Latinalainen rahaliitto
Latinalainen rahaliitto eli latinalainen rahaunioni tai latinalainen valuuttaunioni oli vuonna 1865 Ranskan, Belgian, Italian ja Sveitsin perustama rahaliitto. Vuonna 1866 Kirkkovaltio ja vuonna 1867 Kreikka ja Bulgaria liittyivät sopimukseen.[1] Useat muut maat ryhtyivät lisäksi yksipuolisesti noudattamaan rahaliiton kolikoita koskevia teknisiä määräyksiä liittymättä kuitenkaan itse sopimuksen osapuoliksi.
Yhteisen rahajärjestelmän pohjaksi otettiin Ranskan frangi. Raha sidottiin kaksimetallikantaan, mikä tarkoitti sitä, että rahajärjestelmän pohjana olevien kullan ja hopean arvojen suhde oli määritelty kiinteäksi (1:15,5) ja molemmista metalleista valmistetut kolikot olivat laillisia maksuvälineitä.[2] Yksi frangi vastasi joko 4,5 grammaa puhdasta hopeaa tai 0,29025 grammaa puhdasta kultaa. Rahaliitossa sovellettiin desimaalijärjestelmää, eli yksi frangi jakautui 100 centimeen. Muilla rahaliitossa olleilla mailla oli omat rahansa, mutta ne, Belgian frangi, Sveitsin frangi ja Italian liira, olivat tuolloin lakisääteisesti arvoltaan yhtä suuria kuin Ranskan frangi.[1]
Rahaliiton suurimpana ongelmana oli rahan epävakaus, joka aiheutui kullan ja hopean todellisten markkina-arvojen muutoksista suhteessa toisiinsa. Kreikka vähensi omatoimisesti kullan määrää kolikoissaan ja se erotettiin rahaunionista vuonna 1908. Ensimmäisen maailmansodan syttyminen 1914 lopetti käytännössä rahaliiton toiminnan, mutta virallisesti liitto purkautui vasta vuoden 1927 alussa.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Chown, John F.: A History of Monetary Unions, s. 57–62. New York: Routledge, 2003. ISBN 9780415277372. (englanniksi)
- ↑ De Cecco, Marcello: The Latin Monetary Union Revisitied Once Again. Teoksessa Tortella, Gabriel & Notaras, Gérassimos & Cottrell, Philip L. (toim.): From the Athenian Tetradrachm to the Euro : Studies in European Monetary Integration, s. 67. Ashgate Publishing, 2007. ISBN 978-0-7546-5389-9. (englanniksi)