Leó Szilárd
Leó Szilárd (unk. Szilárd Leó; 11. helmikuuta 1898 – 30. toukokuuta 1964) oli unkarilaissyntyinen yhdysvaltalainen ydinfyysikko, joka keksi fissiossa ilmenevän ketjureaktion. Szilárd osallistui Yhdysvaltain armeijan Manhattan-projektiin, jonka päämääränä oli kehittää ydinase.
| Leó Szilárd | |
|---|---|
 Leó Szilárd noin vuonna 1960 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 11. helmikuuta 1898 Budapest, Itävalta-Unkari |
| Kuollut | 30. toukokuuta 1964 La Jolla, San Diego Kalifornia, Yhdysvallat |
| Kansalaisuus |
 Yhdysvaltalainen |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot |
Technische Universität Berlin (FT, 1922) Humboldt-yliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja |
Max von Laue  |
| Instituutti |
Technische Universität Berlin Humboldt-yliopisto Columbian yliopisto Chicagon yliopisto Brandeisin yliopisto |
| Tutkimusalue | Fysiikka, biologia |
| Tunnetut työt | Ketjureaktio |
| Palkinnot | Albert Einstein -palkinto (1960)[1] |
 Nimikirjoitus |
|
Elämäkerta muokkaa
Szilárd syntyi 11. helmikuuta vuonna 1898 Budapestissa juutalaiseen perheeseen.[2] Hänen isänsä oli rakennusinsinööri Louis Szilárd (unk. Szilárd Lajos) ja äiti Tekla Szilárd. Leó oli perheen lapsista vanhin. Hänellä oli kaksi sisarusta: kaksi vuotta nuorempi Béla ja kolme vuotta nuorempi Rószi.[3]
Szilárd kävi lukionsa kotikaupungissansa vuosina 1908–1916. Hän päätti opiskella itsensä insinööriksi Budapestin teknillisessä korkeakoulussa. Hän aloitti opintonsa vuonna 1916, mutta ensimmäisen maailmansodan takia hänen oli keskeytettävä opinnot ja liityttävä armeijaan. Vuonna 1919 hän aloitti opinnot Budapestissä uudelleen, mutta hän katsoi parhaimmaksi muuttaa pois maasta kasvaneen antisemitismin takia. Miklós Horthyn hallitsemassa Unkarissa säädettiin korkeakouluihin kiintiöt juutalaisopiskelijoille.
Muutettuaan Saksaan, Szilárd kirjautui Technische Universität Berliniin. Hän jatkoi insinööriksi opiskelua, mutta pian Saksaan muuton jälkeen hän vaihtoi pääaineensa fysiikkaan. Häntä opettivat muun muassa Einstein, Planck ja von Laue. Szilárd väitteli tohtoriksi vuonna 1922 työllään Über die thermodynamischen Schwankungserscheinungen. Työ sai parhaimman mahdollisen arvosanan, mutta myös kehuja Einsteinilta. Väittelemisensä jälkeen hän pääsi von Lauen apulaiseksi Berliinin yliopiston teoreettisen fysiikan laitokselle. Väitöstyön jälkeisen tutkinnon hän sai valmiiksi vuonna 1927. Berliinissä asuessaan Szilárd työskenteli useiden keksintöjen parissa. Yksi Saksassa patentin saanut keksintö oli syklotroni.
Natsien päästyä valtaan Saksassa Szilárd muutti useiden muiden tapaan Britanniaan. Britanniassa hän aloitti ketjureaktion tarkastelemisen. Aiemmin 1930-luvulla oli löydetty neutroni, joka on sähköisesti varautumaton hiukkanen. Koska neutronit ovat sähköisesti neutraaleja, ne pystyisivät tunkeutumaan atomin ytimeen esteettä. Szilárd ajatteli, että tätä ominaisuutta hyväksi käyttäen saattaisi olla mahdollista löytää neutronien aiheuttama ydinreaktio, jossa vapautuisi energian lisäksi uusia neutroneita, jotka saattaisivat synnyttää lisää vastaavia reaktioita. Szilárd halusi kokeilla ajatustaan käytännössä, mutta rahoituksen puutteen takia hän pystyi järjestämään vaatimattomia kokeita, joiden tulokset olivat heikkoja.[4]
Szilárd matkusti Yhdysvaltoihin Columbian yliopistoon vierailevana tutkijana vuonna 1938. Yhdessä Fermin kanssa he huomasivat vuonna 1939 uraanin olevan sopiva alkuaine ketjureaktion aikaansaamiseksi.
Toukokuussa 1964 Szilárd kuoli nukkuessaan sydänkohtaukseen.
Lähteet muokkaa
- ↑ Vesselinov Markov, Ivan: ”Chapter 3 Life and Career”, Ivan Stranski - The Grandmaster Of Crystal Growth, s. 33. World Scientific, 2018. ISBN 978-981-327-047-3. Google-kirjat (viitattu 25.7.2022). (englanniksi)
- ↑ Leo Szilard www.jewishvirtuallibrary.org. Viitattu 13.10.2019.
- ↑ Dannen, Gene: Leo Szilard Boyhood House, Budapest dannen.com. 1998. Viitattu 1.2.2008. (englanniksi)
- ↑ Holmström, Timo: Atomipommi havahdutti fyysikot Tiede. Viitattu 11.9.2018.
