Lerumin kunta (ruots. Lerums kommun) on Länsi-Götanmaan läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Länsi-Götanmaahan. Kunnan keskustaajama on Lerum.[3]

Lerumin kunta
vaakuna
vaakuna
Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Länsi-Götanmaan lääni
Maakunta Länsi-Götanmaa
Keskustaajama Lerum
Kuntakoodi 1441
Pinta-ala  ([1])
 – Maa 258,55 km²
Väkiluku (31.12.2021)  ([2]) 43 399
 – Väestötiheys 167,9 as./km²









Alen, Göteborgin, Härrydan, Kungsbackan, Kungälvin, Lerumin, Mölndalin, Partillen, Tjörnin ja Öckerön kuntien alueilla sijainneet pitäjät.

Kunnan maapinta-ala on 258,55 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 43 399 henkeä (31.12.2021).[2]

Kunnassa on kolme keskustaa: Lerum, Floda ja Gråbo.[4]

Kunnan vaakunassa on kuvattuna härkä. Wikipediassa esillä ollut versio vaakunasta kuohutti vuonna 2007 tunteita kunnassa, sillä siinä härkä oli huomattavasti vihaisemman näköinen kuin kunnan itsensä käyttämässä kuvassa.[5] Tapauksen johdosta kunta vähensi vaakunansa käyttöä ja hankki sen sijaan itselleen logon, johon sillä oli tekijänoikeus ja jota ei siten voinut "vääristellä" kuten vaakunaa, joka perustuu sanalliseen vaakunaselitykseen[6]. Wikipediassa olevaa vaakunaa on sittemmin muokattu niin, että härkä on ystävällisemmän näköinen, mutta Lerum käyttää markkinoinnissaan yhä kohun aikana hankkimaansa logoa vaakunan sijaan.

Vuonna 2007 kunnassa oli 20,90 km² peltoa,[7] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[8] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 8,0 prosenttia kunnan maapinta-alasta.

Kuntajaon kehitys muokkaa

Vuoden 1952 kuntauudistuksessa muodostettiin Stora Lundbyn "suurkunta" yhdistämällä aiemmat Stora Lundbyn, Bergumin ja Östadin maalaiskunnat. Lerumin ja Skallsjön maalaiskunnat jäivät tässä uudistuksessa ennalleen. Vuonna 1969 Lerumin maalaiskuntaan liitettiin Skallsjön maalaiskunta ja osa Stora Lundbyn maalaiskunnasta (Stora Lundby ja Östad). Bergum liitettiin Göteborgin kaupunkiin, joka on osa nykyistä Göteborgin kuntaa. Vuonna 1971 maalaiskunta muutettiin nykyiseksi Lerumin kunnaksi ilman rajamuutoksia.

Väestönkehitys muokkaa

Lerumin kunnan väestönkehitys 1950–2020
Vuosi Asukkaita
1950
  
11 861
1955
  
12 458
1960
  
13 430
1965
  
16 961
1970
  
23 520
1975
  
28 162
1980
  
29 871
1985
  
31 063
1990
  
33 206
1995
  
34 610
2000
  
35 214
2005
  
36 506
2010
  
38 580
2015
  
40 181
2020
  
43 399
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[9][2]

Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.

Tausta Tarkempi jaottelu Henkilöä
(31.12.2015)[10]
%
Ulkomaalaistaustaiset Ulkomailla syntyneet 3 634 9,0
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla 1 198 3,0
Ruotsalaistaustaiset Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla 3 410 8,5
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa 31 939 79,5

Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 443 Suomessa syntynyttä,[11] mikä vastasi 1,2 prosenttia kunnan väestöstä.

Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 5,7 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 398 Suomessa syntynyttä,[12] mikä vastasi 1,3 prosenttia kunnan väestöstä.

Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 222 265 kruunua.[13] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 127 000 kruunua.[14]

Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[15]

  • 0–17-vuotiaat: 25,2 %
  • 18–64-vuotiaat: 57,9 %
  • 65 vuotta täyttäneet: 16,8 %

Elinkeinot muokkaa

Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[16][17] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.

Työpaikat ja työlliset vuonna 2010
Elinkeino
Työpaikat
(%)
Työlliset
(%)
  alkutuotanto 1,0 0,5
  jalostus 19,6 22,4
  palvelut 78,3 76,4
  tuntematon 1,1 0,6
  Työpaikkoja ja työllisiä 9 412 18 940
  työpaikkaomavaraisuus 49,7

Taajamat muokkaa

Kunnassa on 9 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 88,5 prosenttia.[18] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 4 418 asukasta.[18] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[19]

# Taajama Väkiluku
(31.12.2010)
1 Lerum 16 855
2 Floda 8 021
3 Gråbo 4 195
4 Olstorp 1 281
5 Björboholm 963
6 Sjövik 905
7 Tollered 900
8 Stamsjö 408
9 Norsesund* 143[20]

Kunnan keskustaajama on lihavoitu. Asteriskilla (*) merkityt taajamat kuuluvat tähän kuntaan vain osittain, ja edellä on merkitty kunkin taajaman tähän kuntaan kuuluvan osan väestö. Koko Norsesundin taajamassa on 274 asukasta, ja se kuuluu myös Alingsåsin kuntaan.[20]

Pientaajamat muokkaa

Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[21]

Asteriski (*) tarkoittaa, että pientaajama kuuluu osittain toiseenkin kuntaan. Nolhagen kuuluu osin myös Alingsåsin kuntaan.[22]

Entiset pientaajamat muokkaa

Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[23]

Kunnanvaltuusto muokkaa

Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, aluevaltuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Kunnallisvaaleissa Lerumin kunta on jaettu seuraaviin vaalipiireihin:[24]

  • Lerum 1 (25 valtuutettua)
  • Lerum 2 (26 valtuutettua)

Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Lerumin kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.

Kunnanvaltuuston paikkajakauma 1973–2022[25]
Puolue
1973 1976 1979 1982 1985 1988 1991 1994 1998 2002 2006 2010 2014 2018 2022
  Maltillinen kokoomus 6 8 10 12 9 7 11 11 13 13 18 17 13 14 {{{m2022}}}
  Keskustapuolue 7 10 8 6 4 5 4 4 3 2 4 4 4 5 {{{c2022}}}
  Liberaalit 6 7 7 4 9 7 6 4 4 8 4 6 5 5 {{{fp2022}}}
  Kristillisdemokraatit 1 1 1 1 1 1 4 2 7 4 3 2 2 3 {{{kd2022}}}
  Ympäristöpuolue vihreät 0 0 0 2 3 4 4 6 4 3 4 4 6 3 {{{mp2022}}}
  Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue 13 13 13 14 13 12 12 18 14 16 14 13 13 11 {{{s2022}}}
  Vasemmistopuolue 1 2 2 2 2 2 2 3 6 5 3 3 3 3 {{{v2022}}}
  Ruotsidemokraatit 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 5 7 {{{sd2022}}}
  Muut 7 0 0 0 0 3 8 3 0 0 0 0 0 0 {{{övr2022}}}
  Yhteensä[26] 41 41 41 41 41 41 51 51 51 51 51 51 51 51 Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”{”.

Piirit muokkaa

 
Kartta Lerumin kunnan piireistä.

Vuodesta 2016 alkaen kunta on jaettu seuraaviin piireihin:

Seurakunnat muokkaa

Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[27]

  • Lerum
  • Skallsjö
  • Stora Lundby
  • Östad

Historialliset seurakunnat muokkaa

Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[28] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.

  • Lerum
  • Skallsjö
  • Stora Lundby (Lundby)
  • Östad

Kirkot muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Kommunarealer den 1 januari 2016 (km²) (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
  2. a b c Folkmängden efter region, civilstånd, ålder och kön. År 1968 - 2021 (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 14.3.2022. (ruotsiksi)
  3. Lerum Nationalencyklopedin. NE Nationalencyklopedin AB. Arkistoitu 17.8.2016. Viitattu 5.7.2016.
  4. Lerum: Att bo i kommunen (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Fel bild av lerums kommunvapen Dagens Nyheter. 2.8.2007. Arkistoitu 9.10.2012. Viitattu 14.3.2022. (ruotsiksi)
  6. Fel bild skapar irritation Göteborgs-Posten. 7.8.2009. Viitattu 14.3.2022. (ruotsiksi)
  7. Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  8. Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  9. Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
  10. Antal personer med utländsk eller svensk bakgrund (fin indelning) efter region, ålder i tioårsklasser och kön. År 2002 - 2015 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.6.2016. (ruotsiksi)
  11. Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  12. Folkmängd 31 dec 1984 enligt indelningen 1 jan 1985: Del 3 Fördelning efter kön, ålder, civilstånd och medborgarskap i kommuner m m (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 25.12.2012. (ruotsiksi)
  13. Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  14. Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  15. Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  16. Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  17. Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  18. a b Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  19. Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  20. a b Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  21. Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
  22. Småorter 2010 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
  23. Landareal per småort (orter med 50-199 invånare), folkmängd och invånare per kvadratkilometer. Vart femte år 1995-2010 Statistiska centralbyrån. Viitattu 9.11.2012. (ruotsiksi)
  24. Mandatfördelning per valkrets - Kommun (XLS) Valmyndigheten. Arkistoitu 19.4.2014. Viitattu 30.9.2012. (ruotsiksi)
  25. Kommunfullmäktigval - erhållna mandat efter region och parti. Valår 1973 - 2018 19.11.2014. Statistiska centralbyrån. Viitattu 19.11.2014. (ruotsiksi)
  26. Valtuustopaikkojen kokonaismäärä saatu laskemalla yhteen puolueiden saamien valtuustopaikkojen määrät.
  27. Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
  28. Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lerumin kunta.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Lerums kommun  –  Kuntajaon kehitys on käännöstä.