Laeista

Laeista (lat. De legibus) on Ciceron kirjoittama filosofinen teos, jossa Cicero esittää näkemyksensä ihanteellisen valtion laeista. Teoksesta on säilynyt kolme kirjaa, mutta se on ollut alun perin pidempi.

Laeista
De legibus
Laeista-teoksen kansilehti vuodelta 1824.
Alkuperäisteos
Kirjailija	Cicero
Kieli	latina
Genre	filosofia
Julkaistu	43 eaa.
Suomennos
Suomentaja	Veli-Matti Rissanen
Kustantaja	WSOY
Julkaistu	2004
ISBN	951-0-29140-4
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Historia

Cicero, rintakuva 1. vuosisadalta. Musei Capitolini.

Cicero aloitti teoksen kirjoittamisen vuonna 52 eaa. Hänen pyrkimyksensä oli kirjoittaa lait sille ihannevaltiolle, jonka hän oli aiemmin hahmotellut teoksessaan Valtiosta (De re publica). Suurimman osa siitä, minkä Cicero ehti kirjoittaa teosta varten, oletetaan olleen valmiina kevääseen 51 eaa. mennessä. Poliittisten käänteiden vuoksi hän joutui tuolloin epäsuosioon ja pois Roomasta Kilikian maaherraksi. Cicero sai palata takaisin Roomaan ja Tusculumiin vuonna 47 eaa. Näin hän pääsi elämänsä neljän viimeisen vuoden ajaksi, vuosiksi 47–43 eaa., takaisin kirjoitustyön pariin. On kuitenkin epäselvää, jatkoiko hän tuolloin Laeista-teosta, koska se ei esimerkiksi viittaa mitenkään Julius Caesariin.

Joka tapauksessa Laeista sai syntynsä Rooman tasavallan viimeisinä vuosina. Ciceron esikuvana teokselle toimi Platonin dialogi Lait, samalla tavoin kuin teoksen Valtiosta esikuvana oli toiminut Platonin Valtio. Sattuman johdosta Laeista jäi Ciceron viimeiseksi teokseksi ja mahdollisesti kesken, samoin kuin Platonin Lait oli ollut Platonin viimeinen teos ja julkaistiin loppuunsaatettuna vasta tämän kuoleman jälkeen. Ei ole tietoa siitä, oliko Ciceron tarkoituksena jatkaa teosta pidemmälle; joka tapauksessa nykyaikaan säilynyt teksti katkeaa kesken kirjan III loppupuolella.

Ei tiedetä, oliko Cicero tarkoittanut teoksensa todella toteutettavaksi suunnitelmaksi laeista. Cicero kuvitteli teoksessaan valtionsa pohjaksi ihanteellisen tasavaltaisen Rooman sellaisena kuin se oli ollut ennen Gracchuksia. Eri yhteiskuntaluokat elivät tuolloin vielä harmoniassa. Cicero kuitenkin uudisti valtion lakeja ja pyrki korjaamaan Rooman perustuslain epäkohdat, samalla kun säilytti suuren osan vanhoista laeista. Ciceron kirjassa III ehdottama perustuslaki voidaan näin nähdä olemassa olleen lain uudistukseksi, ei kumoukseksi. Vain kolmisen vuotta sen jälkeen kun Cicero aloitti teoksensa Caesar ylitti Rubikon-joen ja aloitti tasavallan päättäneen kansalaissodan. Näin Ciceron ihannoima valtiomuoto jäi haaveeksi.

Tutkijat ovat olleet erimielisiä nykyisen tekstimuodon alkuperästä. Erään teorian mukaan teksti olisi ollut Ciceron murhan aikaan vielä luonnosvaiheessa, ja toinen henkilö olisi toimittanut sen nykyiseen muotoon. Laeista ei ollut erityisen tunnettu tai suosittu antiikin aikana, päin vastoin kuin Valtiosta, mutta sillä oli suurempi vaikutus keskiajalla ja uudella ajalla. Osa teoksen nykyisin tunnetusta sisällöstä on löydetty muista teoksista. Kaksi teksikohtaa on peräisin Lactantiuksen teoksesta Divinae institutiones ja yksi tekstikohta Macrobiuksen teoksesta Saturnalia.

Sisältö

»[L]uonto on luonut meidät jakamaan oikeuden keskenämme ja tekemään sen toinen toisillemme yhteiseksi. Tämä on se, mitä koko tässä keskustelussa haluan ymmärrettävän sillä, kun sanon oikeuden olevan luonnollista. [...] Sillä niille, joille luonto on suonut järjen, on samalla suotu myös oikea periaate, ja sen myötä laki, joka on oikea periaate käskyjen ja kieltojen antamisessa. Ja jos heille on suotu laki, on heille samalla suotu oikeus. Järki on suotu kaikille ihmisille, kaikille on siis suotu myös oikeus.»

Ciceron teos on muodoltaan dialogi eli keskustelu. Teoksesta on säilynyt kolme kirjaa, ja niistäkin kolmas katkeaa kesken. Säilyneiden katkelmien perusteella teoksessa on ollut kuitenkin vähintään viisi kirjaa. Jotkut tutkijat ovat ehdottaneet, että kirjoja olisi ollut alun perin kuusi samoin kuin Valtiosta-teoksessa. Erään teoksessa olevan viittauksen perusteella taas on ajateltu, että Cicero olisi suunnitellut teoksen kokonaispituudeksi kahdeksaa kirjaa.

Teoksessa keskustelevat Cicero itse; Ciceron ystävä, epikurolainen Titus Pomponius Atticus; sekä Ciceron veli Quintus Tullius Cicero. Cicero kirjoitti teoksen kuvitteelliseksi keskusteluksi hänen ja näiden oman aikansa henkilöiden välille, päin vastoin kuin teoksessa Valtiosta, jonka kuvitteellinen keskustelu oli sijoitettu menneisyyteen. Tapahtumapaikaksi hän valitsi kotikaupunkiinsa Arpinumiin. Keskustelu käydään yhtenä pitkänä kesäpäivänä ja sen aikana kävellään Liris-joen maisemissa. James E. G. Zetzel näkee teoksen Ciceron onnistuneimpana yrityksenä jäljitellä Platonin dialogien tyyliä, sillä keskustelu on siinä Ciceron muita dialogeja elävämpää ja luonnollisempaa.

Keskustelu kääntyy pian siihen, millaisia lakien tulisi olla. Cicero käyttää tätä pohjana esitelläkseen omia teorioitaan luonnollisesta laista ja yhteiskuntaryhmien välisestä sopusoinnusta. Samalla Cicero käsittelee uskonnollisia lakeja, ja esittää niiden palauttamista käytännössä kuningas Numa Pompiliuksen aikaisiksi laeiksi. Lopuksi Cicero esittää ehdotuksensa Rooman valtiomuodon uudistamiseksi. Hän hahmottelee teoksessa ihannevaltiolleen lait, jotka muistuttavat hyvin paljon Rooman tasavaltalaisajan lakeja, aivan samoin kuin teos Valtiosta oli kuvannut ihannevaltion vastaamaan paljolti tasavaltalaista Roomaa. Cicero arvostelee monissa kohdissa arkkivihollistaan Publius Clodius Pulcheria kuitenkaan tätä nimeltä mainitsematta.

Kirja I

Cicero ystävänsä Atticuksen ja veljensä Quintuksen kanssa huvilallaan Arpinumissa. Richard Wilson, 1771–1775.

Kirja I alkaa sillä, kun kolmikko lähtee kävelemään huvikseen Ciceron Arpinumissa sijainneen sukutilan läpi. He osuvat vanhalle tammelle, jonka legenda liittää kenraali ja konsuli Gaius Mariukseen. Tämä oli Ciceron tavoin kotoisin Arpinumista. Atticus kyseenalaistaa sen, onko puu todella sama. Quintus vastaa, että niin kauan kuin ihmiset muistavat paikan ja siihen liittyneet asiat, puu on olemassa, riippumatta siitä, onko todella sama puu säilynyt niin kauan. Tämä saa kolmikon keskustelemaan häilyvästä rajasta faktan ja tarujen välillä ajan historiankirjoituksessa. Cicero huomauttaa, että heidän aikanaankin monet kertomukset Rooman kuninkaista, kuten kertomus Numa Pompiliuksesta keskustelemassa vaimonsa Egerian pään kanssa, nähdään ennemmin taruina ja vertauksina kuin kuvauksina todellisista tapahtumista.

Atticus käyttää tilanteen hyväkseen yllyttääkseen Ciceroa kirjoittamaan tämän lupaaman teoksen Rooman historiasta, sanoen, että Cicero olisi pätevin tekemään sen, kun otetaan huomioon aiempien historiankirjoittajien puutteet. (Mikäli Cicero kirjoitti tällaisen teoksen, se ei ainakaan ole säilynyt nykyaikaan.) Cicero kuitenkin sanoo, että hänellä on kädet täynnä töitä oikeustapausten vaatiman lakien tutkimuksen kanssa. Näin päästään teoksen pääaiheeseen, lakeihin. Atticus pyytää Ciceroa laittamaan tietonsa hyötykäyttöön ja antamaan esityksen laeista samalla kun he kävelevät hänen tilansa läpi.

Cicero sanoo, että ”laki on luonnossa oleva ylin järki, joka käskee, mitä on tehtävä, ja kieltää päinvastaisen”. Näin siis ”järkevyys on laki, jonka olemukseen kuuluu käskeä tekemään oikein ja kieltää väärintekeminen”. Laki ei siis tarkoita pelkästään kirjoitettuja sääntöjä, vaan se on oleellinen osa ihmisenä olemista ja osa ihmisen sisintä. Hänen päätelmänsä asiasta kulkee seuraavasti: Ihmiset ovat korkeampien voimien tai voiman luomia (ja Cicero saa jopa epikurolaisen Atticuksenkin myöntämään, että jumalat osallistuvat ihmisten asioihin); tämä jumaluus on antanut ihmisille pienen osan omasta jumalallisuudestaan, mukaan lukien puhekyky, järki ja ajattelukyky; koska jumaluus on hyvä, ihmiset voivat oikealla järjenkäytöllä saavuttaa itsekin hyvyyden; ja tämä järjenkäyttö on sama kuin laki: se edistää hyvää ja kieltää pahan. Kun epäonnistumme tässä, se tapahtuu paheidemme, kuten nautinnonhalun, rahanhimon, vallanhimon ja muiden puutteiden vuoksi.

Kirja II

Kirjassa II Cicero esittää ehdotuksensa valtion uskonnollisiksi laeiksi. Hän katsoo, että uskonnolliset lait muodostavat kaiken lainsäädännön perustan. Cicero pitäytyy Rooman perinteiseen uskontoon.

Kirja alkaa sillä, että Cicero esittää näkemyksensä luonnollisesta laista. Kolmikko on päätynyt Fibrenius-joessa sijaitsevalle saarelle, missä he istuvat alas ja jatkavat keskusteluaan. Aluksi keskustellaan siitä, voiko henkilö pitää kahta paikkaa kotipaikkanaan; esimerkiksi voiko joku rakastaa kotinaan sekä Roomaa että Arpinumia. Ciceron mukaan ei pelkästään voi, vaan se on jopa luonnollista. Hän käyttää esimerkkinä Cato vanhempaa, joka oli kotoisin Tusculumista mutta sai Rooman kansalaisuuden. Cicero kuitenkin korostaa, että myöhemmän kansalaisuuden tulee mennä syntymäpaikan edelle.

Cicero aloittaa lakien käsittelyn sanomalla, ettei laki saa alkuaan ihmisistä. Ihmiset ovat vain suuremman viisauden työkaluja. Tämä suurempi viisaus voi jaetun moraalin kautta käskeä hyvään ja kieltää pahan. Cicero erottaa ikuiseen viisauteen perustuvan, hyvän ja pahan määrittävän lain ihmisten kirjoitetuista laeista. Ihmisten lait voivat olla hyviä tai pahoja riippuen siitä, ovatko ne yhteensopivia ikuisen lain kanssa. Ne ovat voimassa vain niin kauan kuin kansa noudattaa niitä ja valtio valvoo niitä. Luonnollinen laki sen sijaan ei tarvitse sitä, että se kirjoitetaan ylös tai että sitä valvotaan. Cicero mainitsee esimerkkinä tilanteen, jossa kuningas Lucius Tarquinius Superbuksen poika Sextus Tarquinius raiskasi Lucretian. Tuolloin Rooman laki ei vielä tuntenut raiskausta. Siitä huolimatta kansa tiesi, että tapahtunut rikkoi jaettua moraalia vastaan, ja seurasi Lucius Junius Brutusta tilanteen korjaamisessa. Huonot lait eivät ansaitse tulla kutsutuiksi laeiksi eivätkä niitä määräävät valtiot ansaitse valtion nimeä, aivan kuin kukaan järkevä ei kutsuisi valelääkäriä lääkäriksi tai tämän määräämiä rohtoja lääkkeiksi.

Ciceron näkemus, jonka mukaan lakien perustana on uskonnollinen usko, johtaa kolmikon käsittelemään seuraavaksi uskonnollisia lakeja. Ciceron kuvaamat uskonnolliset lait vaikuttavat noudattavan Rooman vanhoja uskonnollisia lakeja, jotka jo hänen aikanaan olivat muinaisia. Näihin kuuluvat muun muassa puolimyyttisen kuningas Numa Pompiliuksen lait sekä kahdentoista taulun lait. Samalla huomautetaan, että uskonnollisilla laeilla on usein henkisen lisäksi myös käytännöllinen tarkoitusperä. Esimerkiksi lait, jotka kieltävät hautaamisen ihmisasutusten lähelle, estävät samalla hautarovioiden tulen leviämisen asutuksiin.

Uskonnollisesta laista jatketaan suoraan maallisiin lakeihin, sillä Cicero ilmoittaa tavoitteekseen käsitellä kaikki lait yhden päivän keskustelun aikana, aivan samoin kuin Platon oli tehnyt omassa teoksessaan.

Kirja III

Kirjassa III Cicero esittää ehdotuksensa valtiomuodoksi ja virkamiehiä koskeviksi laeiksi. Ciceron mukaan valtiomuodon tulee kaikin tavoin tähdätä siihen, että valtiota johdetaan oikein eikä väärämielisesti. Hänen esittämänsä valtiomuoto on näennäisesti demokraattinen, mutta silti monella tavoin aristokraattinen, sillä sitä johtaa senaatissa istuva parhaimmisto, jolla on järkeä, oikeustajua ja ylevää näkemystä. Lait perustuvat jälleen luonnonoikeuteen sekä Rooman kahdentoista taulun lakeihin. Ciceron lakien peruspiirteet ovat seuraavat:

Oikeusjärjestelmä

Cicero katsoi, että hänen aikansa oikeusistuinten toimintaan oli liian helppoa vaikuttaa lahjuksilla tai häikäilemättömyydellä. Siksi hän halusi palauttaa oikeuden takaisin kansan käsiin. Tapauksissa, joissa rangaistus oli kuolema tai maastakarkotus, tuomitsisi comitia centuriata, kun taas muissa tapauksissa oikeutta jakaisi concilium plebis. Oikeuden istuntoja johtaisi edelleen viranomainen, kuten preettori tai jopa konsuli. Sama viranomainen pitäisi huolen rangaistuksen täytäntöönpanosta. Siviilioikeudenkäynneissä tuomioista olisi valitusoikeus, mutta sotaretkien aikana oikeutta ei olisi.

Senaatti

Ciceron laeissa senaatti ei olisi enää pelkkä neuvoa antava elin, vaan sillä olisi todellista lainsäädäntövaltaa, ja sen päätökset olisivat sitovia. Senaatin jäsenyyteen olisivat oikeutettuja kaikki aiemmat viranhaltijat. Ciceron tekemä muutos vaikuttaa lisäävän demokratiaa, mutta Cicero puolustaa tätä sanomalla, että puoliaristokraattinen senaatti toimisi vastavoimana demokraattiselle kansankokoukselle. Lisäksi Cicero ehdottaa, että kensorit poistaisivat viroista väärinkäytöksiin syyllistyneet. Senaattia rangaistaisiin esimerkiksi ahneudesta, koska muutoin sellainen leviäisi koko kansaan. Kahdella konsulilla, preettorilla, diktaattorilla, tribuuneilla ja muilla vastaavilla viranhaltijoilla olisi oikeus olla läsnä senaatin kokoontumisissa.

Viranhaltijat

Ciceron järjestelmä säilyttäisi (hänen yleisen konservatiivisuutensa mukaisesti) roomalaisen yhteiskunnan perusrakenteen. Uudistusten tarkoituksena on lähinnä estää yhteiskunnan rappeutuminen. Ciceron tasavallan viranhaltijoita olisivat:

• Kvestorit, joiden virka säilyisi samanlaisena kuin ennenkin, mutta virka ei enää olisi ensimmäinen askel roomalaisella virkamiesuralla, jota kutsuttiin nimellä cursus honorum.
• Uusi virka, joka olisi vastuussa vankien turvallisuudesta ja tuomioiden täytäntöönpanosta. Päämääränä oli mahdollisesti triumviri capitales -viran muuttaminen tehtäväksi, jonka haltija valitaan äänestyksellä.
• Rahanlyöjät, triumviri monetales -viran uudistus.
• Decemviri stlitibus iudicandis -viran laajennos, johon kuuluisi muitakin tehtäviä kuin tuomitseminen kansalaisuus- ja vapaus/orjuus-tapauksissa. Cicero ei kuitenkaan täsmennä asiaa.
• Ediilit, joiden vastuulla olisivat edelleen julkiset työt ja hyvinvointi. Ciceron mallissa tämä virka toimisi cursus honorumin ensimmäisenä askeleena.
• Kensorit, joilla olisi edelleen perinteiset tehtävänsä eli väestönlaskennan suorittaminen sekä senaatin jäsenten kelpoisuuden varmistaminen. Cicero uudisti tehtävän äänestyksellä valituksi sekä poisti vaatimuksen, että kensoreiden piti olla aiemmin toiminut konsulina. Kensoreiden tehtävänä olisi myös lakien tulkitseminen. Viranhaltijoiden virkakauden päättyessä näiden tulisi antaa selonteko toimistaan kensoreille, jonka jälkeen kensorit tekisivät päätöksen siitä, onko henkilöllä oikeus jatkaa senaatin jäsenenä.
• Preettori, jonka vastuulla olisivat siviilioikeusjutut ja muut siviilitapaukset. Hänen alaisuudessaan olisi samoin valtuuksin toimivia avustajia, jotka senaatti ja kansankokous nimittäisivät.
• Kaksi konsulia, joilla olisi jaettu kuninkaisiin palautuva valta, olisivat edelleen kaiken huipulla.
• Diktaattori. Hätätilassa senaatti voisi nimittää diktaattorin, jolla olisi rajoittamaton valta kuuden kuukauden ajan. Diktaattori valitsisi ratsuväestä vastaavan upseerin magister equitum, joka toimisi myös preettorina.
• Kansantribuunit, joilla olisi edelleen veto-oikeus ja jotka nauttisivat edelleen koskemattomuutta. Näillä olisi oikeus osallistua senaatin istuntoihin. Quintus vastustaa kansantribuunien oikeuksien säilyttämistä ennallaan, sillä katsoo näiden olevan valtiota epävakauttava voima. Siksi hän ehdottaa näiden oikeuksien rajoittamista Sullan lakien mukaisesti. Cicero kuitenkin katsoo, että vaikka kansantribuuneilla onkin liikaa valtaa, kansan valta ilman näitä johtajia olisi vielä väkivaltaisempaa.

Kaikkiin näihin tehtäviin valittaisiin viranhaltijat vuodeksi, lukuun ottamatta kensoreita, joiden kausi kestäisi viisi vuotta, sekä diktaattoria, jonka kausi olisi rajoitettu kuuteen kuukauteen. Kenelläkään ei olisi oikeutta toimia samassa virassa kahdesti kymmenen vuoden jaksolla. Kaikkien virkojen ikärajat säilyisivät samoina kuin ne olivat siihenkin saakka olleet.

Jos kumpikin konsuli tai diktaattori kuolee tai jättää viran, kaikki muut viranhaltijat kvestorista ylöspäin poistetaan virasta. Tällöin senaatti nimittää interrexin järjestämään uudet vaalit mahdollisimman pian.

Kansankokoukset

Kansankokoukset olisivat myös lakiasäätäviä elimiä. Niiden tuli olla vapaita väkivallasta. Sekä senaatissa että kansankokouksessa ylimmällä paikalla olevalla viranomaisella olisi veto-oikeus päätöksiin.

Äänestäminen ja lait

Äänestykset olisivat avoimia, jotta petokset voitaisiin heti havaita, minkä tarkoituksena oli estää Ciceron ajalle yleinen lahjominen. Samalla Ciceron malli oli myös elitistinen: hän katsoi, että valtaa pitävien ylempien luokkien tulee tietää, miten kansa äänestää; kun taas tavallinen kansa voi näin ottaa mallia siitä, miten ylemmät luokat äänestävät.

Mikään laki ei saanut kohdistua pelkästään yhteen henkilöön. Tämä oli selvästi vastaus Clodiukselle, joka oli vuonna 58 eaa. vaatinut Cicerolle maastakarkotusta vaatimalla lakia, jonka mukaan kaikki sellaiset viranomaiset oli karkotettava, jotka olivat toteuttaneet kuolemantuomion ilman kansankokouksen päätöstä – Cicero oli tehnyt juuri näin Catilinan salaliiton tapauksessa.

Viranomainen ei voinut toteuttaa kuolemantuomiota tai kansalaisoikeuksien poistoa ilman comitia centuriatan suorittamaa äänestystä. Lahjomisesta ja lahjusten vastaanottamisesta rangaistaan ankarasti. Lait kirjoitettaisiin virallisesti ylös, mistä oli Ciceron mielestä lipsuttu.

Auguurit

Ciceron mukaan valtion oikeudenmukaisuutta valvovat viime kädessä auguurit, jotka tulkitsevat enteitä valtion parhaaksi, ja joille johtavien virkamiesten tulee osoittaa kuuliaisuutta: ”Hyvän auguurin tulee muistaa, että hänen on oltava käytettävissä valtion kohtalon hetkinä, että hänet on nimitetty suurimman ja parhaimman Juppiterin neuvonantajaksi ja apulaiseksi [...] ja että määrätyt taivaan alueet on uskottu hänen huostaansa, jotta hän niiden avulla voisi usein auttaa valtiota.” Myös Cicerolla itsellään oli auguurin virka.

Käsikirjoitus katkeaa kesken sen jälkeen, kun Cicero ja Quintus keskustelevat kansalaisten ja virkamiesten oikeuksista.

Kirjallisuutta

Suomennos

• Cicero: Laeista. (De legibus.) Suomentanut ja selittävällä nimihakemistolla varustanut Veli-Matti Rissanen. Helsinki: WSOY, 2004. 9501-0-29140-4.

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia

• Cicero: Volume XVI: On the Republic. On the Laws. Loeb Classical Library 213. Translated by Clinton W. Keyes. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1928. ISBN 9780674992351. Latinankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
• Cicero, Marcus Tullius: On the Commonwealth and On the Laws. Cambridge Texts in the History of Political Thought. Edited by James E. G. Zetzel. Cambridge University Press, 1999. ISBN 0521459591.
• Cicero, Marcus Tullius: "On the Republic" and "On the Laws". Translated by David Fott. Introduction and notes by David Fott. Agora Editions. Cornell University Press, 2013. ISBN 978-0-8014-5223-9.

Muuta kirjallisuutta

• Dyck, Andrew Roy: A Commentary on Cicero, De Legibus. University of Michigan Press, 2004. ISBN 0472113240.

Aiheesta muualla

• M. Tulli Ciceronis De legibus libri tres. The Latin Library. (latinaksi)
• Cicero, Marcus Tullius: On the Laws. (englanniksi)
• Cicero, Marcus Tullius: On the Laws. Public Domain Audiobook. (englanniksi)