Life (vuoden 2017 elokuva)

vuoden 2017 elokuva

Life on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut science fiction -kauhuelokuva, jonka on ohjannut Daniel Espinosa. Elokuva sijoittuu lähitulevaisuuteen matalalla maan kiertoradalla olevalle avaruusasemalle. Asema on mallinnettu oikean ISS:n mukaan ollen siitä Nasan suunnitelmien mukainen laajennettu versio.

Life
Ohjaaja Daniel Espinosa
Käsikirjoittaja
Tuottaja
  • David Ellison
  • Dana Goldberg
  • Bonnie Curtis
  • Julie Lynn
Säveltäjä Jon Ekstrand
Kuvaaja Seamus McGarvey
Leikkaaja
  • Frances Parker
  • Mary Jo Markey
Tuotantosuunnittelija Nigel Phelps
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Skydance Media
Levittäjä Columbia Pictures
Ensi-ilta
Kesto 104 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 58 miljoonaa dollaria[1]
Tuotto 100,5 miljoonaa dollaria[2]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Life sai ensi-iltansa South by Southwest -festivaaleilla 18. maaliskuuta 2017. Viikkoa myöhemmin 24. maaliskuuta 2017 se sai teatteriensi-illan Yhdysvalloissa ja Suomessa.

Juoni muokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Marsista Maahan palaava vaurioitunut näytteennoutoluotain saadaan napattua kiinni avaruusaseman robottikädellä. Näytteiden joukosta löytyy horrostava yksisoluinen eliö, joka on tarinan todellisuudessa ensimmäinen Maan ulkopuolinen eliö. Kun olento saadaan eloon, miehistö ei osannut edes kuvitella, miten suuressa vaarassa he olivat.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät muokkaa

 Jake Gyllenhaal  Tri David Jordan, amerikkalainen, lääkintähenkilö  
 Rebecca Ferguson  Tri Miranda North, brittiläinen, karanteenihenkilö  
 Ryan Reynolds  Rory ”Roy” Adams, amerikkalainen, järjestelmäinsinööri  
 Ariyon Bakare  Hugh Derry, brittiläinen, biologi  
 Hiroyuki Sanada  Sho Murakami, japanilainen, asemanpilotti  
 Olga Dihovitšnaja  Jekaterina Golovkina, venäläinen, aseman komentaja  

Tuotanto muokkaa

Elokuva perustuu Rhett Reesen ja Paul Wernickin alkuperäiskäsikirjoitukseen.

Ohjaaja Daniel Espinosalle elokuva on ensimmäinen runsaasti digitaalitehosteita sisältävä elokuva.[3] Green screenin käytön minimoimiseksi tapahtumapaikkana toimivasta avaruusasemasta rakennettiin kokonainen malli studioon.[3] Asema perustuu oikeaan ISS:ään, ja se on Nasan suunnitelmien mukaisesti laajennettu versio.[3] Näyttelijät asustelivat asemalla viikon verran, jonka aikana he saivat opastusta oikeilta astronauteilta todenmukaiseen toimimiseen asemalla.[3] Alkupuolen pitkä otto tehtiin ohjaajan mukaan ilman leikkauksia ja sen kuvaaminen harjoitteluineen kesti kuukauden.[3] Otolla Espinosa pyrkii osoittamaan painottomuuden vaikutuksen hahmojen liikumiseen ja asemoitumiseen, ylös- ja alas-suuntien puuttumisen; samaan tapaan kuin Stanley Kubrick elokuvassa 2001: Avaruusseikkailu. Joka tapauksessa elokuvan olio on tykkänään digitaalitehoste.[3] Näyttelijöille ei näytetty olion kuvia, vaan heidän tuli kuvitella se suullisen kuvauksen perusteella.[3] Olennon suunnittelussa oli mukana geneetikko Adam Rutherford.[3]

Elokuvan pääteema on tuttu jo Ridley Scottin elokuvasta Alien – kahdeksas matkustaja (1979) lähtien, mutta mikään suora kopio Life ei pyri olemaan.[3] Scottin Alien sijoittuu monien muiden perinteisten scifi-leffojen tapaan dystoppiseen neopunk-tulevaisuuteen mutta Life pyrkii kuvaamaan tapahtumien sijoittuvan nykyhetkeen ja olevan "realistisesti" mahdollisia.[3] Vaikutteita Espinosa on saanut Ridley Scottilta jo siksikin, että he ovat työskennelleet yhdessä: Ridley Scott tuotti Espinosan edellisen elokuvan, rikostrilleri Lapsi 44:n (2015).[3] Samalla Espinosa pääsi tutustumaan muiden muassa Scottin vanhoihin storyboardeihin.[3]

Vastaanotto muokkaa

Dome.fi:n A. Lehden mukaan elokuva lainaa perusideansa Alienista ja näyttää samalta kuin Gravity, ja vaikka ei sinänsä tuo mukanaan mitään uutta mullistavaa on se onnistunut elokuva ollen pelottava ja viihdyttävä.[4] Film-O-Holicin arvostelussa kritisoidaan joitain osia käsikirjoitusta mutta muuten ”ohjaaja Daniel Espinosa onnistuu kuvakerronnallisesti pitämään elokuvan kuitenkin kasassa sen käsikirjoituksellisista puutteista huolimatta. Kun elokuvaa ei ole tarpeettomasti pitkitetty, dynamiikaltaan tehokas kerronta ja klaustrofobisuutta hyödyntävä visuaalisuus pitävät elokuvan hyvin liikkeessä sen tarinallisissa suvantokohdissakin”.[5] The Washington Postin Michael O’Sullivanin mukaan elokuva ei sinänsä ole mitään rakettitiedettä, mutta se tekee minkä tekee hyvin, voisi jopa sanoa nerokkaasti.[6] Hufvudstadsbladetin Hans Sundströmin mukaan elokuvasta puuttuvat mielikuvitus ja vivahteet ja näyttelijäntyö on rutiininomaista.[7]

Lähteet muokkaa

  1. Fleming Jr., Mike: ‘Life’ Director Daniel Espinosa, Treading On Ridley Scott Terrain, Waterboarding Denzel, Ryan Reynolds’ Growth – Q&A Deadline. 17.3.2017. Viitattu 22.10.2017.
  2. Life Box Office Mojossa. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j k l Haastattelu: Life-ohjaaja Daniel Espinosa kumartaa Alienille Ridley Scottin avustuksella Dome. Viitattu 7.4.2017.
  4. Arvostelu: Life on viihdyttävää ja komean näköistä avaruusscifiä | Dome Dome. Viitattu 7.4.2017.
  5. Rosenqvist, Juha: Life • Arvostelu • Film-O-Holic.com Film-O-Holic.com. 25.3.2017. Viitattu 7.4.2017.
  6. O'Sullivan, Michael: ‘Life’ is no picnic for a crew of astronauts, but a real treat for the audience The Washington Post. 23.3.2017. Viitattu 7.4.2017. (englanniksi)
  7. Sundström, Hans: Fantasin och finessen saknas. Hufvudstadsbladet, 24.3.2017, s. 23. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla muokkaa

  • Life Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  • Life Elonet.
  • Life Rotten Tomatoesissa. (englanniksi)
  • Life Metacriticissä. (englanniksi)
  • Life Box Office Mojossa. (englanniksi)