Kuoleman puutarha
Kuoleman puutarha on taidemaalari Hugo Simbergin maalausaihe, josta on olemassa useita versioita eri tekotavoin toteutettuina. Teos kuvaa Simbergin näkemyksiä kuolemanjälkeisestä elämästä, jossa valtaa eivät pidä enkelit vaan luurangot, jotka hoitavat taivaallista puutarhaa hellästi ja odottavat paikalle saapuvaksi lisää ”puutarhureita”. Kasvit, joita luurangot hoitavat, ovat hentoja ja haaleavärisiä ja luurangot ovat itse pukeutuneet pitkiin mustiin kaapuihin. Näky liittyy vanhaan, viimeistään keskiajalla syntyneeseen perinteeseen, jossa kuviteltiin kuolleiden nukkuvan kukkivassa puutarhassa.[1] Simbergin tunnetuin versio aiheesta on Tampereen tuomiokirkossa sijaitseva fresko, joka valmistui vuonna 1906.
| Kuoleman puutarha | |
|---|---|
 |
|
| Nimi | Kuoleman puutarha |
| Tekijä | Hugo Simberg |
| Valmistumisvuosi | 1906 |
| Taiteenlaji | maalaustaide |
| Korkeus | 180 cm |
| Leveys | 230 cm |
| Sijainti | Tampereen tuomiokirkko |
| Paikkakunta | Tampere |
Versiot muokkaa
Kuoleman puutarhat olivat Simbergin lempiaiheita, ja ne on toteutettu vuosina 1896–1906.[1] Simberg teki aiheesta vesiväri- ja guassimaalauksen paperille vuonna 1896, sen koko on 15,8 x 17,5 cm, ja se on liimattu etsauspaperille.[2] Vuodelta 1897 on viivasyövytys chine collé -tekniikalla, ja se on kooltaan 11,8 x 15,5 cm.[3] Viivasyövytyksestä on myös jälkivedos, jonka teki taidegraafikko Juho Karjalainen vuosina 1986–1987.[4]
Simberg teki myös ajoittamattoman piirustuksen, joka on tehty tasapaksulla viivalla lyijykynäpiirustuksena. Se on luonnos Tampereen tuomiokirkkoon tehtyä freskoa varten, ja sen mitat ovat 40 x 51,5 cm.[5]
Tampereen tuomiokirkon pohjoislehterin alla, lähellä saarnastuolia on Kuoleman puutarha-aiheinen fresko. Kirkossa on myös muita Simbergin freskoja vuosilta 1905–1906. Kirkkoon sijoitettuna Simbergin esitystä voi pitää arkana muistutuksena kuolemasta.[1] Teoksessa on paljon yhteistä keskiajan katolisten kuolemantanssi-maalausten kanssa, minkä takia sen sijoittamista luterilaiseen kirkkoon arvosteltiin.[6][7]
Fresko tuli Aamulehden lukijoiden äänestyksessä Suomen parhaaksi taideteokseksi vuonna 2005.[8]
Tulkintoja muokkaa
Simbergin kuvissa seikkaileva kuoleman hahmo on hieman pieneksi käyneeseen mustaan pukuun pukeutunut luuranko, joka tulee kuin anteeksipyydellen toteuttamaan ikävää tehtäväänsä.[9]
Paula Kivinen kuvaa aihetta seuraavasti:
»Puutarhassa nöyrät kuolemahahmot kamppailevat vaikeita olosuhteita vastaan. Maisema niiden puutarhan ympärillä on palanut hiekankeltaiseksi, se on kuivaa ja karua. Vaalitut kukat kasvavat eksoottisiin muotoihin, hitaasti, jatkuvaa huolenpitoa vaatien. Mustiin puetut hahmot rakastavat hoidokkejaan. Puutarha on paikka, jossa kuolema saa toteuttaa hellyyden tunteitaan. Kuoleman puutarhan voidaan katsoa kuvaavan rakkauden kohteiden mahdottomuutta; ehkä kukat ovat hentoja ja hauraita siksi etteivät ne kestä kuoleman rakkautta. Rakkaudella on kahdet kasvot: toiset niistä ovat tuhon kasvot.[1]»
Simberg näki elämän kiertokulkuna, jossa kuolemakin valmisti uuteen elämään. Se oli kuin pitkä talviuni, jonka kevätaurinko ja heräävä luonto kerta toisensa jälkeen kukistivat. Saadessaan oman puheenvuoronsa pelottavista ja ikävistä asioista tulikin vähemmän pelottavia ja helpommin ymmärrettäviä.[9]
»Kuvassa on paljon ristiriitaisuuksia. Vaikka kuvattavat henkilöt ja asiat ovat kylmiä ja karuja, huokuu kuvasta kuitenkin tietynlaista lämpöä ja rakkautta. Myös teoksen värit ovat synkän ankeita, mutta samalla lämpimän lempeitä. -- Teos pyrkii vaikuttamaan katsojaan antamalla kuoleman jälkeisestä elämästä vähemmän pelottavan kuvan. Luurankojen inhimillisyys ja ihmisyys kuvastavat kuoleman tavallisuutta ja elämän raadollisuutta. Teos siis yrittää muuttaa ihmisten asenteita kuolemaa ja sen pelkoa kohtaan.[10]»
Simbergin mukaan luurangot ovat kuoleman auttajia ja kasvit sekä kukat ihmisten sieluja.[11] Ajatus ei ole Raamatusta, joten se oli ristiriitainen. Kaikki eivät sitä hyväksyneet, mutta monet näkivät sen keinona ymmärtää kuolemaa paremmin. Ehkä taiteilija yritti sanoa, että kuolema ei välttämättä ole vihollinen, se voi olla ystävä, ja siksi sitä ei tarvitse pelätä.[12]
Maalauksessa voi nähdä myös huumoria ja ironiaa, ja koko ajatus kuolemasta voi näyttää vähän hassunkuriselta.[7]
Lähteet muokkaa
- Tampere sanoin ja kuvin - Kaupungin rakennuksia - Tuomiokirkko - Koristelu - Hugo Simberg 2005. Tampereen kaupunki. Viitattu 20. lokakuuta 2007.
- Kivinen, Paula: Tampereen Tuomiokirkko. Porvoo: Wsoy, 1986.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d Paula Kivinen: Koristelu - Hugo Simberg Tampereen kaupunki. Viitattu 14.1.2011.
- ↑ Simberg, Hugo, Kuoleman puutarha, 1896 Taidekokoelmat. Valtion taidemuseo. Viitattu 14.1.2011. [vanhentunut linkki]
- ↑ Simberg, Hugo, Kuoleman puutarha, 1897 Taidekokoelmat. Valtion taidemuseo. Viitattu 14.1.2011. [vanhentunut linkki]
- ↑ Simberg, Hugo, taidegraafikko Juho Karjalainen Kuoleman puutarha, 1897, vedos 1986/87 Taidekokoelmat. Valtion taidemuseo. Viitattu 14.1.2011. [vanhentunut linkki]
- ↑ Simberg, Hugo, Kuoleman puutarha, luonnos Tampereen tuomiokirkon freskoa varten Taidekokoelmat. Valtion taidemuseo. Viitattu 14.1.2011. [vanhentunut linkki]
- ↑ Simo Holopainen: Simbergin ja Enckellin taideteokset Koskesta voimaa. Viitattu 30.3.2020.
- ↑ a b Elisa Valtonen: The History, Art and Architecture of Tampere Cathedral, The Garden of Death (Finnish Institutions Research Paper) uta.fi. 2004. Viitattu 14.1.2011. (englanniksi)
- ↑ Aamulehden lukijat: Simberg on paras Helsingin Sanomat. 11.7.2005. Arkistoitu 18.11.2011. Viitattu 14.1.2011.
- ↑ a b Hugo Simberg, Peikkojen polulta enkelten maahan Kultakausi. Arkistoitu 12.8.2011. Viitattu 14.1.2011.
- ↑ Pitkänen, Laura: Rakastavat luurangotkin peda.net. 3.4.2001. Arkistoitu 7.11.2011. Viitattu 14.1.2011.
- ↑ Kivinen, 106
- ↑ Kivinen, 105