Laumaeläin

Eläin joka asuu laumassa

Laumaeläimet ovat eläimiä, jotka elävät laumassa muiden samaan lajiin kuuluvien yksilöiden kanssa. Esimerkiksi sudet saalistavat laumassa. Ketut taas ovat yksineläjiä, jotka eivät viihdy laumassa, täten kettu ei ole laumaeläin.

Yksinäistä biisonia piirittävä susilauma Yellowstonen kansallispuistossa.
Karjalauma

Ihminenkin on laumaeläin läheisten sukulaistensa apinoiden tavoin. Ihmisapinoille heimojen muodostuminen oli elintärkeää noin neljä miljoonaa vuotta sitten. Ihmisapinat eivät olleet vielä silloin älykkäitä. Heimojen muodostuminen oli geneettisen mukauman tulos. Laumojen muodostuminen oli ja on edelleenkin tahdosta riippumatonta eli vaistonvaraista. Keräilijä-metsästäjäyhteisöt alkoivat muodostua kaksi miljoonaa vuotta sitten. Neljän miljoonan vuoden heimoelämisen jälkeen voidaan varmasti olettaa ihmisen olevan vaistomaisesti laumaeläin.

Laumaeläin lemmikkinä muokkaa

Kanit ja marsut elävät laumassa, ja siksi niitä kannattaa aina hankkia vähintään kaksi. Koirat usein ulvovat, kun niiden omistaja lähtee pois, sillä koirat ulvovat susien tavoin pitääkseen yhteyttä laumaansa.

Katso myös muokkaa