MG FF
MG FF (saks. Flügelfest, siipiasennus) oli toisessa maailmansodassa käytetty lentokonetykki, joka oli sodan alkuvuosina Saksan ilmavoimien lentokoneiden toinen pääase MG 17:n ohella. Asetta käytettiin lentokonetyypeissä sodan loppuun asti MG 151:n rinnalla erilaisina asennuksina. Toinen huomattava käyttäjä oli keisarillisen Japanin laivaston ilmavoimat nimillä Tyyppi 99-1 ja 99-2[1]
Tausta ja kehitys muokkaa
Reinhold Becker suunnitteli ensimmäisen maailmansodan aikana 20×70 mm:n RB -patruunaa käyttävän massasulkuisen tykin, jossa lukon toiminta perustui rekyyliin ja jouseen. Aseessa iskuri laukaisi nallin hieman ennen lukon sulkeutumista patruunan syttyessä lukon ollessa kiinni.[1]
Aseiden kehittämistä rajoitti Versailles’n rauhansopimus, jonka ehtojen kiertämiseksi Becker-tykin suunnitelmat myytiin Sveitsiin SEMAG-suunnittelutoimistolle, jolta ne osti Oerlikon. Patruunaksi tuli 20×72 RB, jonka keisarillisen Japanin laivaston ilmavoimat otti käyttöön 99-1-tykissä. Aseesta kehitettiin erilaisia versioita, joista 20×101 mm -patruunaa käyttävän otti käyttöön keisarillisen Japanin laivaston ilmavoimat nimellä Tyyppi 99-2. Berliiniläinen Ikaria Werke muunsi tykin käyttämään 20×80 mm -patruunaa, ja tämä versio oli Saksan ilmavoimien käyttämä ase.[1] Tykin nimeksi vakiintui MG FF, jota käytettiin varsinaisesta asennustavasta riippumatta.
Käyttötavat, ominaisuuksia muokkaa
Tykki oli lipas- tai rumpusyöttöinen. Käytössä olivat 15 ammuksen tankolipas ja 45, 60, sekä Focke-Wulf Fw 190 A-5:ssä 90:n patruunan rumpulipas. Ase laukaistiin sähköisesti. Aseen ongelmina olivat rummun pienen kapasiteetin lisäksi matala lähtönopeus, 575–585 m/s sekä tulinopeus 520 laukausta minuutissa. Lisäksi sitä ei voinut käyttää synkronoituna ampumaan potkurikehän läpi. Muihin saman kaliiperin tykkeihin verrattuna se oli kuitenkin kevyt, 26,3 kg. Ikaria/Veltenin vuonna 1941 suunnittelemaa vyösyöttöä ei otettu käyttöön, koska ase oli korvautumassa MG 151 -tykillä.
Tykki tuli käyttöön Messerschmitt Bf 109E-3 -hävittäjässä, jossa sitä käytettiin siipiin asennettuna ampuen potkurikehän ulkopuolelta. Sitä kokeiltiin asennettuna sylinteriryhmien väliin ampumaan potkurinavan läpi, mutta sijoituksen aiheuttama korkea lämpötila heikensi luotettavuutta lukon palautusjousen menettäessä kimmoisuuttaan.
MG FF/M muokkaa
Ase modifioitiin 1940 ampumaan ohutkuorista Minengeschoß-ammusta, joka sisälsi 18,6 g PETN-räjähdysainetta. Tämä version nimeksi tuli MG FF/M. Ammuksen kevyemmän painon vuoksi latausmekanismi oli suunniteltava uudelleen, koska massasulun jousen jäykkyyden ja lukon painon on vastattava patruunan rekyyliä.[1] Ammuksen lähtönopeus nousi 700 m/s ja tulinopeus nousi 540 laukaukseen minuutissa.
Kesällä 1940 tykki tuli käyttöön Bf 109 E-4 ja Bf 110 C-4 -hävittäjissä. Raskaasti aseistetuissa Fw 190 -hävittäjissä käytettiin tyypillisesti sisempänä MG 151 -tykkiä ja ulompana siivissä MG FF/M -tykkiä, joka voitiin jättää pois painon säästämiseksi. Keveytensä ja pienehkön kokonsa ansiosta tykki soveltui hyvin Schräge Musik- asennukseen sekä käsikäyttöiseksi puolustusaseeksi. Tykki oli luotettava, mutta Me 109 - hävittäjissä raportoitiin aseen jäätymisestä marraskuussa 1940.[1]
Lähteet muokkaa
- Williams, Anthony G.: Rapid Fire, s. 36, 65-66, 162. UK: Airlife publishing, 2003. ISBN 1-84037-435-7. (englanniksi)
Viitteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
- Pitkänen, Mika & Simpanen, Timo: 20 mm Suomessa - Aseet ja ampumatarvikkeet ennen vuotta 1945. Apali Oy, 2007. ISBN 978-952-5026-59-7.