Kuninkaan hologrammi

vuonna 2016 ensi-iltansa saanut Tom Tykwer elokuva

Kuninkaan hologrammi (A Hologram for the King) on Tom Tykwerin ohjaama kansainvälinen yhteistuotantoelokuva vuodelta 2016. Ohjaaja on sovittanut käsikirjoituksen Dave Eggersin romaanista.

Kuninkaan hologrammi
A Hologram for the King
Ohjaaja Tom Tykwer
Käsikirjoittaja Tom Tykwer
Perustuu Dave Eggersin romaaniin
Tuottaja
Säveltäjä
Kuvaaja Frank Griebe
Leikkaaja Alexander Berner
Tuotantosuunnittelija Uli Hanisch
Pukusuunnittelija Pierre-Yves Gayraud
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Saksa
Meksiko
Ranska
Yhdistynyt kuningaskunta
Levittäjä Lucky Red Distribuzione
Ensi-ilta 2016
Kesto 98 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Juoni muokkaa

Draamakomediassa Tom Hanks esittää ikääntynyttä liikemiestä Alan Claytä. Elokuvan alussa Alan esittelee tilanteensa fantasiatyylisessä kohtauksessa, laulaen Talking Heads -yhtyeen kappaletta ”Once in a Lifetime”: avioero tuli, omaisuus meni ja hänen pitäisi tehdä rahaa pystyäkseen maksamaan tyttärensä college-opinnot. Mies lähetetään Saudi-Arabiaan myymään maan kuninkaalle uutta hologrammitekniikkaan perustuvaa it-ratkaisua, mutta perillä hän joutuu turhautumaan hitaaseen päätöksentekokulttuuriin ja lupausten pettämiseen. Hän ei pääse tapaamaan juuri ketään sovituista yhteyshenkilöistä, kuninkaasta puhumattakaan. Hänen paikallisia kontaktejaan ovat autonkuljettaja, Alabamassa opiskellut Yussuf (Alexander Black) ja naislääkäri Zahra (Sarita Choudhury), joka leikkaa häneltä kasvaimen. Lopulta tuotteen esittely kuninkaalle onnistuu, mutta vaikuttaa siltä että kauppa on jo ennalta sovittu tehtäväksi kiinalaisten kanssa. Hoitokäyntien myötä Alan ja itsekin juuri eronnut Zahra rakastuvat ja Alan päättää jäädä maahan työskentelemään kiinteistönvälittäjänä kustantaakseen tyttärensä opinnot.

Rooleissa muokkaa

 Tom Hanks  Alan Clay  
 Alexander Black  Yousef  
 Sarita Choudhury  Zahra  
 David Menkin  Brad  
 Tom Skerritt  Ron  
 Ben Whishaw  Dave  
 Tracey Fairaway  Kit, Alanin tytär  
 Sidse Babett Knudsen  Hanne  

Tuotanto muokkaa

Elokuvan tarina tapahtuu Saudi-Arabiassa, mutta valtaosin se on kuvattu Marokossa ja Saksassa keväällä 2014[1].

Vastaanotto muokkaa

Film-O-Holic.com
Emmi Koivumäki
     
Helsingin Sanomat
Leena Virtanen
     

Film-O-Holic.com-elokuvasivustolla Emmi Koivumäki kirjoittaa elokuvan tutkivan omalla kevyellä tyylillään ajatuksia kulttuurirajat ylittävästä yhteisöllisyydestä. ”Tykwer yrittää nostaa Alanin rutiineista koostuvat päivät samanlaisiksi yhteiskunnallisen vallan koneistoiksi kuin tarkat säännöt, joita isäntämaassa tulee noudattaa. Tätä ajatusta ohjaaja ei kuitenkaan pysty viemään loppuun asti. Kyseessä ei ole pelkkä välityö, sillä kunnianhimoa Kuninkaan hologrammilla tuntuu olevan. Syvälliseksi sukellukseksi elokuvaa ei voi kuitenkaan sanoa.”[2] Koivumäki antaa elokuvalle kaksi tähteä, Helsingin Sanomien Leena Virtanen neljä. Virtasen mielestä Kuninkaan hologrammi on hauska ja inhimillinen draamakomedia, joka ottaa haltuun suuria kysymyksiä hillityin elokuvaelein: ”Tykwer asettaa ihmeellisen tarinan palasia kauniiseen järjestykseen ja yhdistää globaalin ja banaalin mittakaavan toisiinsa vaivattomasti.”[3]

Lähteet muokkaa

  1. Kay, Jeremy: Hologram shoot underway in Morocco Screen Daily. 6.3.2014. Viitattu 20.2.2022.
  2. Koivumäki, Emmi: Kuninkaan hologrammi Film-O-Holic. 27.5.2016. Viitattu 20.2.2022.
  3. Virtanen, Leena: Supliikki myyntimies sinnittelee aavikolla. Helsingin Sanomat, 27.5.2016. Artikkelin verkkoversio (maksullinen). Viitattu 20.2.2022.