Leszek Robert Blanik (s. 1. maaliskuuta 1977 Wodzisław Śląski) on puolalainen telinevoimistelija[1]. Blanik on keskittynyt lähes yksinomaan hyppyyn, missä hän on kilpaillut kansainvälisellä tasolla yli kymmenen vuoden ajan ja voittanut olympiakultaa sekä maailman- ja euroopanmestaruuden.

Mitalit
Leszek Blanik vuonna 2008.
Leszek Blanik vuonna 2008.
Maa:  Puola
Miesten telinevoimistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Peking 2008 hyppy
Pronssia Pronssia Sydney 2000 hyppy
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Stuttgart 2007 hyppy
Hopeaa Hopeaa Debrecen 2002 hyppy
Hopeaa Hopeaa Melbourne 2005 hyppy
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Lausanne 2008 hyppy
Hopeaa Hopeaa Pietari 1998 hyppy
Pronssia Pronssia Ljubljana 2004 hyppy

Blanik on saavuttanut lukuisia arvokisamitaleita hypystä. Ensimmäisen mitalinsa, väriltään hopeisen, hän saavutti 1998 EM-kisoista Pietarista. EM-kisoista hän on lisäksi saavuttanut pronssia 2004 Ljubljanasta. 2002 Patraksessa hän oli viides ja 2007 Amsterdamissa kuudes.[2] Ensimmäisissä olympiakisoissaan Sydneyssä 2000 Blanik saavutti pronssia, mutta Ateenan kisoihin neljä vuotta myöhemmin hän ei selviytynyt[3]. Vuoden 2007 kultamitalinsa lisäksi Blanik on saavuttanut MM-kisoista kaksi hopeamitalia. 2002 Debrecenissä hypyn loppukilpailu oli eräs historian tasaisimmista ja tiukimmista. Blanik teki toisessa hypyssään ensimmäisenä ihmisenä maailmassa Tsukaharan kahdella takaperinvoltilla taittaen, minkä Kansainvälinen voimisteluliitto sittemmin nimesi hänen mukaansa, mutta jäi hopealle. Myös 2005 MM-kisoissa Melbournessa hän saavutti hopeaa.

Pitkän aikaa maailman huipulla kilpaillut Blanik voitti ensimmäisen arvokisakultansa vasta vuonna 2007 Stuttgartin MM-kisoissa[4]. Hypyn kultamitaliputki sai jatkoa seuraavana vuonna EM-kisoissa Lausannessa[4]. ja elokuussa Pekingin olympialaisissa, missä hän saavutti tasapisteet 16,537 Ranskan Thomas Bouhailin kanssa[5], mutta voitti kilpailun pistekeskiarvojen ja suorituspisteiden vertailussa[6]. Blanik oli kisojen ainoa ei-kiinalainen miesten telinevoimistelun kultamitalisti. Olympiakulta oli myös Puolan historian ensimmäinen telinevoimistelussa.[4]

Maailmancupissa Blanik on saavuttanut urallaan kuusi voittoa ja kaikkiaan 13 mitalisijaa. Maailmancupin finaalissa hän on ollut parhaillaan toinen, Stuttgartissa vuonna 2002. Puolan mestaruuden Blanik on voittanut urallaan kahdeksan kertaa (1994-1998, 2001-2003).[2]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa