Laulujen laulu
Laulujen laulu eli (Salomon) Korkea veisu (hepr. שיר השירים, Shir Hashirim, ”Laulujen laulu”) on yksi Raamatun Vanhan testamentin runollisista kirjoista. Se on Raamatun 22. kirja ja heprealaisen Raamatun Tanakin kolmannen pääosion Ketuvimin neljäs kirja.
| Laulujen laulu | |
|---|---|
| שיר השירים | |
| Tanak Ketuvim |
|
| Raamattu Vanha testamentti |
|
 Laulujen laulu. Gustave Moreau, 1852. |
|
| Synty | |
| Ajoitus | vanhoja runoja, lopullinen muoto 300–200-luvulla eaa.[1] |
| Teksti | |
| Genre | runollinen kirja |
| Alkukieli | heprea |
| Lyhenne | Laul. l. |
| Lukuja | 8 |
| Jakeita | 117 |
| Edeltävä: < Saarn.Seuraava: Jes. > |
|
Laulujen laulu on rakkausrunoutta, jossa nainen ja mies puhuvat vuoronperään. Sen sisällössä on paljon vertauksin ja metaforoin kuvattua peitekielistä mutta häpeämätöntä erotiikkaa.[1]
Historia muokkaa
Laulujen laulun runoja on vaikea sijoittaa mihinkään tiettyyn ajanjaksoon. Niillä arvellaan olevan vanhat ja kansainväliset juuret Lähi-idän rakkauslyriikassa. Lopullisen muotonsa runojen arvellaan saaneen vasta hellenistisellä ajalla 300–200-luvulla eaa. Kirjan eroottisuuden vuoksi se oli vaarassa jäädä pois heprealaisen Raamatun kaanonista.[1]
Kirjan nykyinen suomenkielinen nimi ”Laulujen laulu” on suora käännös hepreasta ja tarkoittaa kaikkein parasta laulua. Aiempi nimi ”Korkea veisu” on käännöslaina saksasta ja ruotsista. Kirjan vanhempi nimi ”Salomon korkea veisu” johti pitkään siihen tulkintaan, että runot olisivat kuningas Salomon sepittämiä esimerkiksi puolisolleen. Tähän ei kuitenkaan enää uskota.[1]
Sisältö muokkaa
Laulujen laulu koostuu rakkausrunoista, joissa naisen ja miehen puheenvuorot vuorottelevat. Runojen erotiikka on täynnä aistihavaintoihin, kokemukseen ja kokonaisvaikutelmaan liittyviä eroottisia metaforia ja kielikuvia.[1]
Laulujen laulun on usein tulkittu liittyvän hääjuhliin. Naista kutsutaan usein morsiameksi, mutta miestä ei koskaan sulhaseksi. Häät mainitaan runoissa vain yhden kerran, ja silloinkin vertauskuvallisesti. Lisäksi puhujien omat kokemukset sukupuolielämästä viittaavat seksuaalisesti kokeneisiin ihmisiin, jollaisia nuoreet vastanaineet eivät noina aikoina olleet.[1]
Laulujen laulun päähenkilö on sulamilaisneito. Muita runossa mainittuja henkilöitä ovat tyttöä rakastava paimen,[2] tytön äiti ja veljet,[3] kuningas Salomo,[4] ”Jerusalemin tyttäret” (Salomon hovinaiset) ja ”Siionin tyttäret” (Jerusalemissa asuvia naisia).[5]
Naispuolinen puhuja kuvataan joissain kohdissa vertauskuvallisesti kokemattomaksi tytöksi, toisissa kohdissa ylpeäksi viettelijättäreksi. Joskus hän on maalaistyttö ja joskus aristokraatti. Naisen metaforana käytetään usein puutarhaa tai viinitarhaa, ja rakastelun metaforana hedelmien poimintaa ja nauttimista, tai vuoripuron virtaamista pulppuavaan lähteeseen.[1]
Sukupuolielämään ja erotiikkaan ei kirjassa liitetä moraalisia varauksia eikä häpeää. Nainen on itsenäinen ja aloitteellinen, ja hän antautuu miehelle vain omasta halustaan. Rakkaus ja mielihyvä on kuvattu molemminpuoliseksi.[1]
Nykyisin Laulujen laulua luetaan yleisimmin kahden ihmisen välisen rakkauden ilmauksena. Aikaisemmin runoja on myös luettu vertauskuvallisesti kuvina Jumalasta ja Israelin kansasta, tai Kristuksesta ja hänen kirkostaan.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i Kuula, Kari & Nissinen, Martti & Riekkinen, Wille: Johdatus Raamattuun, s. 110–113. Kirjapaja, 2003. ISBN 951-625-930-8.
- ↑ Laul.l. 1:7
- ↑ Laul.l. 1:6; 8:2
- ↑ Laul.l. 3:11
- ↑ Laul.l. 3:5, 11
Kirjallisuutta muokkaa
- Dzao, Timothy: Laulujen laulu. Saarnakokoelma Korkeasta Veisusta. Suom. Pirkko Koikkalainen. Ristin Voitto, 1972. ISBN 951-605-314-9.
- Eskelinen, Pekka: Laulun aika on tullut. Ahaa-elämyksiä Laulujen laulun äärellä. Uusi Tie, 2005. ISBN 951-619-427-3.
- Hiltunen, Paavo: Israel ja Aamuruskon Peura. Ari-Kustannus, 1978. ISBN 951-786-105-2.
- Kaukomaa, Martta: Lauluista ihanin. Tutkielma Korkeasta Veisusta. 2. painos. Päivä Oy, 1976. ISBN 951-622-139-4.
- Lusa, Teijo-Kalevi: Rakkauden herätys. Korkea Veisu profetian valossa. Kuva ja Sana, Saarijärvi 2007. ISBN 978-951-585-174-1
- MacIntosh, C. H.: Laaksojen lilja. Korkean Veisun selitys, osa 1. Suom. Ulla Kotkavaara. Lähetys Ystävä, 1987. ISBN 951-9444-27-0.
- MacIntosh, C. H.: Omenapuun alla. Korkean Veisun selitys, osa 2. Suom. Ulla Kotkavaara. Kristillinen Kirja- ja Musiikkikustannus, 1999. ISBN 952-5114-25-2.
- Norvanto, Jukka: Sinä, jota rakastan. Ruut, Ester ja Laulujen laulu. Raamattu elämään -sarjan osa 25. PerusSanoma Oy, 2004. ISBN 951-888-378-5.
- Peltola, Olavi: ”Laulujen laulu”, Löytöretki Vanhaan testamenttiin. Kauniainen: Perussanoma, 1992. ISBN 951-888-174-X. Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Laulujen laulu Wikimedia Commonsissa
Teksti muokkaa
- Raamattu. Suomen evankelis-luterilainen kirkko.
- Laulujen laulu (Arkistoitu – Internet Archive) (1992)
- Korkea veisu (Arkistoitu – Internet Archive) (1933)
- Laulujen laulu Suomenkieliset käännökset (1992, 1933 ja 1776), useita muita käännöksiä sekä hepreankielinen alkuteksti (Biblia Hebraica). Uskonkirjat.net.
Muuta muokkaa
- Gietmann, Gerhard: Canticle of Canticles Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
- Luther, Martti: Korkean Veisun selitys
- Hirsch, Emil G. & Toy, Crawford Howell: The Song of Songs. Jewish Encyclopedia. 1906.