Liettuan kronikat
Liettuan kronikat tai liettualaiset kronikat (liett. Lietuvos metraščiai) ovat Liettuan suuriruhtinaskunnan aikana koottuja aikakirjoja, jotka jakautuvat kolmeen redaktioon. Redaktiot kirjoitettiin muinaiskirkkoslaavin kielellä, ja ne palvelivat liettualaisen patriotismin tarpeita.[1] 1420-luvulla koottu ensimmäinen redaktio ylisti Vytautas Suurta ja tuki hänen valtapyrkimyksiään. 1500-luvun alkupuolella kirjoitettu toinen redaktio loi myytin Liettuan roomalaisista juurista. Sen mukaan Liettuan suuriruhtinaskunnan olisi perustanut Rooman valtakunnasta lähtenyt aatelismies. Tämä oli tärkeä argumentti Puola-Liettuan sisäisessä kulttuuriväännössä Puolaa vastaan. 1800-luvulla löydetty kolmas redaktio on laadittu tukemaan roomalaislegendaa, mutta sisältää myös hyödyllistä tietoa 1400-luvun puolivälistä. Nämä kolme redaktiota olivat ensimmäiset tunnetut historialliset suuriruhtinaskunnassa kirjoitetut kokoelmat, ja ne loivat pohjan liettualaiselle historiankirjoitukselle.[2] Kaikki keskiajan historioitsijat käyttivät hyväkseen näitä kokoelmia, jotka ovat säilyneet 22 puhtaaksikirjoitusversiossa,[1]. Jotkin niiden luomista myyteistä säilyivät 1900-luvun alkuun asti.
Ensimmäinen redaktio muokkaa
Ensimmäinen eli lyhyt redaktio (tunnetaan myös nimillä: Liettuan suuriruhtinaiden kronikka tai Letopisets Litovski) koottiin 1420-luvun aikana, kun Vytautas Suuri toivoi nousevansa Liettuan kuninkaaksi.[2] Ensimmäinen redaktio sisältää ensimmäisen tiedetyn Liettuan suuriruhtinaskunnassa kirjoitetun historiallisen kirjoituksen: Dis ist Witoldes sache wedir Jagalan und Skargalan, Vytautasin kirjoittama valitus ja muistutus vuonna 1390 Liettuan sisällissodan aikana.[3] Se kertoo yksityiskohtaisesti hänen valtataistelustaan serkkujaan Jogailaa ja Skirgailaa vastaan vuosina 1379-1390 ja se tuki hänen perintövaateitaan Trakaihin ja Liettuan suuriruhtinaan arvonimeen. Kaksi käännöstä tästä asiakirjasta on säilynyt: latinan Origo regis Jagyelo et Witholdi ducum Lithuaniae 1400-luvulta ja venäjän Litovskomu rodu potšinok 1300-luvulta.[1] Myöhemmin asiakirjaa laajennettiin käsittelemään tapahtumia vuoteen 1396 asti.[4] Se muodosti ensimmäisen kronikan rungon.
Ensimmäinen redaktio on säilynyt ainoastaan myöhempien puhtaaksikirjoituksien ja kokoelmien avulla. Ensimmäisen tunnetun kokoelman laati piispa Gerasim ja hänen kirjurinsa Timofei Smolenskissa noin vuonna 1446.[3] Kokoelma sisälsi myös Gerasimin kirjoittaman ylistyksen Vytautasille, vuosina 1431-1435 kirjoitetun tarinan Podlasiesta, jossa tuetaan Liettuan kantaa sen ja Puolan välisessä kiistassa, kuvauksen Švitrigailan ja Sigismund Kęstutaitisin välisistä voimasuhteista, lyhyen yhteenvedon Moskovan kronikoista (854-1428)[1] ja viimeisimmät tapahtumat Smolenskissa (1431-1445).[3] Kokoelma ei ole säilynyt alkuperäisessä muodossaan. Sen tunnettuja puhtaaksikirjoituksia ovat:[3]
- Avraamkan kronikka, laatinut Avraamka-niminen munkki Smolenskissa vuonna 1495
- Aleksei Uvarovin kronikka, tunnetaan myös Slutskin kronikkana, koonnut Olelkovitšin hovi, geminideihin kuulunut Slutskin ruhtinas 1400-luvulla
- Supraslin kronikka, koottu 1400-luvun keskivaiheilla, jonka kopio vuodelta 1519 on säilynyt Supraślin ortodoksisessa luostarissa
Toinen redaktio muokkaa
Ensimmäistä laajempi toinen redaktio eli Liettuan suuriruhtinaskunnan ja Samogitian kronikka koottiin 1400-luvun jälkipuoliskolla ja 1500-luvun alkupuoliskolla[1]; lopullinen versio mahdollisesti syntyi 1520-luvun aikana Albrecht Goštautasin hovissa.[5] Toisessa redaktiossa käsitellään Liettuan suuriruhtinaskunnan perustamista ensimmäisellä vuosisadalla. Sen mukaan kuvitteellinen Palemon pakeni Rooman valtakunnasta ja asettui asumaan Dubysa-joen suulle. Hän aloitti Palemonien hallitsijasuvun ja hänestä tuli Liettuann ensimmäinen hallitsija.[3] Tarupohjaista osaa seurasi tarkistettu ensimmäinen redaktio, joka kuvaa yksityiskohtaisesti geminidien sukutaustan. Mindaugas, Liettuan ensimmäinen, vuonna 1253 kruunattu kuningas ja muut historialliset ruhtinaat on sivuutettu kokonaan.[2] Tarinalle liettualaisten roomalaisesta alkuperästä ei ole historiallisia todisteita eikä perusteita. Nykyhistorioitsijoiden mukaan se on myytti.[6]
Vaikka monet nykyhistorijoitsijat pitävät toista redaktiota hyödyttömänä, se kuitenkin sisältää käyttökelpoisia pikkutietoja Liettuan historiasta, sillä siihen on mm. sisällytetty sekalaisia katkelmia varhaisemmista kirjoituksista ja kronikoista.[6] Palemonin myytti heijastaa myös hyvin Liettualan aatelistossa vallinneita poliittisia jännitteitä ja kulttuuri-ideologiaa 1500-luvulla. Myytti palveli Liettuan intressejä konflikteissa Puolaa ja Venäjää vastaan. Puola-Liettuan unionissa Puola korosti paremmuttaan väittämällä tuoneensa sivistyksen "barbaariseen Liettuaan". Luomalla kuvitteellisia sukuluetteloita, joissa liettualaiset liitettiin roomalaiseen aatelistoon, Liettuan aateliset pyrkivät torjumaan Puolan väitteet ja vaatimaan poliittista riippumattomuutta.[3]
Toinen redaktio sisältää harvoja vuosilukuja; sen sijaan se koostuu itsenäisistä tarinoista, joita 1800-luvun liettualaiset nationalistiet hellivät mielissään. Näitä ovat muun muassa legenda siitä kuinka Gediminas perusti Vilnan kaupungin, tarina siitä miten Kęstutis otti pakanallisen papittaren Birutėn vaimokseen, ja miten Vytautas Suuri kestitsi avokätisesti vieraitaan Lutskin vuoden 1429 konferensissa.[3] Joukossa on myös tositarinoita, kuten Algirdasin kolmesta Moskovan piirityksestä.[7][8] Redaktion muoto eroaa merkittävästi slaavilaisista kronikoista, joissa yleensä luetteloitiin toisiinsa liittyviä tapahtumia vuodesta vuoteen.[1] Toisen redaktion tiedot Ruteniasta ja Moskovan ruhtinaskunnasta ovat huomattavasti muunneltuja ja typistettyjä; näin ollen se kertoo pääasiassa Liettuasta. Kronikka oli hyvin tunnettu ja paljon kopioitu; ainakin viisi versiota on säilynyt nykyaikaan.[2] Se muovasi Liettuan aateliston asenteita, loi perustan Liettuan historiografialle 1900-luvun alkuun asti ja innoitti monia kirjallisia töitä.
Kolmas redaktio muokkaa
- Pääartikkeli: Bychowiecin kronikka
Kolmas redaktio on kaikista laajin. ja se tunnetaan Bychowiecin kronikkana. Se perustuu toiseen redaktioon. On uskottu, että kolmas redaktio olisi valmistunut samaan aikaan kuin toinen redaktio Albrecht Goštautasin tuella.[9][8] Ainoa tunnettu versio redaktiosta löydettiin Aleksander Bychowiecin omistamasta kartanosta ja sen julkaisi kokonaisuudessaan Teodor Narbutt vuonna 1846. Puhtaaksikirjoituksessa redaktiota päivitettiin sisältämään tapahtumat vuoteen 1574.[6] Aluksi kronikan aitoutta epäiltiin, ja eräiden väitteiden mukaan Narbutt olisi väärentänyt sen. Epäilyt saivat alkunsa redaktion yllättävästä löytymisestä ja sen erikoisesta samankaltaisuudesta Maciej Stryjkowskin kronikoiden kanssa; Narbuttin tiedetään myös väärentäneen useita muita asiakirjoja. Myöhemmin kuitenkin ilmeni, että osia kronikasta oli julkaistu jo vuonna 1830. Tämän jälkeen katsottiin, että samankaltaisuus Stryjkowskin töiden kanssa johtui saman alkulähteen käytöstä, ehkä jopa alkuperäisen kolmannen redaktion.[3]
Patrioottinen sisältö on laajempi kolmannessa redaktiossa kuin toisessa. Se jatkoi Palemonin legendan kehittelyä: parannellun kronologian mukaan Palemon siirtyi Attilan tuhoamaan Roomaan, lisäksi Mindaugas ja muut historialliset ruhtinaat sisällytettiin legendaan.[2] Kronikka myös korosti katolisen kirkon asemaa enemmän kuin aiemmat ortodoksiseen kirkkoon keskittyneet redaktiot.[6] Se sisältää tärkeää tietoa 1400-luvun tapahtumista, erityisesti Aleksander Jagiellonin hallitsijakaudesta.[1] Kolmas redaktio vaikutti Liettuan historiankirjoituksen varhaisiin teoksiin, kuten esimerkiksi Maciej Stryjkovskin vuonna 1582 kirjoittamaan Puolan, Liettuan, Samogitian ja koko Rutenian kronikkaan, sekä 1600-luvulla Albertas Vijūkas-Kojalavičiuksen kirjoittamaan teokseen Liettuan historia.[8]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g Jonas Zinkus: Lietuvos metraščiai, s. 584-585. Tarybų Lietuvos enciklopedija, 1986.
- ↑ a b c d e Ivinskis, Zenonas: Metraščiai, s. 307-310. Boston, Massachusetts: Lietuvių enciklopedija, 1953-1966. LCC 55020366.
- ↑ a b c d e f g h Simas Sužiedėlis: "Chronicles, Lithuanian" Encyclopedia Lituanica, s. 519-521. Boston, Massachusetts: , 1970-1978. LCC 74-114275.
- ↑ Jonas Zinkus: "Lietuvos didžiųjų kunigaikščių metraštis" Tarybų Lietuvos enciklopedija, s. 566-567. Vyriausioji enciklopedijų redakcija, 1986.
- ↑ Gudmantas, Kęstutis: "Vėlyvųjų Lietuvos metraščių veikėjai ir jų prototipai: „Romėnai“ XVII, s. 113-139. Tarybų Lietuvos enciklopedija, 2004.
- ↑ a b c d Rowell, S. C.: Lithuania Ascending: A Pagan Empire Within East-Central Europe, 1295-1345, s. 41-43. Cambridge Studies in Medieval Life and Thought: Fourth Series. Cambridge University Press, 1994. ISBN 9780521450119.
- ↑ Jonas Zinkus: Lietuvos ir žemaičių didžiosios kunigaikštytės kronika. Tarybų Lietuvos enciklopedija, s. 569. Vyriausioji enciklopedijų redakcija, 1986.
- ↑ a b c Aulis Kallio: Liettuan historia, s. 82-83. Tampere: Jagellonica-kulttuuriyhdistys ry, 2009. ISBN 978-951-98665-3-6.
- ↑ Jonas Zinkus: "Bychovco kronika". Tarybų Lietuvos enciklopedija, s. 244. Vyriausioji enciklopedijų redakcija, 1985.