Kuolintodistus
Kuolintodistus on kuolemansyyn selvityksen tehneen lääkärin kirjoittama asiakirja, jolla osoitetaan, että kuolinsyyn selvitys on saatettu loppuun. Kuolintodistuksessa ilmoitetaan todettu kuolinsyy ja sen luokka, ja annetaan lupa ruumiin hautaamista tai lääketieteellistä käyttöä varten.[1] Suomi liittyi vuonna 1936 kuolemansyyn selvittämistä koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen, joka velvoittaa tekemään lääketieteellisen kuolintodistuksen jokaisesta vainajasta.[2] Mikäli kuolinsyyn selvittäminen viivästyy, tehdään ilmoitus väestörekisteriin ja hautauslupa voidaan kuitenkin antaa välittömästi.[3]
Kuolintodistus Suomessa muokkaa
Kuolintodistuksen laatii yleensä vainajaa viimeksi hoitanut lääkäri tai oikeuslääketieteellisessä kuolemansyyn selvittämisessä tapauksen selvittänyt oikeuslääkäri. Kuolleena syntyneestä lapsesta ja/tai lapsesta, joka on kuollut alle 28 vuorokauden ikäisenä, kuolintodistuksen laatii äitiä tai synnytystä hoitanut lääkäri. Kuolintodistuspohjia on käytössä kaksi erilaista: kuolintodistus 28 vrk:n ikäisestä tai vanhemmasta ja kuolintodistus alle 28 vrk:n ikäisestä tai kuolleena syntyneestä.[4]
Keskeisenä osana suomalaista kuolintodistusta on kohta, jonka nimi on tapahtumatiedot. Tapahtumatietoihin kirjoitetaan lyhyt kuvaileva selvitys kuolemaan johtaneista tapahtumista. Suomessa tapahtumatiedot on kirjoitettu jokaisesta vainajasta vuodesta 1987. Muualla maailmassa tapahtumatiedot kirjoitetaan ainoastaan muissa kuin tautikuolemissa.[5]
Kuolintodistus on rakenteeltaan seuraavanlainen:[4]
- Diagnoosit ja tapahtumatiedot sisältävä varsinainen kuolintodistus
- Liiteet:
- Lupa hautaamiseen
- Ilmoitus kuolemasta väestötietojärjestelmään
- Ilmoitus Kansaneläkelaitokselle kuolleena syntyneestä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oikeuslääkärit tarkistavat jokaisen kuolintodistuksen, ja tarvittaessa ne palautetaan korjattavaksi todistuksen laatineelle lääkärille.[6] Vastaavaa kuolintodistusten tarkistuskäytäntöä ei ole muualla maailmassa.[5] Suomessa kuolintodistuksista palautetaan virheiden vuoksi korjattavaksi vajaa viidennes. Yleisiä virheitä ovat kuolinsyyketjun epäjohdonmukaisuudet.[7]
Suomalaisten kuolintodistukset säilytetään Tilastokeskuksen arkistossa. Sinne talletetut todistukset ovat saatavissa lähiomaisille, eläkelaitoksille, viranomaiskäyttöön tai tieteellistä tutkimusta varten.[8]
Lähteet muokkaa
- ↑ Laaksonen, Hannu: Kuolemansyyn selvittäminen Therapiafennica.fi. Viitattu 21.6.2010.
- ↑ Jenni Viinikka: Dramaattinen preesens ja kuolintodistuksen tapahtumatietojen kieli. Duodecim, 2013. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Kuolemansyyn selvittäminen Valvira. Arkistoitu 23.8.2010. Viitattu 21.6.2010.
- ↑ a b Kuolintodistus - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 3.7.2018. [vanhentunut linkki]
- ↑ a b Jenni Viinikka: Kuoleman kielissä, s. 13. pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, 2011. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.6.2019).
- ↑ Kuolintodistusten tarkastaminen - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Arkistoitu 7.9.2020. Viitattu 3.7.2018.
- ↑ TS: Kuolintodistuksissa paljon virheitä Yle Uutiset. 14.2.2011. Viitattu 16.6.2019.
- ↑ Kuolintodistusarkisto 11.2.2008. Tilastokeskus. Viitattu 21.6.2010.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kuolintodistus Wikimedia Commonsissa
