Leave Me Alone

laulu
Tämä artikkeli kertoo Hanna Pakarisen kappaleesta. Myös Michael Jacksonilla on kappale nimeltä ”Leave Me Alone”.
”Leave Me Alone”
Hanna Pakarinen
Singlen ”Leave Me Alone” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Lovers
 Tuottaja(t) Teropekka Virtanen
 Tyylilaji rock
 Kesto 03.34 Album Version
03:02 Eurovision edit
 Levy-yhtiö SonyBMG
Hanna Pakarisen muut singlet
”Go Go”
2007
”Leave Me Alone”
2007
”Hard Luck Woman”
2007

Leave Me Alone on Hanna Pakarisen kappale Lovers-albumilta vuodelta 2007. Kappaleen ovat säveltäneet Martti Vuorinen ja Mika Huttunen, sanoittaneet Martti Vuorinen ja Hanna Pakarinen. Kappaleesta tehtiin Euroviisujen vuoksi myös musiikkivideo.

Euroviisut muokkaa

Leave Me Alone oli Suomen edustuskappale vuoden 2007 Euroviisuissa.

Suomi oli suoraan mukana finaalissa edellisvuoden voiton ansiosta. Pakarisen esiintymisvuoro oli viidentenä. Leave Me Alone sijoittui lopulta 17. saatuaan yhteensä 53 pistettä.[1] Täydet 12 pistettä antoivat Islanti ja Ruotsi.

Single muokkaa

Albumilla kappaleen kesto on 3.34, mutta Euroviisujen aikarajan vuoksi se editoitiin uuteen pituuteen. Singlestä painettiin ainakin neljä eri versiota.

Muovikannellinen, lähetettiin promona radioihin keväällä 2007
  1. Leave Me Alone (Eurovision Edit)
  2. Tell Me What To Do (Eurovision Edit)
 
Hanna esittämässä Leave Me Alonea Euroviisuissa.
Suomen Posteissa myyty ns. postikorttisingle
  1. Leave Me Alone (Eurovision Edit)
  2. Tell Me What To Do (Eurovision Edit)
Pahvitasku, jaettu promona Euroviisuissa
  1. Leave Me Alone (Eurovision Edit)
Muovikannellinen, jaettu promona Euroviisuissa
  1. Leave Me Alone (Eurovision Edit)
  2. Love Is Like a Song

Lähteet muokkaa

  1. Eurovision Song Contest 2007 Final Eurovision.tv. EBU. Viitattu 21.7.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä singleen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.