Lidija Seifullina
Lidija Nikolajevna Seifullina (ven. Ли́дия Никола́евна Сейфу́ллина; 3. huhtikuuta (J: 22. maaliskuuta) 1889 Varlamovo, Orenburgin lääni – 25. huhtikuuta 1954 Moskova) oli neuvostoliittolainen kirjailija.
Lidija Seifullina oli tataarilaissyntyisen ortodoksipapin tytär. Ennen Venäjän vallankumousta hän toimi kirjastonhoitajana, opettajana ja näyttelijänä. Vuosina 1917–1919 Seifullina kuului sosialistivallankumouksellisten puolueeseen. 1920-luvun alussa hän työskenteli kirjastonhoitajana Tšeljabinskissa ja kirjakustantamon toimittajana Novosibirskissä.
Seifullina asui Moskovassa vuodesta 1923 ja oli jo sitä ennen vuodesta 1921 keskittynyt kirjoittamiseen ja julkaissut ensimmäiset novellinsa. Tuotantonsa alkuaikana hän kuvaa novelleissa Siperian maaseudun elämää.[1]
Seifullinan tunnetuimpia teoksia ovat vallankumouksen jälkeistä venäläistä yhteiskuntaa naturalistisesti kuvaavat kertomukset ja romaanit Tšetyre glavy (”Neljä lukua”, 1922), Pravonarušiteli (”Lainrikkojat”, 1922), Peregnoi (”Mullas”, 1922) sekä ”Virineija” (Virineja, 1924), jonka pohjalta kirjailija laati miehensä, kriitikko Valerian Pravduhinin kanssa samannimisen suositun näytelmän (1925). Seifullinan myöhempiä teoksia pidetään vähemmän merkittävinä, mutta vielä vuonna 1934 hänet valittiin Neuvostoliiton kirjailijaliiton hallituksen jäseneksi.
Suomennettuja teoksia muokkaa
- Virineija. Suom. Herman Laukkanen. Leningrad: Kirja, 1929.
- Kulkureita. Kertomus. Leningrad: Kirja, 1930.
- Stepanida Linjuhina. Leningrad: Kirja, 1930.
Lähteet muokkaa
- Kasack, Wolfgang: Entsiklopeditšeski slovar russkoi literatury s 1917 goda, s. 679–680. London: Overseas Publications Interchange, 1988. ISBN 0-903868-73-3.
- Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 2, s. 323–324. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006995-6.
Viitteet muokkaa
- ↑ Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Seifullina, Lidija”, Otavan kirjallisuustieto, s. 693. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X.