Maahockey kesäolympialaisissa 2012 – naisten turnaus

Naisten maahockeyturnaus kesäolympialaisissa 2012 alkoi 29. heinäkuuta ja päättyi 10. elokuuta. Turnauksen kaikki ottelut pelattiin Lontoon Riverbank Arenassa.

Maahockey
kesäolympialaisissa 2012
naisten turnaus
Joukkueet 12
Isäntämaa  Yhdistynyt kuningaskunta
Kaupungit Lontoo
Ajankohta 29.7.-10.8.2012
Mitalistit
Kulta  Alankomaat
Hopea  Argentiina
Pronssi  Iso-Britannia
Ottelut 38
Maalintekijä Iso-Britannia Crista Cullen
Alex Danson (5)
2008
2016
Maahockey
olympialaisissa 2012
Turnaus
Miehet  Naiset
Kokoonpanot
Miehet  Naiset
Karsinnat
Miehet  Naiset

Turnauksen 12 joukkuetta oli jaettu kahteen lohkoon. Lohkon sisällä joukkueet kohtasivat toisensa kerran, jonka jälkeen molempien lohkojen kaksi parasta selviytyi välieriin. Lohkojen sijoilla kolme, neljä, viisi ja kuusi pelasivat sijoituksista keskenään. Välierien voittajat pelasivat loppuottelun, häviäjät pronssiottelun.

Olympiakultaa voitti Alankomaat. Se voitti loppuottelussa Argentiinan 2-0.

Karsijat muokkaa

 
Saksan naisten maahockeymaajoukkue ennen otteluaan Argentiinaa vastaan.
Päivä Tapahtuma Paikka Joukkue[1]
Isäntämaa   Iso-Britannia
13.–24. marraskuuta 2010 Aasian kisat 2010   Kanton   Kiina
  Etelä-Korea
20.–27. elokuuta 2011 EM-kisat 2011   Mönchengladbach   Saksa
  Alankomaat
2.–11. syyskuuta 2011 Afrikan karsinnat   Bulawayo —*
6.–9. lokakuuta 2011 Oseanian Cup 2011   Hobart   Australia
  Uusi-Seelanti
14.–30. lokakuuta 2011 Pan-Amerikan kisat 2011   Guadalajara   Yhdysvallat
18.–25. helmikuuta 2012 Olympiakarsintaturnaus 1   New Delhi   Etelä-Afrikka
17.–25. maaliskuuta 2012 Olympiakarsintaturnaus 2   Kontich   Belgia
25. huhtikuuta – 5. maaliskuuta 2012 Olympiakarsintaturnaus 3   Kakamigahara   Japani
Kutsuttu   Argentiina*
  • Etelä-Afrikka halusi kisoihin karsintaturnauksen kautta, vaikka voittikin Afrikan karsinnat. Maailmanranginkin perusteella kisoihin kutsuttiin Argentiina.[2]

Erotuomarit muokkaa

Kansainvälinen maahockeyliitto eli FIH nimesi 3. tammikuuta 2012 yhteensä 17 erotuomari kisoihin:[3]


  •   Claire Adenot
  •   Julie Ashton-Lucy
  •   Stella Bartlema
  •   Frances Block
  •   Carolina de la Fuente
  •   Elena Eskina

  •   Amy Hassick
  •   Kelly Hudson
  •   Soledad Iparraguirre
  •   Michelle Joubert
  •   Kang Hyun-Young
  •   Carol Metchette

  •   Miao Lin
  •   Irene Presenqui
  •   Lisa Roach
  •   Chieko Soma
  •   Wendy Stewart

Alkulohkot muokkaa

Alkulohko A muokkaa

 
Kiinan ja Belgian välinen ottelu päättyi 0–0.
Joukkue O V T H TM PM ME P
  Alankomaat 5 5 0 0 12 5 +7 15
  Iso-Britannia 5 3 0 2 14 7 +7 9
  Kiina 5 2 1 2 6 3 +3 7
  Etelä-Korea 5 2 0 3 9 13 -4 6
  Japani 5 1 1 3 4 9 -5 4
  Belgia 5 0 2 3 2 10 -8 2















Alkulohko B muokkaa

 
Argentiina lyönyt lyhyen kulman ottelussa Saksaa vastaan.
Joukkue O V T H TM PM ME P
  Argentiina 5 3 1 1 12 4 +8 10
  Uusi-Seelanti 5 3 1 1 9 5 +4 10
  Australia 5 3 1 1 5 2 +3 10
  Saksa 5 2 1 2 6 7 -1 7
  Etelä-Afrikka 5 1 0 4 9 14 -5 3
  Yhdysvallat 5 1 0 4 4 13 -9 3















Sijoitusottelut muokkaa

Sijat 11. – 12. muokkaa

Sijat 9. – 10. muokkaa

Sijat 7. – 8. muokkaa

Sijat 5. – 6. muokkaa

Pudotuspelit muokkaa

 
Loppuottelu Argentiinan ja Alankomaiden välillä alkamassa.
  Välierät Loppuottelu
             
8. 8. - Riverbank Arena
   Alankomaat (rl.) 2 (3)  
   Uusi-Seelanti 2 (1)  
 
11. 8. - Riverbank Arena
        Alankomaat 2
      Argentiina 0
 
 
Pronssiottelu
8. 8. - Riverbank Arena 11. 8. - Riverbank Arena
   Argentiina 2     Uusi-Seelanti   1
   Iso-Britannia 1       Iso-Britannia   3

Välierät muokkaa


Pronssiottelu muokkaa

Loppuottelu muokkaa

Lopulliset sijoitukset muokkaa

 
Alankomaiden naisten maahockeymaajoukkueen pelaajat juhlivat mestaruutta.
Sij. Joukkue Ot Vo Ta Tm Pm Me
    Alankomaat 7 6 1 0 16 7 +9
    Argentiina 7 4 1 2 14 7 +7
     Iso-Britannia 7 4 0 3 18 10 +8
4.   Uusi-Seelanti 7 3 2 2 12 10 +2
5.   Australia 6 4 1 1 7 2 +5
6.   Kiina 6 2 1 3 6 4 +2
7.   Saksa 6 3 1 3 10 8 +2
8.   Etelä-Korea 6 2 0 4 10 17 -7
9.   Japani 6 1 2 3 6 10 -4
10.   Etelä-Afrikka 6 1 1 4 10 16 -6
11.   Belgia 6 1 2 3 4 19 -15
12.   Yhdysvallat 6 1 0 5 5 15 -10

Lähteet muokkaa

  1. 2012 Mens Olympic Games: Participating Teams fih.ch/en. International Hockey Federation. Viitattu 27.7.2012. (englanniksi)
  2. Agony for SA hockey men supersport.com/xtra. 3.12.2011. MultiChoice (PTY) LTD. Viitattu 27.7.2012. (englanniksi)
  3. Officials confirmed for XXX Olympic Games fih.ch/en/news. 3.1.2012. International Hockey Federation. Viitattu 27.7.2012. (englanniksi)