Liberian afroamerikkalaiset

Liberian afroamerikkalaiset ovat Liberiassa asuvia Yhdysvalloista sinne muuttaneiden vapautettujen orjien jälkeläisiä.

Liberian afroamerikkalaiset
Merkittävät asuinalueet
 Liberia
Kielet englanti
Uskonnot kristinusko

American Colonization Society oli perustanut Monrovian vuonna 1847 ja sen kautta Liberiaan muutti yli 16 000 afroamerikkalaista. Alueelle oli kuitenkin muuttanut jo aiemmin jonkin verran vapautettuja orjia. Alueelle muuttaneet julistivat Liberian itsenäiseksi vuonna 1847, mutta Yhdysvallat tunnusti sen vasta vuonna 1862. Alueen alkuperäisasukkaita siirtolaiset kohtelivat barbaareina, jotka heidän piti sivistää. Vuoteen 1944 saakka vain afroamerikkalaisten oli mahdollista äänestää vaaleissa. Heidän poliittinen ylivaltansa päättyi vuoteen 1980, jolloin Liberiassa tapahtui vallankaappaus. Liberian sisällissodan takia monet maan afroamerikkalaiset ovat muuttaneet muualle.[1]

Nykyisin Liberian afroamerikkalaiset muodostavat alle 5 % Liberian väestöstä.[2]

Tunnettuja Liberian afroamerikkalaisia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Stokes, Jamie: Encyclopedia of The Peoples of Africa and the Middle East. Facts On File, 2000. ISBN 978-0-8160-7158-6. (englanniksi)
  2. Background Note: Liberia Yhdysvaltain ulkoministeriö. Viitattu 1.10.2011. (englanniksi)
Tämä Afrikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.