Leviraattiavioliitto
Leviraattiavioliitto eli lankousavioliitto on avioliitto, jossa lapsettomaksi jääneestä avioliitosta kuolleen miehen leski menee naimisiin lankonsa (puolison veljen) kanssa turvatakseen kuolleen veljen suvun jatkumisen. Menettely oli yleinen juutalaisten keskuudessa, mutta laajalti käytössä myös muiden kansojen keskuudessa.
Usein leviraattiin sisältyy piirre, että uudessa avioliitossa syntyvän ensimmäisen pojan nimeksi annetaan velivainajan nimi. Sana leviraatti on uudismuodoste myöhäislatinan levir-sanasta, joka tarkoittaa lankoa. Vanhassa testamentissa leviraattiavioliitto mainitaan Viidennessä Mooseksen kirjassa (25:5–10).[1] Menettelyä pidettiin tärkeänä miehen puolen suvun jatkuvuuden ja erityisesti perinnön säilyttämisen kannalta. Uudessa avioliitossa syntyneitä lapsia pidettiin kuolleen miehen lapsina. Tällainen avioitumismenettely on ollut käytössä useilla muillakin kansoilla kuin muinaisilla israelilaisilla.[2]
Tämän tyyppinen avioliitto on yleisimpiä klaaniyhteiskunnissa, joissa sisäryhmäavioliittoisuus eli endogamia on olennainen osa yhteiskuntaa, esimerkiksi punjabeilla, juutalaisilla, hunneilla (xiongnut), mongoleilla ja tiibetiläisillä.
Sororaattiavioliitto eli kälyavioliitto on leviraatin kaltainen avioliittomuoto, jossa leskeksi jääneellä miehellä on oikeus tai velvollisuus mennä naimisiin kuolleen vaimonsa sisaren eli kälyn kanssa. Sana sororaatti tulee latinan soror-sanasta, joka tarkoittaa sisarta.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ Otavan iso tietosanakirja. Osa 5, palsta 555, hakusana leviraattiavioliitto. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1963.
- ↑ Uusi tietosanakirja. Osa 12, palsta 517, hakusana leviraatti. Helsinki: Tietosanakirja oy, 1963.
- ↑ Uusi tietosanakirja. Osa 18, palsta 825, hakusana sororaatti. Helsinki: Tietosanakirja oy, 1964.