Lucy Parsons
Lucy Eldine Parsons, o.s. Gonzalez, (n. 1853 Waco, Yhdysvallat – 7. toukokuuta 1942 Chicago, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen ammattiyhdistysaktiivi ja anarkisti, joka kuului muun muassa Industrial Workers of the World -ammattiliiton perustajiin. Hänen aviomiehensä oli toimittaja Albert Parsons, joka oli yksi vuonna 1887 Haymarketin verilöylyn jälkeen syyttömänä teloitetuista anarkisteista. Parsons tunnettiin erityisesti hyvänä puhujana, jota Yhdysvaltojen poliisi 1920-luvulla luonnehti ”tuhatta mellakoitsijaakin vaarallisemmaksi”.
| Lucy Parsons | |
|---|---|
 Lucy Parsons vuonna 1886 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | n. 1853 Waco, Texas |
| Kuollut | 7. toukokuuta 1942 (89 vuotta) Chicago, Illinois |
| Ammatti | ay-aktiivi, toimittaja |
| Puoliso | Albert Parsons (1871–1887) |
| Muut tiedot | |
| Järjestö | IWW |
 Nimikirjoitus |
|
Varhaiset vuodet muokkaa
Parsons syntyi noin vuonna 1853 orjaksi Texasin Wacossa. Hänen esivanhemmissaan on Amerikan alkuperäisasukkaita, afrikkalais-amerikkalaisia sekä meksikolaisia. Vuonna 1871 Parsons avioitui sisällissodassa Etelävaltioiden joukoissa taistelleen Albert Parsonsin kanssa, mutta niin sanottujen Jim Crow -lakien vuoksi pariskunta joutui muuttamaan Chicagoon. Texasissa etnisten ryhmien väliseen avioliittoon suhtauduttiin vihamielisesti, ja sellaisessa eläminen oli myös osavaltion lakien mukaan mahdotonta. Chicagossa Albert oli aluksi mukana sosialistien toiminnassa, kunnes 1880-luvun alussa kiinnostui anarkismista. Vuonna 1883 pariskunta oli mukana perustamassa kaupunkiin anarkistista International Working People’s Association -ammattiliittoa. Vuotta myöhemmin Parsons alkoi kirjoittaa miehensä perustamaan sanomalehteen The Alarm. Hän oli jo aikaisemmin kirjoittanut The Socialist -nimiseen lehteen. Työväenliikkeen ohella Parsons toimi aktiivisesti myös poliittisten vankien, värillisten, kodittomien ja naisten asemaa edistäneissä liikkeissä.[1]
Aktivismi puolison kuoleman jälkeen muokkaa
Miehensä vuonna 1887 tapahtuneen teloituksen jälkeen Parsons sai mainetta ”marttyyrin leskenä” myös ulkomailla. Hänet kutsuttiin kirjoittamaan ranskalaiseen Les Temps nouveaux -lehteen, ja vuonna 1888 Parsons puhui yhdessä venäläisen anarkistin Peter Kropotkinin kanssa Lontoossa järjestetyssä tilaisuudessa. Kotimaassaan Parsons jatkoi omia puhetilaisuuksiaan ja alkoi julkaista anarkokommunistista lehteä. Toimintansa vuoksi hän joutui vaikeuksiin viranomaisten kanssa, ja hänet pidätettiin useita kertoja, syynä oli kansankiihoitukseksi katsottujen puheiden lisäksi muun muassa anarkistisen kirjallisuuden levittäminen. Vuonna 1905 Parsons osallistui Chicagossa pidettyyn Industrial Workers of the World -ammattiliiton perustavaan kokoukseen, ja samalla hän ryhtyi myös liiton julkaiseman Liberator-sanomalehden päätoimittajaksi.[1]
Samoihin aikoihin Parsons joutui riitoihin aikakauden merkittävimpiin anarkisteihin kuuluneen Emma Goldmanin kanssa. Parsons toimi itse vain työläisten ja köyhälistön parissa ja syytti samalla Goldmania liian keskiluokkaiseksi. Tämä puolestaan arvosteli Parsonsia tunnetun aviomiehensä marttyyriudella ratsastamisesta. Heillä oli erimielisyyksiä myös feminismistä ja yleisistä perhekäsityksistä. Goldmanin tapaan useimmat anarkistit pitivät avioliittoa kapitalismiin kuuluvana yhteiskunnallisena ja taloudellisena konstruktiona ja kannattivat sen sijaan niin sanottua vapaata rakkautta. Parsons puolestaan näki heistä poiketen avioliiton ja perinteisen perhemallin ihmisluonteelle ominaisina.[1]
Yhdysvalloissa organisoimiensa lakkojen ja mielenosoitusten lisäksi Parsonsa vieraili Etelä-Amerikassa, jossa hän osallistui Argentiinassa työläisten suorittamiin tuotantolaitosten haltuunottoihin. Parsons alkoi 1920-luvun puolivälissä tehdä yhteistyötä myös kommunistien kanssa. Hän oli mukana muun muassa International Labor Defense -järjestössä, joka toimi erityisesti afrikkalais-amerikkalaisten työläisten parissa. Parsonsin on myös väitetty liittyneen Yhdysvaltain kommunistiseen puolueeseen, mutta hänen muistokirjoituksessaan ei puolueen sanomalehti kuitenkaan mainitse jäsenyyttä.[1]
Viimeiset vaiheet ja kuolema muokkaa
Parsons jatkoi poliittista toimintaansa vielä pitkälti yli 80-vuotiaanakin. Hänen viimeinen suuri puhetilaisuutensa oli Chicagossa tammikuussa 1941. Parsons kuoli toukokuussa 1942 tapaturmaisesti asuntopalossa. Hänen kuolemansa jälkeen poliisi tutki Parsonsin yli 1 500 nidettä käsittäneen kirjaston ja kaikki hänen henkilökohtaiset paperinsa. Parsons haudattiin Chicagoon Forest Homen hautausmaalle miehensä Albertin sekä Haymarketin marttyyrien muistomerkin läheisyyteen.[1] Vuonna 2004 Chicagon kaupunki nimesi paikallisen poliisilaitoksen vastustuksesta huolimatta puiston Lucy Parsonsin mukaan.[2] Bostonissa toimii vuonna 1969 perustettu Lucy Parsons Center -niminen kollektiivi, joka muun muassa pitää oma kirjakauppaa.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Lucy Parsons: Woman Of Will Industrial Workers of the World. Viitattu 26.12.2014.
- ↑ Honored by city, still disdained by cops 13.5.2004. Chicago Tribune. Viitattu 26.12.2014.
- ↑ Lucy Parsons Center (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 26.12.2014.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lucy Parsons Wikimedia Commonsissa
- Lucy Parsons Centerin kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive)