London Missionary Society

englantilainen lähetysjärjestö

London Missionary Society (LMS) on vuonna 1795 Englannissa perustettu sitoutumaton lähetysjärjestö. Sen perustivat anglikaaniset ja nonkonformistit. Se lähetti lähetystyöntekijöitä mm. Tyynenmeren saarille ja Afrikkaan, ja se kuuluu nykyään Council for World Mission -järjestöön.

David Livingstone saarnaa vaunusta. LMS tuotti tällaisia taikalyhtykuvia noin vuonna 1900 Livingstonen lähetysmatkoista.

Järjestö perustettiin monien kirkkokuntien yhteistyöllä vuonna 1796 nimellä Missionary Society. Vuonna 1818 se sai uudeksi nimekseen London Missionary Society. Järjestön ensimmäinen kohde oli Tahiti, jonne se lähetti lähettejä vuonna 1796. Työ ulottui pian myös Pohjois-Amerikkaan ja Etelä-Afrikkaan. Lisäksi varhaisia kohteita löytyi myös itäisestä ja läntisestä Euroopasta. LMS:n merkittävimpiä kohteita 1800-luvulla olivat kuitenkin Kiina, Kaakkois-Aasia, Tyynimeri, Madagaskar, Keski- ja Etelä-Afrikka, Australia ja Karibia.[1]

Kuuluisimpia varhaisia lähettejä oli John Williams. Hänet jätettiin Rarotongalle, missä hän rakensi paikallisista aineista ja paikallisten avulla 15 viikossa 18 metriä pitkän ja 5,5 metriä leveän aluksen. Myöhemmin samanlaisia lähetysaluksia alettiin kutsua Williamsin nimellä. Muita LMS:n lähetyssaarnajia olivat mm. Robert Morrison ja David Livingstone. Parhaimmillaan LMS:n lähettejä oli ympäri maailmaa 250. Vuosien 1895–1945 aikana järjestö lähetti noin 800 työntekijää.[2]

Vuonna 1966 LMS ja Commonwealth Missionary Society yhdistyivät ja muodostivat Congregational Council for World Missionin, josta tuli vuonna 1977 Council for World Mission.[2]

Lähteet muokkaa

  1. London Missionary Society Mundus Gateway. Arkistoitu 24.1.2012. Viitattu 12.10.2010. (englanniksi)
  2. a b Scopes, Barrie: History of the London Missionary Society Lontoo: Council for World Mission. Arkistoitu 22.1.2011. Viitattu 12.10.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä järjestöön, yhdistykseen tai ei-kaupalliseen organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.