Lipputankosota
Lipputankosota oli ensimmäinen maorisodista. Sotaa käytiin 11. maaliskuuta 1845 – 11. tammikuuta 1846 Bay of Islandsin alueella Uudessa-Seelannissa. Sota alkoi Hone Heken kaadettua brittien lipputangon.
| Lipputankosota | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Maorisotia | |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
| Komentajat | |||||||||
| Vahvuudet | |||||||||
|
100 brittiä |
500 | ||||||||
| Tappiot | |||||||||
|
82 kuollutta ja 162 haavoittunutta |
60–94 kuollutta ja 80–148 haavoittunutta | ||||||||
.svg){kind=small}
Taustat muokkaa
Kiistat maa-alueista uudisasukkaiden ja maorien välillä alkoivat, kun osapuolten välillä solmittiin Waitangin sopimus. Wairaun verilöylyssä 1843 maorit tappoivat 23 uudisasukasta heidän yritettyä laajentaa maitaan kiistellylle alueelle.
Hone Heke oli huolestunut brittien kasvavasta vaikutusvallasta ja välien kiristymisestä. Hone Heken hallitsema alue Bay of Islandsin alueella oli kärsinyt Uuden-Seelannin pääkaupungin siirtämisestä Waitangista Aucklandiin, sillä laivat eivät tästä syystä enää käyneet ostamassa elintarvikkeita alueelta. Lisäksi Hone Hekeä huolestutti amerikkalaisten ja ranskalaisten kauppiaiden kertomukset siitä, että Russellin kaupunkiin pystytetty Ison-Britannian lippu olisi merkki maorien tulevasta orjuutuksesta. 1844 Hone Heke meni joukkoineen kaatamaan lipputangon. Tämän seurauksena britit lähettivät alueelle 170 sotilasta.
Kawiti, erään maori-heimon johtaja halusi kokeilla voimiaan brittejä vastaan. Häntä rohkaisi Hone Heken uhmakkuus, sillä Heke oli kaatanut lipputangon jo toisen kerran. Brittijoukot pystyttivät sen uudelleen mutta tällä kertaa he laittoivat miehiä vartioon lipputangolle.
Hone Heke lähti kaatamaan lipputankoa uudelleen, mutta tällä kertaa hänellä oli brittejä vastassaan. Maaliskuun 11. päivänä 1845 maorit hyökkäsivät lipputangolle, tappoivat sen puolustajat ja kaatoivat sen. Samaan aikaan Kawiti hyökkäsi Russelliin ja poltti sen, asukkaat saatiin kuitenkin evakuoiduksi. Eurooppalaisia oli kuollut 19 ja haavoittunut 27.
Sota muokkaa
Tāmati Wāka Nene vastusti Hone Heken toimia ja liittyi brittien puolelle. Britit lähtivät hyökkäämään paikallista Pomoren pāata (linnoitettu kylä) vastaan William Hulmen johdolla. Briteillä kävi tuuri, sillä heidän onnistui vangita Pomoren päällikkö pān ulkopuolella. Päällikkö käski miestensä olla vastustamatta brittejä ja nämä lähtivätkin Pomoresta. Vaikka Pomore oli ollut liittoutumaton, britit polttivat sen.
Toukokuussa 1845 britit lähtivät Heken pāata kohti. Heillä ei ollut tykkejä mutta heillä oli käytössään raketteja. Raketit olivat kuitenkin hyvin epätarkkoja ja ammutuista raketista vain yksi osui kylään, sekin vain aitaan. Britit lähtivät rynnäkköön, mutta he joutuivat ankaran tulituksen kohteeksi. Kun britit eivät päässeet etenemään, Hulme määräsi heidät perääntymään.
Ohaeawain taistelu muokkaa
Britit jatkoivat tappiosta huolimatta sotaretkeään ja seuraava kohde oli sisämaassa sijaitseva Ohaeawain pā. Olosuhteet olivat kurjat, jatkuva sade ja muta heikensivät sotilaiden moraalia, mutta tällä kertaa heillä oli mukanaan tykkejä. Brittien lisäksi mukana oli 250 Tāmati Wāka Nenen maorisoturia. Britit perustivat leirin 500 metrin päähän kylästä ja asettivat tykit tuliasemiin. Tykit tulittivat kylää päivän ajan mutta eivät saaneet aikaan paljonkaan vahinkoa. Tykkien kuulat eivät rikkoneet joustavasta puusta rakennettuja aitoja. Britit tekivät rynnäkön mutta epäonnistuivat ja menettivät 33 kuolleena. Britit olivat lopettamaisillaan koko hyökkäyksen, mutta heidän maori-liittolaisensa saivat heidät jatkamaan tykistötulta. Heken joukot hylkäsivät pān 8.6. ja britit tuhosivat sen. Heke toipui kuitenkin tappiosta ja rakensi entistä vahvemman pān tilalle.
Ruapekapekan taistelu muokkaa
Uuden-Seelannin uusi kuvernööri George Grey halusi tehdä rauhan maorien kanssa. Maorit kokivat olevansa selvästi voitolla, joten he eivät suostuneet rauhaan. Britit kokosivat voimakkaan sotilasosaston ja alkoivat piirittää Heken uutta pāata ja toivat tykkejä alueelle 27.12. Tammikuun 11. päivä 1846 joukko brittejä oli valtaamassa maorien perunapeltoa, kun he huomasivat pān olevan lähes tyhjä. He rynnäköivät sisään ja joutuivat taisteluun takaisin sisään yrittävien maorien kanssa. Britit voittivat maorit ja ajoivat heidät karkuun. Maorit olivat olleet kirkossa, ja koska myös britit olivat kristinuskoisia maorit uskoivat heidän tekevän samoin. Taistelun jälkeen Kawiti ja Heke pyysivät rauhaa Tāmati Wāka Neneltä. Koska haluttiin välttää tulevia konflikteja tyydyttiin pelkkiin anteeksipyyntöihin eivätkä maorit menettäneet maitaan.
Lopputulos muokkaa
Sotaa pidettiin sen jälkeen brittien voittona. Maorien kapina saatiin lopetettua ja sen leviäminen estettiin. Maorit kärsivät heidän joukkoihinsa nähden suuria tappioita, mutta on vaikea sanoa olisivatko he voineet jatkaa taistelua. Ruapekapekan pān valloitusta voidaan pitää brittien voittona, mutta sen alkuperäinen tarkoitus olikin vetää brittien huomio itseensä. Sodan syynä ollutta lipputankoa ei pystytetty uudelleen.
Lähteet muokkaa
- Richard Nile, Christian Clerk: Cultural Atlas of Australia, New Zealand and South Pacific. New York: Facts On File, 1996. ISBN 978-081-603-083-5.
- James Belich: The New Zealand wars. Penguin, 1988. ISBN 0-14-011162-X.