Land of the Lost on vuonna 2009 ensi-iltansa saanut tieteiskomediaelokuva, joka perustuu vuosina 1974–1976 esitettyyn samannimiseen televisiosarjaan. Elokuvan pääosia esittävät Will Ferrell, Anna Friel, Danny McBride, Jorma Taccone, John Boylan, Matt Lauer, Leonard Nimoy ja Douglas Tait. Elokuvan on ohjannut Brad Silberling. Elokuva oli taloudellinen floppi ja sai Razzie-palkinnon huonoimpana uudelleenjulkaisuna.

Land of the Lost
Elokuvan DVD-painoksen kansikuva.
Elokuvan DVD-painoksen kansikuva.
Ohjaaja Brad Silberling
Käsikirjoittaja
Perustuu Sid ja Marty Krofftin, Allan Foshkon ja David Gerroldin televisiosarjaan Land of the Lost
Tuottaja
Säveltäjä Michael Giacchino
Kuvaaja Dion Beebe
Leikkaaja Peter Teschner
Pukusuunnittelija Mark Bridges
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Relativity Media
Sid & Marty Krofft Pictures
Mosaic Media Group
Levittäjä Universal Pictures
Ensi-ilta Yhdysvallat 5. kesäkuuta 2009
Kesto 102 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 100 000 000 $[1]
Tuotto 68 777 554 $[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Juoni muokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Rick Marshall on tiedemies, joka yhdessä kauniin tutkimusapulaisen Hollyn ja punaniska Willin kanssa ammutaan vieraaseen ulottuvuuteen, jossa dinosaurukset ja avaruuden kumipukuiset heimot ovat arkea. Aseeton ja hippihenkinen 2000-luvun kolmikko joutuu hurjaan selviytymistaisteluun rinnakkaismaailman viidakossa. Edessä siintävä maine ja sankaruus ajavat ryhmää löytämään laitteen, joka palauttaa heidät takaisin kotiin, sillä ilman sitä he jäävät ikipakolaisiksi vieraaseen ulottuvuuteen, jossa dinosaurukset ovat aina nälkäisiä.[2]

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät muokkaa

 Will Ferrell  Dr. Rick Marshall  
 Anna Friel  Holly Cantrell  
 Danny McBride  Will Stanton  
 Jorma Taccone  Cha-Ka  
 John Boylan  Enik  
 Matt Lauer  Oma itsensä  
 Leonard Nimoy  Zarnin ääni  
 Douglas Tait  Sleestak  

Lähteet muokkaa

  1. a b Land of the Lost (2009) Box Office Mojo. Viitattu 11.5.2018.
  2. LAND OF THE LOST Episodi. 2.10.2009. Viitattu 11.5.2018.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Land of the Lost (film)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.