Lepositeet

sairaaloissa käytettävä eristysmuoto, jota käytetään erityisesti psykiatriassa
Tämä artikkeli kertoo sairaaloissa käytettävästä eristysmuodosta. "Lepositeet" on myös Stam1nan sekä Turmion Kätilöiden kappale.

Lepositeet ovat sairaaloissa yleisesti käytettävä eristysmuoto, jossa itselleen tai muille vaaraksi oleva potilas eristetään sitomalla hänet selälleen. Jalat sidotaan nilkkojen yläpuolelta, vartalo vatsan kohdalta ja ranteet samaan siteeseen vartalon kanssa. Osa siteistä voidaan myös jättää kiinnittämättä, jolloin potilas voi liikkua enemmän. Jos potilas ei ole vaarallinen, ruokailujen yhteydessä kädet irrotetaan siteistä, ja hänelle tuodaan ruoka kertakäyttöastioissa.

Jalkasiteet

Potilasta voidaan pitää lepositeissä jopa kuukauden ajan, mutta näin pitkäaikainen eristäminen on harvinaista. Lepositeet aiheuttavat raajojen ja lihasten puutumista, ja kipu voi olla kovaa. Pitkään lepositeissä oleville annetaan verihyytymiä ehkäisevää lääkettä. Yleensä lääkäri tarkistaa leposidehoidon jatkumisen tarpeen aamuisin ja iltaisin.

Useimmat potilaat pitävät leposide-eristystä erittäin epämiellyttävänä, mutta joissain tapauksissa ahdistunut potilas saattaa myös itse pyytää lepositeisiin sitomista. Lepositeisiin joutuminen on yleensä seurausta väkivaltaisesta käytöksestä itseä tai muita kohtaan. Lepositeissä itsensä vahingoittaminen on lähes mahdotonta.

Leposide-eristys voidaan suorittaa vain lääkärin luvalla, ja potilas on eristyksen aikana jatkuvassa valvonnassa. Lepositeisiin eristetylle potilaalle nimetään vastuuhoitaja, ja eristyksen aikana läsnä on oltava koko ajan hoitaja. Lepositeitä käytetään myös nuortenosastoilla.

Katso myös muokkaa

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.