Louis Bonaparte (1914–1997)
Louis Jérôme Victor Emmanuel Léopold Marie Bonaparte (23. tammikuuta 1914 – 3. toukokuuta 1997) oli ranskalainen Bonaparten sukuun kuulunut kruununtavoittelija (nimellä Napoleon VI), Ranskan muukalaislegioonan sotilas ja liikemies.
Elämä muokkaa
Louis Bonaparten isoisän isä oli Napoleon I:n nuorin veli Jérôme Bonaparte, joka hallitsi Westfalenin kuningaskuntaa vuodet 1807–1813. Hänen vanhempansa olivat Napoléon Victor Bonaparte ja tämän vaimo Clémentine, joka oli Belgian kuningas Leopold II:n nuorin tytär.[1]
Louis Bonaparte syntyi Brysselissä Belgiassa, sillä Ranskan kolmas tasavalta oli vuonna 1886 säätänyt lain, joka kielsi kaikkien Ranskaa hallinneiden kuningashuoneiden jäseniä asumasta maassa. Hänestä tuli vuonna 1926 isänsä kuollessa Bonaparten suvun päämies 12-vuotiaana. Hän vietti nuoruutensa lähinnä Belgiassa ja Sveitsissä ja kävi Leuvenin ja Lausannen yliopistoja. Lapsuudessaan hän myös ehti tavata Ranskan keisari Napoleon III:n ikääntyneen puolison leskikeisarinna Eugénien.[1][2]
Toisen maailmansodan alkaessa vuonna 1939 Sveitsissä asunut Bonaparte kirjoitti kirjeen Ranskan pääministeri Édouard Daladierille ja tarjoutui vapaaehtoiseksi maan armeijan palvelukseen, mitä kuitenkaan ei sallittu. Bonaparte liittyi kuitenkin salanimellä Louis Blanchard Ranskan muukalaislegioonaan. Hän palveli muukalaislegioonan riveissä Pohjois-Afrikassa, mutta Compiègnen aselevon jälkeen vuonna 1941 Vichyn Ranska demobilisoi yksikön, jossa hän palveli.[1][2]
Bonaparte palasi muukalaislegioonassa palveltuaan Sveitsiin ja muodosti pian yhteyden Ranskan vastarintaliikkeeseen. Hän yritti joulukuussa 1942 vastarintaliikkeen avustamana ylittää Pyreneet ja päästä Espanjaan voidakseen liittyä Charles de Gaullen joukkoihin Lontoossa, mutta saksalaiset vangitsivat hänet. Vapauduttuaan hän liittyi Organisation de résistance de l'armée (O.R.A.) -vastarintaryhmään. Hän palveli liikkeen riveissä sen Brigade Charles Martel -nimisessä osastossa ja käytti tänä aikana salanimiä Louis Monnier ja Louis de Montfort. Palvelusajastaan hänelle myönnettiin useita ansiomitaleja sekä Ranskan kunnialegioonan komentajuus.[1][2]
Toisen maailmansodan päätyttyä Bonaparte asui Sveitsissä, mutta osan ajasta myös luvattomasti Pariisissa. Viranomaiset eivät puuttuneet asiaan, ja kuningashuoneiden jäsenten karkotuspäätös peruttiin vuonna 1950. Hän oli aktiivinen moottori- ja talviurheilun tukija ja harjoitti liiketoimintaa Ranskan ja Belgian siirtomaa-alueilla. Eräs hänen tavoitteistaan oli myös saada Napoleon III:n sekä tämän vaimon Eugénien ja pojan Napoléon Eugène Louis Bonaparten ruumiit siirretyiksi Ranskaan Farnborough’sta Englannista, mikä kuitenkin jäi toteutumatta.[1]
Louis Napoleon kuoli Prangins’ssa Sveitsissä 3. toukokuuta 1997.[1]
Perhe muokkaa
Vuonna 1949 Bonaparte avioitui Alix de Forestan kanssa. Pariskunta sai kaksi poikaa ja kaksi tytärtä.[1]
Louis Bonaparten poika Charles ja pojanpoika Jean ovat kiistelleet keisarillisen arvon periytymisestä. Testamentissaan Louis Bonaparte oli määrännyt arvon periytyvän tuolloin 11-vuotiaalle Jean-Christophelle, koska Charles oli ottanut avioeron ja avioitunut uudelleen ilman isänsä lupaa sekä osoittanut ”tasavaltalaisia ja demokraattisia mielipiteitä”.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g Johnson, Douglas: Obituary: Prince Napoleon The Independent. 9.5.1997. Viitattu 12.4.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c Milzarski, Eric: How a Napoleon descendant became a French resistance fighter in WWII Business Insider. 16.1.2018. Viitattu 12.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Lichfield, John: Battle rages for the Napoleonic succession The Independent. 3.12.1997. Viitattu 12.4.2020. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Louis Bonaparte (1914–1997) Wikimedia Commonsissa
2.svg) |
Edeltäjä: Napoléon Victor Bonaparte |
Ranskan keisari (nimellinen) 1926–1997 |
Seuraaja: Charles Bonaparte tai Jean-Christophe Bonaparte |