Mana Mana oli vuonna 1986 perustettu suomalainen punk- ja metallivaikutteista raskasta rockia esittänyt yhtye, joka tunnetaan äärimmäisen synkistä sanoituksista ja raskaista kitaravalleista. Yhtyeen varsinainen ura päättyi laulaja-kitaristi Jouni Mömmön kuolemaan lääkkeiden yliannostukseen vuonna 1991.[1][2] Tätä ennen yhtye oli ehtinyt julkaista ainoastaan yhden pitkäsoiton, Totuus palaa (1990). Kitaristi Otra Romppanen kokosi Mömmön muistiinpanojen pohjalta vielä levyn Murheen laakso vuonna 2000.

Mana Mana
Tiedot
Toiminnassa 19861991
Tyylilaji post-punk, heavy metal
Kotipaikka Joensuu, Suomi
Laulukieli suomi
englanti
Entiset jäsenet

Jouni Mömmölaulu, kitara
Otra Romppanenkitara
Janne Suhonenkitara
Tuomas Moilanenbasso
Timo Puukko, rummut

Levy-yhtiö

Gaga Goodies
Rubber Rabbit Rock'n' Roll Records
Riemu

Historia muokkaa

Jouni Mömmö ja Otra Romppanen perustivat Mana Manan vuonna 1986 Joensuussa. Aluksi miehet työstivät mm. kappaleita "Maria Magdalena" ja "Vaarallista", jotka Mömmö oli tehnyt entiselle yhtyeelleen Silmienvaihtajille.

Totuus palaa -levy äänitettiin vuonna 1989 viidessä päivässä ja ilmestyi vuonna 1990. Samana vuonna yhtye teki linjapäätöksen, ettei anna haastatteluja eikä julkaise promokuvia.

Totuus palaa herätti jonkin verran huomiota ulkomailla, ja yhtye aloitti levyn englanninkielisen version äänitykset vuonna 1991. Työ jäi kuitenkin kesken, sillä lauluosuuksien äänitys epäonnistui skitsofreniasta kärsineen Mömmön ajauduttua pahasti omiin maailmoihinsa. Jouni Mömmö kuoli 26. lokakuuta 35-vuotiaana.

Mana Mana soitti useita keikkoja Mömmön kuoleman jälkeen. Laulajina näillä keikoilla toimivat Kimmo "Kaltsu" Kuosmanen ja Sami Tiilama.

Vuonna 1998 Otra Romppanen alkoi työstää julkaisukuntoon kappaleita Mömmöltä jääneiden neliraitademojen, treenikämppänauhoitusten ja biisipäiväkirjojen pohjalta. Riemu-levy-yhtiö julkaisi kappaleet Murheen laakso -nimisenä levynä kaksi vuotta myöhemmin. Yhtye teki myös pienen kiertueen levyn julkaisun kunniaksi.

Vuoden 2001 syksyllä Mana Mana soitti viimeisen keikkansa Helsingin Tavastialla. Keikka nauhoitettiin ja sen parhaiten onnistuneet raidat julkaistiin kolme vuotta myöhemmin Kuolla elävänä -livelevynä. Yhtyeestä otettiin hajoamisen kunniaksi myös ensimmäiset promokuvat.

Virallisen lopettamisensa jälkeen yhtyeen entiset jäsenet ovat esittäneet Mana Manan musiikkia Murheenlaakso-nimellä.

Kokoonpano muokkaa

  • Ema Hurskainen - vararumpali (1980-luku – 1993)
  • Jakke Pirinen - basso (1986)

Mömmön kuoleman jälkeen yhtyeessä soittaneita muokkaa

  • Kimmo "Kaltsu" Kuosmanen - laulu (1992-2001)
  • Juha "Kökkis" Kokkonen - kitara (1992)
  • Antti Litmanen - kitara (1996–2001)
  • Jarkko Romppanen - kitara (1996-2001)
  • Janne Suhonen - kitara
  • Sami Tiilama - laulu (Murheen laakso -albumilla)
  • Raimo Pesonen - rummut (1993–1994 ja Murheen laakso -albumilla)
  • Pete Korhonen - rummut (1994–2001 ja Murheen laakso ja Kuolla elävänä - Live 2001 -albumeilla)

Diskografia muokkaa

Singlet
Pitkäsoitot
Kokoelmat
  • Complete... Kaikki (kokoelma-CD, 1996)
  • 2000–2001 (kokoelma-2CD, 2005 – Murheen laakso ja Kuolla elävänä)

Lähteet muokkaa

  1. Suomipopin 99 suurinta. City-lehti, nro 21/1999. Viitattu 6.10.2009.
  2. Mana Manan basistin Tuomas Moilasen kotisivu (kohdasta Mana Mana)

Aiheesta muualla muokkaa