Lonkkanivel

Lonkkanivel (lat. articulatio coxae) on lonkkaluun muodostaman lonkkamaljan (acetabulum), ja reisiluun pään muodostama pallonivel. Lonkkanivel tekee ihmisellä mahdolliseksi alaraajan liikkeen ruumiiseen nähden lähes mihin tahansa suuntaan. Kavio- ja sorkkaeläimillä nivel lähinnä ojentuu ja koukistuu. Lihansyöjillä esiintyy edellisten lisäksi myös kierto- ja sivuliikettä. Lonkkanivelen liikkeissä on osansa myös alaraajan lihaksilla ja hermoilla.

Ihmisen oikea lonkka edestä katsottuna.

Rakenne

Lonkkamalja on syvyydeltään pienempi kuin reisiluun pää, jonka vuoksi lonkkamaljan reunoja peittää rustoinen labrum acetabulare, joka lisää lonkkamaljan syvyyttä. Lonkkaniveleen liittyvien reisiluun pään ja lonkkamaljan pinnat ovat nivelruston peittämiä ja niiden välissä on nivelnestettä, joka vähentää liikkeen aiheuttamaa kitkaa.

Ihmisen normaalin lonkkanivelen röntgenkuva

Nivelsiteet

• Reisiluun pään nivelside (lat. ligamentum capitis ossis femoris) kiinnittää reisiluun pään lonkkamaljaan
• Lonkkamaljan loven nivelside (lat. ligamentum transversum acetabuli)
• Ligamentum accessorium ossis femoris on kotieläimistä vain hevosilla ja se kulkee tendo prepubicus -jänteestä lonkkamaljan loven kautta reisiluun pään fovea capitisiin

Nivelen toimintaan vaikuttavat lihakset

Lonkkanivelen ojentajat

• Pinnallinen pakaralihas ojentaa lihansyöjillä lonkkaniveltä
• Keskimmäinen pakaralihas
• Päärynänmuotoinen lihas
• Kaksipäisen reisilihaksen kraniaalinen osa
• Puolijänteinen lihas
• Puolikalvoinen lihas

Lonkkanivelen koukistajat

• Pinnallinen pakaralihas koukistaa hevosilla lonkkaniveltä
• Leveän peitinkalvon jännittäjälihas
• Räätälinlihas
• Harjannelihas
• Nelipäisen reisilihaksen suora reisilihas
• Lonkankoukistaja
  • M. iliacus
  • M. psoas major
  • M. psoas minor

Lonkkanivelen vammoja

Reisiluun kaulan murtuma

Reisiluu voi yläpäästään murtua usealla eri tavalla. Yleisimmin murtumalinja kulkee reisiluun kaulan (collum) läpi, sarvennoisten (iso- ja pienisarvennoinen) välillä, jolloin puhutaan pertrokanteerisesta murtumasta tai sarvennoisten alapuolella, jolloin puhutaan subtrokanteerisesta murtumasta. Raja reisiluun varren (diafyysi) murtumiin on liukuva. Murtumalinjan sijainti vaikuttaa olennaisesti hoidon valintaan. Kaulan murtumissa lonkkanivelen puolelle jäävä reisiluun pää (caput) saa pääasiassa verisuonituksensa kaulan kautta ja hoitamattomana verenkierrottomaan päähän kehittyy kuolio, ns. avaskulaarinen nekroosi. Tästä syystä kaulan murtumat hoidetaan jo vähintään keski-ikäisilläkin proteesilla, ja leikkauksessa verenkierroton luuaines poistetaan. Kaulan murtumissa avaskulaarinen nekroosi on riski myös nuorilla ihmisillä. Muutkin murtumat vaativat käytännössä leikkauksen, sillä murtumat ovat lähes aina dislokoituneita ja hoito ilman leikkausta vaatisi viikkojen - kuukausien kävelemättömyyden. Implantteina käytetään ns. kefalomedullaarinauloja ja liukuruuveja. Myös lonkkamalja voi murtua, mutta se vaatii suurta energiaa, eikä ole niin yleistä kuin reisiluun murtuma. Erilaiset reisiluun yläpään murtumat ovat hoidettunakin vanhuksilla yleinen laitoshoitoon, liikkumattomuuteen ja siten erilaisille komplikaatioille altistaen (esim. keuhkokuume, veritulpat) toimiva peruskuolinsyy. Lonkkanivelen sijoiltaanmenot liittyvät käytännössä lähes aina tekoniveliin mutta tervekin lonkkanivel voi riittävässä tapaturmassa mennä sijoiltaan.

Synnynnäinen luksaatio

Lonkkanivel voi olla myös synnynnäisesti sijoiltaan. Tämä johtaa ontumiseen, ellei sitä havaita ajoissa. Vauvaiässä tämän voi korjata suhteellisen helposti koko lonkan seudun kipsauksella. Neuvolatarkastukset ovat suuresti vähentäneet synnynnäisen lonkkaluksaation aiheuttamaa sairautta.

Aiheesta muualla

• Biomechanical modeling of proximal femur: development of finite element models to simulate fractures^{[vanhentunut linkki]}