Louis-Nicolas Davout
Louis-Nicolas d’Avout, vuodesta 1792 Davout, Auerstädtin herttua, Eckmühlin prinssi (10. toukokuuta 1770 Annoux Ranskan kuningaskunta – 1. kesäkuuta 1823 Pariisi) oli ranskalainen sotilas ja Napoleonin marsalkka.[1][2]
Hän oli taitava sotapäällikkö jota kutsuttiin ”Rautamarsalkaksi”. Häntä pidetään Jean Lannesin ja André Massénan ohella yhtenä Napoleonin parhaista marsalkoista.[1][2]
Elämä muokkaa
Davout syntyi Annouxin kaupungissa Yonnen maakunnassa vuonna 1770. Hänen isänsä Jean-François d’Avout (1739–1779) ja äitinsä Adélaïde Minard de Velars (1741–1810) olivat menneet naimisiin vuonna 1768, ja kuuluivat kumpikin aatelissukuun. Hän sai koulutuksen École Royale Militaire´ssa eli Ranskan kuninkaallisessa sota-akatemiassa.[2]
Louis-Nicholas Davout liittyi Ranskan armeijaan 18-vuotiaana aliluutnanttina vuonna 1788. Kun Ranskan vallankumous syttyi, hän omaksui sen periaatteet. Hän oli vapaaehtoiskomppanian päällikkö vuoden 1792 sotaretkellä. Hänet oli juuri ylennetty prikaatin kenraaliksi, kun hänet siirrettiin syrjään aatelistaustansa takia. Samaan aikaan hän vaihtoi sukunimensä kirjoitusasun d'Avoutista Davoutiksi, jotta ei vaikuttaisi liian aateliselta.[2]
Hän osallistui kuitenkin Reinin sotaretkeen vuosina 1794–1797 ja hän seurasi Louis Desaixia Napoleonin sotaretkelle Egyptiin.[2]
Napoleonin keisarikunnan palveluksessa muokkaa
Palattuaan Napoleon Bonaparten kanssa Ranskaan vuonna 1799 Bonaparte teki samana vuonna vallankaappauksen. Vuonna 1800 Davout avioitui Louise-Aimée Leclercin kanssa, joka oli Napoleonin sisaren Pauline Bonaparten käly.[2]
Vuonna 1800 Davout osallistui Marengon taisteluun Napoleonin komennossa. Napoleon huomasi Davoutin taidot ja teki tästä divisioonan kenraalin hyvin pian Marengon taistelun jälkeen. Vuonna 1801 Napoleon nimitti Davoutin konsulin kaartin kenraaliksi (Napoleonista tuli konsuli vuonna 1799, ja keisari vasta 1804). Kun Napoleonista tuli keisari, Davout oli yksi niistä kenraaleista, jotka saivat Ranskan marsalkan arvonimen, ja hänestä tuli Grande Arméen kolmannen armeijakunnan päällikkö, jona hän teki suurimmat saavutuksensa.
Austerlitzin taistelussa, neljännen liitokunnan sodassa, kolmas armeijakunta vähensi liittoutuneiden etenemisen haittavaikutuksia. Auerstädtin taistelussa hän löi preussilaisten pääarmeijan. Davoutin joukkojen vahvuus oli 26 000 miestä, ja preussilaisilla lähes 60 000 miestä. Tästä voitosta hän sai vuonna 1808 Auerstädtin herttuan arvon. Davoutilla oli merkittävä rooli myös Eylaun ja Friedlandin taisteluissa.[2]
Vuonna 1807 Davoutista tuli Tilsitin jälkeen Varsovan herttuakunnan kenraalikuvernööri. Vuonna 1809 Davout oli mukana Eckmühlin ja Wagramin taisteluissa, joissa hänellä oli tärkeä osuus ja hänelle annettiin Eckmühlin prinssin arvonimi.[2]
Venäjä ja satapäiväinen keisarikunta muokkaa
Davout auttoi Napoleonia kokoamaan suuren Grande Arméen Venäjän sotaretkelle vuonna 1812. Venäjällä Davout komensi ensimmäistä armeijakuntaa, joka oli vahvuudeltaan yli 70 000 miestä. Davout voitti venäläiset Mogiljovissä, ennen kuin hänen joukkonsa liittyivät pääarmeijaan. Moskovasta vetäytymisen jälkeen, vuonna 1813 hän johti Hampurin alueen puolustusta, mitä seurasi Hampurin piiritys lokakuusta 1813 toukokuuhun 1814 saakka. Hän tarjoutui kuningas Ludvig XVIII:n palvelukseen kuultuaan että Napoleon oli syrjäytetty huhtikuussa 1814. Kuningas kuitenkin kieltäytyi vastaanottamasta hänen palveluksiaan.[2]
Kun Napoleon palasi maanpaosta Elbalta Davout liittyi välittömästi tämän kannattajiin. Hän oli Napoleonin satapäiväisessä keisarikunnassa sotaministerinä, ja organisoi Ranskan armeijan uudestaan. Napoleon käski Davoutin pysyä Pariisissa. Waterloon taistelun jälkeen Davout yritti turhaan puolustaa Pariisia hyökkäyksiltä ja vetäytyi armeijansa kanssa etelään Loiren laaksoon. Pariisin valtauksen jälkeen vuonna 1815 Davout luopui kaikista arvonimistään, hänet erotettiin armeijasta ja karkotettiin Keski-Ranskaan.[2] Toisin kuin Michel Ney ja Joachim Murat, häntä ei teloitettu. Kun sota oli loppunut saivat Bourbonit suostuteltua Davoutin palvelukseensa.
Vuonna 1819 Davoutin arvonimet palautettiin hänelle takaisin.[3][2]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Nathan D. Jensen: Marshal Louis-Nicolas Davout French Empire. Viitattu 28.9.2019.
- ↑ a b c d e f g h i j k Louis-Nicolas Davout, duke of Auerstedt | French General | Britannica www.britannica.com. 26.2.2024. Viitattu 9.3.2024. (englanniksi)
- ↑ John G. Gallaher: Louis-Nicolas Davout, duke of Auerstedt Encyclopaedia Britannica. Viitattu 28.9.2019.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Louis-Nicolas Davout Wikimedia Commonsissa
