Kymlingen metroasema

Kymlinge on niin sanottu haamuasema Tukholman Tunnelbanan Sinisellä linjalla Hallonbergenin ja Kistan välillä, Sundbybergin kunnassa. Käytössä se ei ole ollut koskaan, vaikka se on valmistunut – joskin se jätettiin viimeistelemättä.[1][2]

Kymlinge
Metroaseman eteläpäätyä
Metroaseman eteläpäätyä
Perustiedot
Sijainti 59°23′40″N, 17°57′54″E
Paikkakunta Ruotsi Sundbyberg
Avattu ei
Rakenne
Tyyppi betonikannen alla
Laituriraiteita 2

Kistan eteläpuolisille alueille suunniteltiin 1970-luvulla lähiötä kerrostaloille ja Tukholman keskustasta pois siirtyville julkishallinnon virastoille ja laitoksille. Myöhemmin valtiolliset keskusvirastot päätettiin hajasijoittaa kokonaan pois Tukholmasta Ruotsin muihin osiin. Vaikka hanke kaupunginosasta raukesi, aseman rakennustyöt oli ehditty jo aloittaa. Varmuuden vuoksi asema rakennettiin mahdollista tulevaa tarvetta varten. Lippuhallia, liukuportaita tai hissejä ei kuitenkaan rakennettu.

Alueen tulevaisuutta ja aseman mahdollista kunnostamista on pohdittu 2000-luvun alussa.

Autio asema on kiinnostanut monia, se on esimerkiksi suosittu kohde urbaanille löytöretkeilylle. Asemalaiturin alapuolinen tila on ollut monen ravetapahtuman paikkana. Kymlingen haamuasemasta kerrotaan urbaaneja legendoja, jotka ovat levinneet etenkin televisiosarjojen välityksellä. Eräs näistä on väitetty Silverpilen-aavejuna. Kymlingen asemalla on aaveaseman maine, sillä ihmiset sanovat, että vain kuolleet poistuvat junasta Kymlingessä.

Lähteet muokkaa

  1. Robert Schwandl: Stockholm T-Bana UrbanRail.Net. Arkistoitu 2.6.2011. Viitattu 29.9.2008. (englanniksi)
  2. Tunnelbanans historia Veolia Transport. Viitattu 29.9.2008. (ruotsiksi)[vanhentunut linkki]
Tämä joukkoliikenteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.