Levon Džulfalakjan

Levon Arsenovitš Džulfalakjan (s. 5. huhtikuuta 1964 Leninakan, Armenian SNT, Neuvostoliitto) on armenialainen kreikkalais-roomalaisen tyylin painija, olympiavoittaja sekä maailman- ja euroopanmestari. Aktiiviaikoinaan hän edusti kansainvälisellä tasolla Neuvostoliittoa.

Mitalit
Levon Džulfalakjan vuonna 2012 julkaistussa armenialaisessa postimerkissä.
Levon Džulfalakjan vuonna 2012 julkaistussa armenialaisessa postimerkissä.
Maa:  Neuvostoliitto
Miesten kreikkalais-roomalainen paini
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Soul 2008 68 kg
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Budapest 1986 68 kg
Pronssia Pronssia Martigny 1989 68 kg
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Pireus 1986 68 kg

68 kilogramman painoluokassa painineen Džulfalakjanin uran menestyksekkäimmät vuodet ajoittuivat 1980-luvun jälkipuoliskolle. Ensimmäisissä aikuisten arvokilpailuissaan 1986 Pireuksen EM-kisoissa hän voitti kultamitalin. Samana vuonna hän voitti myös maailmanmestaruuden Budapestin MM-kisoissa.

1988 Soulin olympialaisissa Džulfalakjan voitti kultamitalin. Viimeisiksi jääneissä kansainvälisissä arvokilpailuissaan 1989 MM-kisoissa Martignyssä hän sijoittui pronssille. Juniorina Džulfalakjan voitti EM-kultaa 74-kiloisissa vuonna 1984.

Sittemmin 161 senttimetrin mittainen Džulfalakjan on toiminut Armenian maajoukkueen valmentajana.[1]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa