Laax (saksaa, virallisesti paikallisella sursilvanin murteella retoromaaniksi Lags) on kunta Sveitsissä Graubündenin kantonissa Surselvan hallintoalueella. Siellä on asukkaita vajaat kaksi tuhatta.

Laax
Lags
Laax etelän puolelta nähtynä.
Laax etelän puolelta nähtynä.
vaakuna
vaakuna

Laax

Koordinaatit: 46°48′N, 9°15′E

Valtio  Sveitsi
Kantoni Graubünden
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 31,68[1] km²
Korkeus 805–3 028 m
Väkiluku (31.12.2016)  (vakinaiset asukkaat) 1 725[2]
 – Väestötiheys 54 as./km²









Sijainti muokkaa

Laax sijaitsee Reinin yhden alkujoen, Vorderrheinin laakson pohjoisrinteellä, Ual da Mulin -joen varrella. Laaxin kylä sijaitsee noin 1 000 metrin korkeudessa. Laaxin korkein kohta on Glarusin Alpeilla sijaitseva Bündner Vorab (3 028 m mpy.).

Laaxin naapurikuntia ovat Glarus Süd pohjoisessa, Flims idässä, Sagogn etelässä ja Falera lännessä.

Talous muokkaa

Laaxin pääelinkeino on matkailu. Siellä on ollut hotelli vuodesta 1880 ja hiihtohissejä 1960-luvulta alkaen.[3].

Laaxissa sekä naapurikuntien Flimsin ja Faleran alueella toimii yksi Sveitsin isoimmista talviurheilukeskuksista, LAAX, jonka omistaa pörssinoteerattu Weisse Arena Gruppe -yhtiö. Alueella on muun muassa 224 kilometriä laskettelurinteitä ja neljä snow parkia.[4] Laaxissa on pidetty muun muassa lumilautailun maailmancupkilpailu vuonna 2016–2017.

Lähteet muokkaa

  • National map: swisstopo (Sveitsin valtion julkinen karttapalvelu) map.geo.admin.ch. Wabern: Bundesamt für Landestopografie swisstopo. (saksaksi), (ranskaksi), (italiaksi), (retoromaaniksi), (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. Arealstatistik Land Cover - Gemeinden nach 27 Grundkategorien (Excel) Arealstatistik 2004/09. 24.11.2016. Neuchâtel: Bundesamt für Statistik (BFS). Viitattu 16.11.2017. (saksaksi), (ranskaksi)
  2. Bilanz der ständigen Wohnbevölkerung nach Bezirken und Gemeinden, 1991-2016 (Excel) 30.8.2017. Neuchâtel: Bundesamt für Statistik (BFS). Viitattu 16.11.2017. (saksaksi)
  3. Bundi, Martin: Laax (Gemeinde) (Sveitsin historiallisen tietosanakirjan artikkeli) Historisches Lexikon der Schweiz (HLS). 5.11.2007. Bern: Stiftung HLS. Viitattu 16.11.2017. (saksaksi), (ranskaksi), (italiaksi)
  4. LAAX, Flims-Laax-Falera (Matkailukeskuksen verkkosivut) laax.com. Viitattu 16.11.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa