Leonardo Vinci
Leonardo Vinci (1690 Strangoli – 27. toukokuuta 1730 Napoli)[1] oli italialainen barokkiajan säveltäjä, joka tunnetaan parhaiten oopperoistaan. Hän oli napolilaisen oopperan johtavia säveltäjiä ja Alessandro Scarlattin kilpailija. Scarlattin kuoleman jälkeen hän toimi Napolin kuninkaallisen kapellin varakapellimestarina ja Poveri di Gesù Cristo -konservatorion kapellimestarina[2].
.jpg)
Elämä ja ura muokkaa
Vinci opiskeli musiikkia Napolissa Gaetano Grecon johdolla Poveri di Gesù Cristo -konservatoriossa. Aluksi hän tuli tunnetuksi Napolin murretta käyttäneistä opera buffa -teoksistaan vuoden 1719 paikkeilla, mutta hän sävelsi myös monia vakavia oopperoita erityisesti Pietro Metastasion librettoihin[2]. Vinci kuoli noin 40-vuotiaana toukokuussa 1730, tarinoiden mukaan rakastajattarensa mustasukkaisen aviomiehen myrkyttämänä.[3]
Vincin oopperaa Li zite ’ngalera (1722) pidetään yleisesti parhaana hänen opera buffa -teoksistaan. Vakavista oopperoista taas Didone Abbandonata (”Hyljätty Dido”[2], Rooma, 1726) ja Artaserse (” Artakserkses”[2], Rooma, 1730) mainitaan merkittävimpinä. Aaria ”Vo solcando” Artasersestä on hyvä esimerkki hänen tyylistään.
Oopperoiden lisäksi Vinci kirjoitti muutamia kantaatteja, sonaatteja ja serenatoja sekä kaksi oratoriota, Oratorio di Maria dolorata (n. 1723) ja Oratorio per la Santissima Vergine del Rosario (n. 1730). Hänen sonaattiaan D-duuri huilulle ja basso continuolle esitetään yhä. Hän sävelsi myös kaksi nokkahuilusonaattia sekä nokkahuilukonserton.
Vuonna 2015 Decca julkaisi kapellimestari Riccardo Minasin johtaman levytyksen hänen kolminäytöksisestä oopperastaan Catone in Utica (Rooma, 1728).[4]
Oopperat muokkaa
- Le doje lettere (1719)
- Lo cecato fauzo (1719)
- Lo scagno (1720)
- Lo scassone (1720)
- Lo Barone di Trocchia (1721)
- Don Ciccio (1721)
- Li zite 'ngalera (1722)
- La festa di Bacco (1722)
- Publio Cornelio Scipione (1722)
- Lo castiello sacchiato (1722)
- Lo labberinto (1723)
- Semiramide (1723)
- Partenope (1723)
- Silla dittatore (1723)
- Farnace (1724)
- La mogliera fedele (1724)
- Turno Aricino (1724)
- Ifigenia in Tauride (1725)
- La Rosmira fedele (1725)
- Il trionfo di Camilla (1725)
- Elpidia (1725)
- L'Astianatte (1725)
- Didone abbandonata (1726)
- Siroe, Re di Persia (1726)
- L'asteria (1726)
- Ernelinda (1726)
- Gismondo, Re di Polonia (1727)
- La caduta dei Decemviri (1727)
- Catone in Utica (1728)
- Flavio Anicio Olibrio (1728*Alessandro nell'Indie (1729)
- Farnace (1729)
- La Contesa dei Numi (1729)
- Massimiano (1729)
- Artaserse (1730)
Lähteet muokkaa
- ↑ Vinci, Leonardo (Arkistoitu – Internet Archive), Baker’s Biographical Dictionary of Musicians, The Gale Group, 2001. Vaatii HighBeam-tilauksen.
- ↑ a b c d Murtomäki, Veijo: Napolilaissäveltäjiä ja muita italialaissäveltäjiä, Italialainen vakava ooppera 1700-luvulla, Sibelius-Akatemia 2016. Viitattu 13.5.2016.
- ↑ Markström, Kurt Sven: The operas of Leonardo Vinci, Napoletano 2007, s. 344: ”... causes, such as poison. Although the story of Vinci’s poisoning cannot be proven, it cannot be disproved, as is the case of similar stories connected with the deaths of Pergolesi and Mozart. Because we have this story from several reliable authorities without any obvious contradictions, one must let the story stand as is, within the realm of possibility.”
- ↑ Newsome, Joseph: D REVIEW: Leonardo Vinci – CATONE IN UTICA (J. Sanco, F. Fagioli, V. Sabadus, M. E. Cencic, V. Yi, M. Mitterrutzner; DECCA 478 8194), Voix des Arts -blogi 21.7.2015. Viitattu 13.5.2016.
