Maija Saari

suomalainen jalkapalloilija

Maija Saari (s. 26. maaliskuuta 1986 Vaasa) on suomalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän edusti kaudella 2017 Naisten Liigan HJK:ta. Vuoden 2016 loppuun mennessä hän on pelannut 94 maaottelua ja tehnyt niissä 11 maalia.

Maija Saari

Maija Saari on vahva vasenjalkainen puolustaja, jonka kasvattajaseuroja ovat FC Kiisto ja FC Honka. Uransa Naisten Liigassa hän aloitti Hongassa vuonna 2002. Saari johdatti seuran kapteenina kolmeen perättäiseen Suomen-mestaruuteen vuosina 2006–2008. Joulukuussa 2008 Saari kirjoitti kahden vuoden sopimuksen ruotsalaisen Umeå IK:n kanssa. Vuonna 2011 hän siirtyi pelaamaan Norjan Toppserieniin Kolbotn IL:ään, minkä jälkeen hän pelasi Ruotsin Damallsvenskanissa kauden 2012 AIK:ssa ja kauden 2013 Mallbackens IF:ssä. Kaudeksi 2014 hän palasi AIK:hon[1], josta hän siirtyi kaudeksi 2016 norjalaisseura Stabækiin[2]. Hän palasi Suomeen kaudeksi 2017 pelatakseen HJK:ssa.[3]

Suomen naisten maajoukkueessa Saari debytoi maaliskuussa 2007 ja toimi pitkään maajoukkueen kapteenina. Hän edusti Suomea alle 19-vuotiaiden EM-kisoissa 2005 Suomen selviytyessä välieriin[4] sekä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa 2006.[5] Saari pelasi kaikki pelit Suomessa järjestetyssä EM-lopputurnauksessa 2009 mukaan lukien tappiollinen puolivälieräpeli Englantia vastaan ja teki Tanskaa vastaan pelatun alkulohko-ottelun ainoan maalin.[6][7][8][9] Sittemmin hän on noussut maajoukkueen kapteeniksi, mutta joutui pahan loukkaantumisen vuoksi jäämään pois vuoden 2013 EM-kisoista[10].

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.