Lyhytkarvainen saksanseisoja
Lyhytkarvainen saksanseisoja (saks. Deutsch Kurzhaar) on mannermainen lintukoirarotu, joka on jalostettu Saksassa 1800-luvulla. Lyhytkarvainen saksanseisoja on monipuolinen ja monikäyttöinen metsästyskoira, jota käytetään pääasiassa seisovana lintukoirana.
| Lyhytkarvainen saksanseisoja | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Saksa |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 8 742[1] |
| Rodun syntyaika | 1800-luku |
| Alkuperäinen käyttö | metsästys |
| Nykyinen käyttö | metsästys |
| Elinikä | 12–14 vuotta |
| Muita nimityksiä | Deutsch Kurzhaar, German Short-haired Pointing Dog, braque allemand a poil court, braco alemán de pelo corto, saksa lühikarvaline linnukoer, öklöttäjä, reppukoira |
| FCI-luokitus |
ryhmä 7 Seisovat lintukoirat alaryhmä 1.1 Mannermaiset "braque"-tyyppiset #119 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 22–32 kg |
| Säkäkorkeus | Urokset 62–66 cm, nartut 58–63 cm |
| Väritys | Yksivärinen ruskea. Ruskea jossa vähäisiä valkoisia tai pilkullisia merkkejä rinnassa ja raajoissa. Tumma ruskeapäistärikkö. Vaalea ruskeapäistärikkö (kimo). Valkoinen, jossa ruskea pää ja ruskeita laikkuja tai pilkkuja. Musta väri voi esiintyä ruskean tilalla samoina vivahteina tai päistärikkönä. Keltaiset kulomerkit sallitaan. Läsi, otsapiirto ja täplikkäät huulet sallitaan. |
Historia muokkaa
Lyhytkarvaisen saksanseisojan historia alkaa Välimeren maista, joissa koiria käytettiin riistalintujen verkkometsästyksessä sekä haukkametsästyksessä. Seisovat lintukoirat tulivat Ranskan ja Flanderin kautta Saksan hoveihin. Näiden koirien tärkein ominaisuus oli seisontataipumus riistalle. Kaksipiippuisen haulikon käyttöönoton (v. 1750) myötä seisovia lintukoiria tarvittiin yhä enemmän, ja riistalintujen lentoon ammunnasta tuli kuninkaallinen urheilumuoto. Napoleonin murskattua feodaalijärjestelmän vuonna 1805 sai saksalainen keskiluokka mahdollisuuden pienriistametsästykseen. Saksassa tästä pelkästään seisovasta koirasta jalostettiin monikäyttöinen metsästyskoira risteyttäen siihen vanhoja saksalaisia rotuja kuten vainukoira, verijälkikoira, ajokoira ja vinttikoira. Hektor I (synt. 1872) pidetään lyhytkarvaisen saksanseisojan esi-isänä. Sen aikaisen koiran tyyppi poikkesi nykypäivän saksanseisojasta. Ne olivat enimmäkseen raskaita, niillä oli usein riippuva maha tai notkoselkä, tihrusilmät ja pehmeät käpälät. Siksi ne työskentelivät verkkaisemmin ja olivat yleensä hyviä noutajia.[2][3][4]
Lisäämällä tarkkaan harkittu annos pointteriverta, kuten Solms-Braunfels’in prinssi Albrecht ehdotti, saatiin lyhytkarvaisen saksanseisojan vainu paranemaan ja rakenne kevenemään. Vuodesta 1897 alkaen julkaistu vuosikirja ”Zuchtbuch Deutsch Kurzhaar” on ollut perusta kehitettäessä rodun jalostusta. Prinssi Albrecht zu Solms-Braunfeld kirjasi lyhytkarvaisen saksanseisojan rotumerkit, laati rakenteen arvosteluohjeet ja lopulta yksinkertaiset koesäännöt metsästyskoirille. Nykyään lyhytkarvaisella saksanseisojalla on tarkat jalostus- ja koesäännöt.[2][3][4]
Ulkonäkö muokkaa
Lyhytkarvaisen saksanseisojan yleisolemusta kutsutaan jaloksi, nopeaksi, kestäväksi, voimakkaaksi ja sopusuhtaiseksi. Rungon pituuden tulee olla hieman pidempi kuin säkäkorkeus. Kallo on hieman kaartuva. Kirsu on tavallisesti joko ruskea tai musta: pohjaväriltään valkoisilla voi olla täplikäs tai punainen kirsu. Kuonon pitää olla tarpeeksi pitkä, jotta se soveltuu saaliin kantamiseen. Häntä on keskipitkä, hieman kärjestä suppeneva. Rodun värejä ovat ruskea, ruskea valkoisin merkein, tumma ruskeapäistärikkö (ruskea pää ja ruskeita laikkuja sekä pilkkuja), vaalea ruskeapäistärikkö eli kimo, valkoinen ruskein merkein ja ruskea pää ja musta. Keltaiset kulomerkit ovat sallittuja.[5]
Urosten säkäkorkeus on 62–66 cm ja narttujen 58–63 cm.[5]
Käyttö muokkaa
Lyhytkarvainen saksanseisoja on monipuolinen metsästyskoira. Sitä voidaan käyttää kaikissa maastoissa, kuten avoimilla tai hyvin peitteisillä alueilla. Se on jalostettu kanalintujen metsästykseen, missä se hakee riistan, seisoo sen ja noutaa pudotetun linnun. Lyhytkarvaista saksanseisojaa käytetään muun muassa sorsastuksessa. Lintujen metsästyksen lisäksi sitä voidaan käyttää pienpetojen, kuten kettujen tai supikoirien, metsästyksessä. Hyvän hajuaistin takia sitä voidaan käyttää myös jäljestämiseen.[3][4]
Valjakkourheilu muokkaa
Saksanseisojien käyttö valjakkourheilussa on kasvanut viime vuosina. Koiran suurehko koko, vahva rakenne ja nopeus tekevät siitä erinomaisen vetokoiran erityisesti lyhyillä kilpamatkoilla, ns. sprint-luokissa. Ilman kärryä tai rekeä tapahtuvassa canicross-, eli koirajuoksussa ovat saksanseisojat lyhyillä matkoilla (5 km ja alle) yleinen koirarotu. Rotua käytetään myös reki- ja kärryluokissa lyhyillä matkoilla, sekä koirapyöräilyssä.lähde?
Pidemmillä matkoilla rodun ominaisuudet eivät ole parhaimmillaan. Suurikokoisena rotuna se kuluttaa paljon energiaa eikä sen energiatehokkuus ole varsinaisten rekikoirarotujen kanssa vertailukelpoinen.lähde?
Luonne muokkaa
Vahva, tasapainoinen, luotettava ja hillitty.[5]
Lähteet muokkaa
- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto. Viitattu 4.9.2016)
- ↑ a b Rodunkuvaus Saksanseisojakerho. Arkistoitu 21.9.2015. Viitattu 9.10.2015.
- ↑ a b c Lyhytkarvainen saksanseisoja koirat.com. Viitattu 9.10.2015.
- ↑ a b c Jalostuksen tavoiteohjelma 2011-2015 Saksanseisojakerho. Arkistoitu 30.8.2018. Viitattu 9.10.2015.
- ↑ a b c Lyhytkarvainen saksanseisoja (pdf) Kennelliitto. Viitattu 9.10.2015.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lyhytkarvainen saksanseisoja Wikimedia Commonsissa
