Lucky Luke (animaatiosarja)

Lucky Luke on Hanna-Barberan tuottama yhdysvaltalais-ranskalainen animaatiosarja, jonka tekemisessä olivat mukana myös alkuperäisen sarjakuvan ja hahmon luonut Morris sekä Gilberte Goscinny. Sarjaa tuotettiin yhteensä 26 jaksoa, jotka esitettiin Yhdysvalloissa vuosien 1983–1984 aikana.

Lucky Luke
Tyyli Animaatio
Kestoaika 26 min.
Luoja(t) Morris
Gilberte Goscinny
Pääosissa Bill Calloway
Alkuperämaa  Yhdysvallat
 Ranska
Alkuperäiskieli ranska
Verkko Suomi Kolmoskanava
Suomi Yle TV1
Esitetty syyskuu 1983 – marraskuu 1984[1]
Jaksoja 26
Tuotanto
Tuottaja(t) Philippe Landrot
Art Scott
Ohjaaja(t) Joseph Barbera
William Hanna
Morris
Ray Patterson
Käsikirjoittaja(t) Glenn Leopold
Cliff Roberts
Tuotantoyhtiö(t) Hanna-Barbera
Aiheesta muualla
IMDb

Taustaa muokkaa

Sarja on ensimmäinen Lucky Lukesta tehty animaatiosarja ja kaikki sen jaksot perustuvat Morrisin sarjakuviin. Useimpiin jaksoihin on kuitenkin tehty paljon muutoksia ja muun muassa Rantanplan on lisätty mukaan moniin seikkailuihin, joissa hän ei ollut sarjakuvien puolella. Daltonit myös tekevät paljon cameorooleja tarinoissa, joiden sarjakuvaversioissa he eivät esiintyneet lainkaan. Sarjakuvien tapaan, jokainen jakso loppuu Lucky Luken ratsastaessa auringon laskuun.

Juoni muokkaa

Lucky Luke on yksinäinen cowboy, joka matkaa pitkin preeriaa uskollisen hevosensa Jolly Jumperin ja lännen tyhmimmän koiran Rantanplanin kanssa. Useimmiten Lucky Luke joutuu jahtaamaan konnamaisia Daltonin Veljeksiä, jotka pakenevat vankilasta yhä uudestaan ja uudestaan. "Luke" tapaa sarjassa myös muita vihollisia ja ystäviä, muun muassa Calamity Jane, Jesse James, Billy the Kid sekä Waldo Bagmintonin ("Arkajalan").

Äänirooleissa muokkaa

Englanninkielisissä äänirooleissa:

 William Callaway  Lucky Luke  
 Robert Ridgely  Jolly Jumper  
 Frank Welker  Joe Dalton  
 Rick Dees  Jack Dalton  
 Fred Travalena  William Dalton  
 Bob Holt  Averell Dalton  
 Paul Reubens  Rantanplan  
 Mitzi McCall  Daltonin muori  
 Peter Cullen  Sivuroolit  
 Pat Fraley  Sivuroolit  
 Barbara Goodson  Sivuroolit  
 Mona Marshall  Sivuroolit  

Suomenkielisissä äänirooleissa:

 Carl-Kristian Rundman  Lucky Luke, Joe Dalton, Rantanplan ja sivuroolit[2]  
 Eero Aho  Jolly Jumper, Averel Dalton ja vankilanjohtaja  
 Liisa Paatso  Daltonin Muori ja Billy the Kid  
 Sixten Lundberg  Jack Dalton  
 Seppo Kolehmainen  William Dalton  
 Tomas Nyberg  Sivuroolit  

Luettelo jaksoista muokkaa

Jaksoista Daltonin muori, Daltonit lumipyryssä ja Daltonit tekevät parannuksen koostettiin myös puolentoista tunnin elokuva: Lucky Luke - Daltonin veljekset pakomatkalla.

Sarjan VHS ja DVD julkaisuja muokkaa

VHS julkaisut muokkaa

  • Lucky Luke Vol 1: Daltonin Muori (sisältää jaksot: Daltonin Muori, Daltonit Lumipyryssä)
  • Lucky Luke Vol 2: Vankkurikaravaani (sisältää jaksot: Kiskot Yli Preerian, Vankkurikaravaani)
  • Lucky Luke Vol 3: Daltonien Jäljillä (sisältää jaksot: Daltonien Jäljillä, Saattue Uuteen Meksikoon)
  • Lucky Luke Vol 4: Laulava Lanka (sisältää jaksot: Laulava Lanka, Pikkilankoja Preerialla)
  • Lucky Luke Vol 5: Jesse James (sisältää jaksot: Jesse James, Mustat Kukkulat)
  • Lucky Luke & Lännen Villit Veikot (sisältää jaksot: Arkajalka, Calamity Jane, Kiskot Yli Preerian)
  • Lucky Luke, Roitoja Ja Ryöväreitä (sisältää jaksot: Postivaunut, Tohtori Doxeyn Eliksiiri)
  • Lucky Luke Ja Daltonin Veljekset (sisältää jaksot: Valkoinen Ratsastaja, Daltonien Jäljillä, Saattue Uuteen Meksikoon)
  • Lucky Luke Ja Billy The Kid (sisältää jaksot: Billy The Kid Pikku Nappula, Öljyä Taivaalla, Daltonit Etsivät Aarretta)
  • Lucky Luke, Ylös Mississippi-Jokea (sisältää jaksot: Ylös Mississippi-Jokea, Phil Defer, Suuriruhtinas)

DVD julkaisut muokkaa

  • Dalton City (sisältää jaksot: Dalton City, Jesse James, Mustat Kukkulat)
  • Billy The Kid, Pikku Nappula (sisältää jaksot: Billy The Kid Pikku Nappula, Pikkilankoja Preerialla, Vankkurikaravaani)
  • Ryntäys Oklahomaan (sisältää jaksot: Ryntäys Oklahomaan, Sukuvihaa Villissä Lännessä, Kiskot Yli Preerian, Laulava Lanka)

Sarjan jaksoista koostettu elokuva Daltonin Veljekset Pakomatkalla on julkaistu sekä VHS:lle, että DVD:lle.

Lähteet muokkaa

  1. The Big Cartoon Database Viitattu 23.8.2009 (englanniksi)
  2. Suomenkieliset ääninäyttelijät mainitaan VHS -julkaisujen lopputeksteissä
Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.