Kyllikki Väre
Elli Kyllikki Väre (13. maaliskuuta 1912 Vaasa – 2. tammikuuta 1951 Helsinki) oli suomalainen elokuva- ja teatterinäyttelijä. Väre teki näyttämöuransa Suomen Kansallisteatterissa, johon hänellä oli kiinnitys 1932–1947. Hän oli näyttelijä Esko Salmisen äiti.
| Kyllikki Väre | |
|---|---|
.jpg) Kyllikki Väre vuonna 1941. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Elli Kyllikki Väre |
| Syntynyt | 13. maaliskuuta 1912 Vaasa |
| Kuollut | 2. tammikuuta 1951 (38 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | näyttelijä |
| Puoliso |
Unto Salminen ( 1938; 1972) |
| Lapset | Esko Salminen |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1932–1950 |
| Palkinnot | |
|
Parhaan naissivuosan Jussi-palkinto |
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Ura muokkaa
Kyllikki Väreen vanhemmat olivat Osuuskaupan johtaja Jalmari Väre ja Alina Koski. Hän muutti Helsinkiin 16-vuotiaana opiskelemaan Suomen Näyttämöopistoon. Kaksivuotisen koulun jälkeen vuonna 1932 Väre sai kiinnityksen Suomen Kansallisteatteriin. Hän teki siellä 1930-luvulta alkaen isoja ja kiitettyjä rooleja, kuten Regina von Emmeritz sekä Katharina Shakespearen näytelmässä Kuinka äkäpussi kesytetään.[1]
Väre palkittiin 1944 parhaan naissivuosan Jussi-palkinnolla elokuvista Herra ja ylhäisyys sekä Vaivaisukon morsian.[2] Hän näytteli kaikkiaan noin 20:ssä elokuvassa, useimmiten Suomen Filmiteollisuuden tuotannoissa verevien naisten ja palvelijattarien sivurooleissa. Hänen ainoa varsinainen naispääosansa oli draamaelokuvassa Suviyön salaisuus (1945).[1]
Keväällä 1947 Kansallisteatteri ei 15 vuoden jälkeen enää uusinut Väreen sopimusta. Vaikka hän oli saanut ylistäviä kritiikkejä, teatterin johto moitti häntä muun muassa ”epäselvästä puheesta” ja ”artikulaation sameudesta”. Väreeseen kohdistui myös sodanjälkeinen naisiin kohdistunut kaksinaismoralismi, ja häntä moitittiin esimerkiksi ”vulgääristä käytöksestä” ja siitä, ettei hän ollut ”muuttanut elämänsävyään”. Erottaminen sai aluksi vastustusta, mutta lopulta myös näyttelijäyhdistys oli puoltavalla kannalla. Väre otti erottamisen raskaasti, eikä elämänsä lopulla enää näytellyt muissa teattereissa.[3]
Yksityiselämä muokkaa
Teatteriuransa alussa Väre oli tutustunut kollegaansa Unto Salmiseen, joka kiinnitettiin Kansallisteatteriin samoihin aikoihin. He avioituivat pitkän seurustelun jälkeen vuonna 1938. Teatterissa he esiintyivät yhdessä esimerkiksi näytelmissä Onni alkaa huomenna ja Itsevaltiaan kuolema.[3] Samassa teatterissa oli kiinnitettynä Tauno Palo, joka myös oli tuolloin naimisissa. Väreellä oli Palon kanssa rakkaussuhde 1940-luvulla, ja Väreen poika, vuonna 1940 syntynyt näyttelijä Esko Salminen sai alkunsa nimenomaan tästä suhteesta.[4] Jatkosodan suurpommitusten aikana vuonna 1944 Väre sairastui, mutta matkusti siitä huolimatta Eskon kanssa sotaa pakoon Kauhavalle.[5]
Kansallisteatterista erottamisella ja siihen liittyneellä häpeällä oli huono vaikutus Väreen psyykkiseen hyvinvointiin, ja hän kuoli äkillisesti aivoverenvuotoon vain 38-vuotiaana.[3]
Filmografia muokkaa
| Vuosi | Elokuva | Rooli |
|---|---|---|
| 1937 | Juha | kesätyttö |
| Kuriton sukupolvi | Veera | |
| 1939 | Jumalan tuomio | ylioppilas Karin Berger |
| 1940 | Runon kuningas ja muuttolintu | Amanda Björkstén |
| Lapseni on minun | Tiina, pyykkäri | |
| 1942 | Onni pyörii | Mimmi |
| Avioliittoyhtiö | Vera Broms | |
| August järjestää kaiken | Inga, Visapään ystävätär | |
| 1943 | Tuomari Martta | Hento Kunttu, Karstan kotiapulainen |
| 1944 | Vaivaisukon morsian | Torpan-Mari |
| Herra ja ylhäisyys | Lola, kenraali Cabezan palvelijatar | |
| 1945 | Suviyön salaisuus | Ulla-Maija Eirtola |
| Kyläraittien kuningas | Tarilan Eeva | |
| 1946 | Nuoruus sumussa | Elli |
| Menneisyyden varjo | Saara Reims | |
| 1947 | Särkelä itte | Margit Grankvist |
| Pimeänpirtin hävitys | Loviisa | |
| 1949 | Katupeilin takana | ylioppilas Elma Lindgren |
| 1950 | Maija löytää sävelen | Parfyymi-Anna |
| Härmästä poikia kymmenen | Maija, Pouttulan piika |
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Rytkönen, Sisko: Kyllikki Väre Elonetissä Elonet. 8.4.2014. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 25.4.2022.
- ↑ Terttula, Eugen: ”Jussi-patsaan saajat 1944–50”, Mitä Missä Milloin 1952, s. 334. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1951.
- ↑ a b c Alanko, Iina: Näyttelijälegenda Esko Salminen: Vanhempieni traaginen kohtalo rikkoi minut (maksullinen artikkeli) Kotiliesi. 15.3.2022. Otavamedia. Viitattu 25.4.2022.
- ↑ Pöllänen, Kirsi: Tauno Palo salasi isyyden viimeiseen asti! Teatterimaailman ikiliikkuja Esko Salminen täyttää 80 vuotta Seiska. 12.10.2020. Viitattu 25.4.2022.
- ↑ Mettänen, Heli: Sota nosti Esko Salmisen, 81, traagiset lapsuusmuistot pintaan Iltalehti. 24.4.2022. Viitattu 25.4.2022.