Luettelo Artemis Fowl -sarjan hahmoista

Wikimedia-luetteloartikkeli

Tämä luettelo kertoo hahmoista Eoin Colferin luomassa kirjasarjassa Artemis Fowl.

A muokkaa

Leon Abbot muokkaa

Suurikokoinen demoni ja Hybrasin sankari. Muut demonit ihailevat häntä, sillä hän onnistui tuomaan romaanin ja varsijousen mukanaan ihmisten maailmasta. Hänen oikea nimensä on N'zall, joka tarkoittaa "pientä sarvea".

B muokkaa

Arno Blunt muokkaa

Uusiseelantilainen henkivartija, joka toimi Jon Spiron leivissä. Blunt on Butlerin tapaan jättimäinen, ja hänellä on platinanvaaleat hiukset. Ikuisuuskoodissa hän onnistui ampumaan Butleria kuolettavasti, mutta samassa rytäkässä hän menetti hampaansa. Sen jälkeen Blunt on käyttänyt erilaisia tekohampaita. Ikuisuuskoodin lopussa Butler esittää haamua ja saa huijattua Bluntin tunnustamaan kaikki rikoksensa ja tämä joutuu vankilaan.

Mervall & Descant Brill muokkaa

Tonttukaksoset, jotka toimivat Opal Koboin apureina. Kaksoset eivät ole yleisiä keijujen keskuudessa, ja Brillin veljesten syntymä oli suuri mediatapahtuma.

Domovoi Butler muokkaa

Domovoi Butler, josta yleensä puhutaan pelkällä sukunimellä, on Artemis II:n henkivartija ja läheinen ystävä. Butler on yksi niistä harvoista, jotka tietävät keijujen olemassaolosta. Hän joutuu vaarallisiin tilanteisiin ja hän on liki kuollut ja kuollut kirjoissa Artemis Fowl ja Artemis Fowl: Ikuisuuskoodi. Butler ja Artemis ovat keijujen vihollisia ja heillä on usein yhteisiä projekteja.

Butler on ihmiseksi jättiläismäinen ja hän on ajanut päänsä kaljuksi. Butlerin sanotaan olevan kolmanneksi vaarallisin ihminen maailmassa.

Butlerin ystäväpiiriin kuuluu muun muassa Artemis II, Artemis I, hänen pikkusiskonsa Juliet Butler, menninkäiskomisario Holly Short, HALTiJan ensimmäinen naispoliisi, joka on parantunut hänet ainakin kerran, kleptomaanikääpiö Mulch Diggums, komentaja Julius Root sekä fiksu kentauri Foaly.

Juliet Butler muokkaa

Butlerin pikkusisko. Juliet oli Madam Kon opissa, muttei railakkaan luonteensa vuoksi menestynyt opinnoissaan. Juliet on syntynyt Yhdysvalloissa ja hän on kiinnostunut vapaapainista.

C muokkaa

Caballine muokkaa

Naispuolinen kentauri, joka on esiintynyt sarjassa ainoastaan keskusteluissa. Caballine mainitaan ensimmäisen kerran kirjassa Kadonnut siirtokunta. Hän on ammatiltaan kuvanveistäjä ja KVTV:n tutkija. Foaly kertoo käyvänsä lenkkeilemässä Caballinen kanssa joka aamu. Aikaparadoksissa kerrotaan, että Foaly ja Caballine ovat mennet naimisiin.

D muokkaa

Doodah Day muokkaa

Pikkuruinen tonttu, joka salakuljettaa kalaa Turvaan. Doodah osaa ajaa millä tahansa ajoneuvolla.

Mulch Diggums muokkaa

Kleptomaanikääpiö, joka on toiminut Artemiksen apuna useissa tämän seikkailuissa. Mulchilla on pitkä rikosrekisteri ja hän on istunut pitkään vankilassa. Kleptomaaniksi ajautunut ja taikuudestaan luopunut Mulch auttaa HALia selvittämään ensin Artemis Fowlin ongelmat ja on myöhemmin avainasemassa pelastamassa koko keijujen Turvakaupunkia suuruudenhullun, koomasta heränneen Opal Koboin kieroutuneilta suunnitelmilta.

F muokkaa

Foaly muokkaa

Huippuälykäs kentauri, joka toimii HAL:n teknikkona. Foaly on äärimmäisen ylpeä keksinnöistään ja perso kehuille. Foaly on Hautautuneiden Alueiden Lainvalvonnan (HAL:in) tekninen neuvonantaja. Menninkäiskomisario Holly Short on hänen hyvä ystävänsä. Foaly pitää porkkanoista ja on yleensä hyvin ivallinen ja äärimmäisen vainoharhainen. Foalyn pahin vihollinen ja kilpailija on Opal Koboi. Foalyn keksintöjä ovat muun muassa titaanikapselit ja HAL:in kypärät.

Angeline Fowl muokkaa

Artemis Fowl I:n vaimo ja Artemis nuoremman, Mylesin, ja Beckettin äiti. Angeline on hyvin rakastunut mieheensä ja hän masentuu vakavasti tämän katoamisen jälkeen.

Artemis Fowl I muokkaa

Fowlin suvun päämies, joka oli kadoksissa Venäjällä kahden vuoden ajan. Ennen katoamistaan Artemis I oli kylmäverinen rikollisnero, joka keskittyi vain rikollisiin hankkeisiinsa. Artemis II onnistui kuitenkin keijujen avustuksella pelastamaan isänsä Venäjän mafian kynsistä kirjassa Tehtävä pohjoisessa. Holly joutui käyttämään taikuuttaan Artemis I:n parantamiseen. Parantamisen jälkeen Artemis I oli tietenkin fyysisesti terveempi, mutta hän päätti myös luopua rikollisista hankkeistaan ja keskittyvänsä perheeseensä.

Artemis Fowl II muokkaa

Pääartikkeli: Artemis Fowl (henkilö)

Sarjan päähenkilö, poikkeuksellisen älykäs irlantilaisnuori. Artemiksella on rikollisia taipumuksia ja hän haluaa nostaa Fowlin rikollissuvun taas vanhaan kukoistukseensa. Ensimmäisessä kirjassa 12-vuotias Artemis on vielä moraaliton ja hän kidnappaa HAL:n komisarion Holly Shortin vaihtaakseen tämän keijujen kulta-aarteeseen.

Sarjan edetessä Artemis kuitenkin ystävystyy keijujen kanssa. Artemis auttaa keijuja monissa seikkailuissa, mutta tarvitsee itsekin heidän apuaan.

K muokkaa

Grub Kelp muokkaa

Trouble Kelpin pikkuveli ja HAL:n alikonstaapeli. Grub löytää kaikesta jotakin vikaa ja hän tekee usein valituksia, joskus täysin tarpeettomasti.

Ensimmäisessä tarinassa Grub on ainoa Noutoryhmän jäsen, jonka Butler jättää tainnuttamatta. Grub kertoo tämän jälkeen tarinaa, jossa hän päihittää jätti-Butlerin. Tarina muuttuu hurjemmaksi joka kerta.

Trouble Kelp muokkaa

HAL:n menninkäinen, jonka saavutuksia ylistetään useita kertoja sarjan aikana. Trouble esiteltiin ensimmäisessä kirjassa komisariona ja Noutoryhmä 1:n johtajana. Ikuisuuskoodin ja Opalin koston välisenä aikana Trouble ylennettiin tarkastajaksi. Hän sai ylennyksen komentajaksi Ark Soolin saatua potkut.

Trouble on Hollyn hyvä ystävä ja laittoi oman uransa vaaraan vaatiessaan Hollyn päästämistä TiJaan tarinassa HALTiJa.

Kirjassa Atlantiskompleksi selviää, että Trouble ja Holly ovat käyneet treffeillä ja että epävirallisesti Holly kutsuu esimiestään lempinimellä "Trubs".

Opal Koboi muokkaa

Narsistinen, hullu ja nero tonttu, jolla on suuria rikollisia suunnitelmia. Opal esiintyi ensimmäisen kerran kirjassa Artemis Fowl: Tehtävä pohjoisessa, jossa hän yritti ottaa Hautautuneet Alueet hallintaansa. Opal värväsi hiidet sotimaan puolestaan ja lavasti Foalyn syylliseksi hiisikapinaan. Artemis tovereineen onnistui kuitenkin pysäyttää Opal ja tämä vaipui koomaan.

Myöhemmin, kirjassa Opalin kosto, Opal heräsi meditaatiounestaan, jota kaikki luulivat koomaksi. Brillin veljesten avulla Opal alkoi toteuttaa kostoaan. Hän suunnitteli tuhoavansa hänen aiemmat suunnitelmansa estäneet, Artemiksen, Hollyn, Juliuksen ja Foalyn sekä paljastavansa Turvan ihmisille. Opal teki itselleen plastiikkakirurgisia toimenpiteitä ja yritti sulautua ihmisten joukkoon. Opal onnistui murhaamaan Julius Rootin, mutta hänen muut suunnitelmansa ehdittiin estää. Opal päätyi kirjan lopussa huippuvartioituun selliin.

Opal nähtiin myös Aikaparadoksissa, jossa Artemis ja Holly saivat vastaansa menneisyyden Opalin, joka yritti saada itselleen erilaisia taikavoimia harvinaisista eläimistä.

Lopulta viimeisessä kirjassa, Viimeisessä Vartijassa, Opal kuolee.

M muokkaa

Loafers McGuire muokkaa

Ikuisuuskoodissa esiintyvä pienikokoinen gangsteri. Loafers lähetettiin hakemaan Artemista Chicagoon yhdessä Mo Digencen (Mulch Diggums) kanssa.

N muokkaa

Numero yksi muokkaa

Demonivelho ja Qwanin oppilas.

P muokkaa

Minerva Paradizo muokkaa

Ranskalaistyttö ja lapsinero, joka on myös selvillä keijujen olemassaolosta. Kuten Artemis aluksi, Minervakin halusi hyötyä keijuista. Minerva teki suunnitelman napatakseen demonin ja saamalla näin Nobelin palkinnon. Apureineen Minerva onnistuikin saamaan kiinni demonivelho Numero yhden. Artemis ystävineen kuitenkin sekoitti Minervan suunnitelmat, ja tämä joutui henkivartijansa Billy Kongin kidnappaamaksi. Myöhemmin Artemis ja kumppanit onnistuvat pelastamaan Minervan.

Butler kertoo, että Artemiksen kolmen vuoden aikamatkan aikana on Minerva on kasvanut ja kaunistunut ja puhuu Artemiksesta hyvin ihailevaan sävyyn.

Q muokkaa

Qwan muokkaa

Mahtava demonivelho, joka oli kivettyneenä tuhansia vuosia. Qwan oli yksi niistä velhoista, jotka yrittivät siirtää Hybrasin turvallisesti Limboon. Abbotin sotkeuduttua loitsimiseen Qwan ja muut velhot (paitsi Qweffor) kivettyivät. Ihmiset löysivät kivettyneet velhot, luulivat näitä patsaiksi ja asettivat nämä näytteille.

Qwan on Qwefforin ja Numero yhden opettaja.

Qweffor muokkaa

Demonivelho ja Qwanin oppilas.

R muokkaa

Julius Root muokkaa

Menninkäinen, joka toimi HAL:n komentajana. Juliuksella oli tapana polttaa sienisikareita. Hän oli hyvin äkkipikainen ja suuttuessaan hänen kasvonsa muuttuivat punaisiksi, mistä juontuukin hänen lisänimensä Punajuuri (engl. Beetroot).

Julius suhtautui epäileväisesti Hollyn pärjäämiseen HAL:ssa, koska tämä on nainen. Myöhemmin heidän suhteensa on melko läheinen isä-tytär-suhde.

Opalin kostossa Julius menehtyi räjähdyksessä, joka oli osa Opal Koboin kostosuunnitelmaa.

Turnball Root muokkaa

Julius Rootin vanhempi veli ja entinen HAL:n komisario, joka on esiintynyt tarinassa HALTiJa ja kirjassa "Atlantiskompleksi". Turnball aikoi laskea vettä Turvaan omien päämääriensä saavuttamiseksi. Juliuksen onnistui kuitenkin estää veljensä aikeet ja hän antoi tämän paeta pinnalle sen sijaan, että olisi teljennyt tätä vankilaan. Turnball pakoili veljeään vuosisatojen ajan.

Turnball yritti murhata veljensä ja Trouble Kelpin, mutta Holly Short onnistui pysäyttämään hänen aikeensa. Turnball pidätettiin ja hän joutui lopulta vankilaan. Turnball Root kuoli kirjassa "Atlantiskompleksi" räjähdyksessä yhdessä rakastamansa ihmisen kanssa.

S muokkaa

Kenraali Scalene muokkaa

Yksi hiisikapinan johtajista.

Holly Short muokkaa

Sarjan naispäähenkilö ja HAL:n komisario. Holly on lahjakas lentäjä ja hän toimii tehtävissään usein oman päänsä mukaan sen sijaan, että kuuntelisi käskyjä pomoiltaan. Hollylla on sarkastinen huumorintaju ja hän on menninkäisten tapaan hyvin tunteellinen.

Holly valmistui HALin lentokoulusta parhain mahdollisin arvosanoin. Hän sai hopeiset TiJan terhonsa hieman kyseenalaisessa koeympäristössä komentaja Julius Rootin veljen, Turnball Rootin puututtua asiaan. Holly on ainoa HALTiJaan hyväksytty nainen. Hänellä on tapana ottaa suuria riskejä operaatioissaan ja toimia ohjeiden vastaisesti ja on siitä syystä komentaja Rootin silmätikku.

Holly oli saamassa ylennystä tarkastajaksi kirjassa "Opalin kosto". Alun perin Holly suunnitteli hylkäävänsä ylennyksen, mutta komentaja Rootin sanat saivat Hollyn muuttamaan mielensä. Rootin kuoleman jälkeen Holly kuitenkin erosi HAL:n palveluksesta ja perusti myöhemmin etsivätoimiston yhdessä Mulch Diggumsin kanssa.

Pituudeltaan Holly on sentin keskivertomenninkäistä lyhyempi eli tasan metrin mittainen. Hollylla on punaisenruskeat, lyhyet ja piikikkäät hiukset. Hänen molemmat silmänsä ovat alun perin pähkinänruskeat, mutta Kadonneessa siirtokunnassa tapahtuvan aikahyppäyksen aikana Artemis ja Holly vaihtavat vahingossa toiset silmänsä. Sen jälkeen Hollyn toinen silmä on pähkinänruskea ja toinen sininen.

Ark Sool muokkaa

Maahinen, joka toimi ensin HAL:n sisäisen tutkinnan johtajana. Sool ylennettiin HAL:n komentajaksi Julius Rootin kuoleman jälkeen. Hän suhtautuu hyvin nyrpeästi Holly Shortiin ja sai tämän eroamaan virastaan. Kadonneessa siirtokunnassa Sool ei tehnyt elettäkään demonien ja Hybrasin pelastamiseksi. Soolia syytettiin Väen pettämisestä ja hänet erotetaan virastaan.

Jon Spiro muokkaa

Yhdysvaltalainen liikemies ja rikollinen, joka asuu Chicagossa. Spiro varasti Artemiksen keksinnön C Cuben ja yritti avata sen salaisuudet. Artemiksen onnistui kuitenkin saada C Cube takaisin, ja Spiro päätyi vankilaan.

V muokkaa

Chix Verbil muokkaa

Ilmahinen, joka esitellään ensimmäisen kerran kirjassa Artemis Fowl. Ensimmäisessä osassa hänellä on kuitenkin hyvin pieni rooli. Kuten kaikki ilmahiset, Chixillä on siivet, vihreä iho ja hän rakastaa lentämistä.

Raine Vinyáya muokkaa

Naiskomentaja ja menninkäinen. Vinyáya on mukana keijujen neuvostossa ja Osasto 8:ssa. Julius Rootin ja Holly Shortin ystävä; Vinyáya oli ensimmäisiä, jotka uskoivat ettei Holly murhannut Juliusta. Kuoli kirjassa Atlantiskompleksi.

Z muokkaa

Giovanni Zito muokkaa

Italialainen miljardööri, jonka Opal Koboi mesmeroi. Opal uskottelee Zitolle olevansa tämän adoptoitu tytär ja käskee tämän sen jälkeen porauttaa reiän maan sisään aikomuksenaan paljastaa keijuyhteisö ihmisille.