vuosina 1938–1942 rakennetun EUR-mallikaupungin suunnittelua ja toimi hankkeen pääkomissaarina diktaattori Benito Mussolinin toiveesta. Piacentini oli myös Sapienza-yliopiston kaupunkisuunnittelun professori.[2]

Fasismin kukistumisen jälkeen Piacentini ei työskennellyt muutamaan vuoteen. Sodanjälkeisiin töihin kuuluu muun muassa Teatro Sistina -teatteri Roomassa (1949).[2] Piacentini suunnitteli myös vuoden 1960 Rooman olympialaisia varten rakennetun EURin urheilupalatsin yhdessä Pier Luigi Nervin kanssa.[1]

Tyyli muokkaa

Piacentinin arkkitehtuuria on luonnehdittu pelkistetyksi uusklassismiksi. Se edusti eräänlaista välimuotoa Novecento Italiano -arkkitehtiryhmän uusklassismista ja kilpailevan Gruppo 7 -ryhmän rationalismista.[2] Nuoruudessaan Piacentini oli arvostellut 1900-luvun alun italialaista arkkitehtuuria hallinnutta akateemista klassismia ja vaatinut ”autenttista modernismia”. Vuosina 1917–1922 hän alkoi pelkistää klassismia omissa suunnittelutöissään,[4] tosin hänen Libyaan suunnittelemansa rakennukset edustavat pääasiassa italialaiselle siirtomaa-arkkitehtuurille tyypillistä uusmaurilaista tyyliä.[2] 1930-luvun alkupuolella Piacentini joutui muuttamaan tyyliään rationalismin suuntaan Mussolinin asetuttua tukemaan sitä. Vuosikymmenen lopulla hän siirtyi vallanpitäjien uusien toiveiden mukaisesti antiikin Rooman arkkitehtuuria jäljittelevään monumentaaliseen uusklassismiin, jossa säilyi myös rationalismin ja modernismin elementtejä. Vuonna 1938 Piacentini vaati italialaisia arkkitehteja palaamaan takaisin ”kansallisiin” rakennusmateriaaleihin kuten kiveen ja marmoriin.[4]

Kuvagalleria muokkaa

  •  
    Bolzanon voiton monumentti (1928)
  •  
    Rooman yliopiston päärakennus (1935)
  •  
    Generali-talo (1935)
  •  
    Museo Nazionale della Magna Grecia (1942)

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b Giovanni Duranti: PIACENTINI, Marcello (italiaksi) Dizionario Biografico degli Italiani (2015), Enciclopedia Treccani. Viitattu 16.4.2019.
  2. ↑ a b c d e f Marcello Piacentini (englanniksi) Architectuul. Viitattu 16.4.2019.
  3. ↑ Paavo Castrén: ”Benito Mussolini ja Rooman rakennusohjelma 1922–1943”, s. 391–392, 405 teoksessa Kivettyneet ihanteet? Klassismin nousu maailmansotien välisessä Euroopassa (toim. Marja Härmänmaa & Timo Vihavainen). Atena, Jyväskylä 2000.
  4. ↑ a b c Marja Härmänmaa: ”Kivinen tie Roomaan. Klassismin myötä- ja vastoinkäymiset Mussolinin Italiassa”, s. 160–161, 163–164, 168–170 teoksessa Härmänmaa & Vihavainen 2000.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Marcello_Piacentini&oldid=21463675”