Ljubov Ivanovna Jegorova (ven. Любовь Ивановна Егорова, s. 5. toukokuuta 1966 Seversk) on venäläinen entinen maastohiihtäjä, jonka uran parhaat vuodet ajoittuivat 1990-luvun alkupuoliskolle.

Ljubov Jegorova

1991 MM-hiihdoissa Val di Fiemmessä Jegorova voitti kaksi kultamitalia, 30 kilometrillä ja viestissä. Hän jatkoi hyviä otteitaan 1992 Albertvillen olympiakisoissa, joissa voitti kolme kultamitalia (15 km, takaa-ajo ja viesti) sekä kaksi hopeaa (5 km ja 30 km). 1993 MM-hiihdoista oli tuomisina yksi viestikulta, hopea ja kaksi pronssia. Samaisena vuonna hän voitti myös hiihdon maailmancupin kokonaiskilpailun.

1994 Lillehammerin olympiakisoissa Jegorova voitti kultaa 5 kilometrillä, takaa-ajossa ja viestissä sekä yhden hopean. Urheilusaavutustensa ansiosta Boris Jeltsin myönsi Jegorovalle korkeimman mahdollisen Venäjän kansalaiselleen myöntämän arvonimen, Venäjän federaation sankarin tähden.

1997 MM-hiihdoissa Norjan Trondheimissa Jegorova hiihti voittoon 5 kilometrillä, mutta jäi kiinni kielletyn Bromantan-piristeen käytöstä ja menetti kultamitalinsa. Hänelle langetettiin kahden vuoden kilpailukielto.

Kärsittyään kilpailukieltonsa Jegorova palasi takaisin kilpaladuille, mutta ei enää kyennyt nousemaan entisaikojen tasolleen. Arvokisoissa hän hiihti vielä 2002 Salt Lake Cityn olympialaisissa ja oli parhaimmillaan 10 kilometrillä viides. Hän lopetti uransa ennen 2003 Val di Fiemmen MM-hiihtoja jouduttuaan erotetuksi maajoukkueesta, koska ei ollut osallistunut Venäjän joukkueen karsintakilpailuna pidettyyn Venäjän mestaruuskilpailujen 30 kilometrin hiihtoon.

Lähteet muokkaa